perjantai 26. huhtikuuta 2013

Jumit aukenee...


Väsynyt rimpula!
Tänään lähdin koulun jälkeen suoraan paikalliseen lemmikkieläinliikkeeseen muksun hierontaan. Ihka ensimmäinen hieronta, jonka varasin ihan tsekkauksen takia ja siksi että välillä näyttää koiruuden liikkuminen hieman epätasapainoiselta. Esim. hyppääminen on ihan out hommaa, välillä vetää paikallamakuun lonkalle, sohvalle/sänkyyn pitää nostaa tms. pieniä juttuja jotka voisi hyvinkin johtua kireyksistä lihaksistossa.

No saavuttiin sitten paikanpäälle ja neiti tajusi heti että nyt on jotakin huuurjan jännittävää meneillään. En tiedä aistiko sitten oman jänskätykseni, sillä meni täysin lukkoon ja yritti karata tuolien ja pöytien alle häntä koipien välissä... Siinä sitten pienellä namitus avulla saatiin Gloria hyvin vastahakoisesti kyljelleen. Vähintään minuutin välein piti tarkistaa ovatko kaikki aistit kiinnipitäjillä tarkkana ja yrittää karkausyritystä.

Kun hetki oli hierottu alkoi jumit löytymään. Selkä varsinkin oli kuulemma täysin lukossa ja lihas tuntui kireältä möykyltä eikä se kyllä yhdellä kertaa auennut eli reilun viikon päästä otetaan uusiksi. Muutenkin takaosasta taisi löytyä pieniä kireyksiä. Lisäksi toisen puolen lihakset oli kuulemma suuremmat, joka voi hyvinkin johtua ahkerasta tokoilusta. Heti kun vedet lämpiää niin neiti laitetaan uimasille, että saa toinenkin koipi muskeleita! Etuosa sentään oli kunnossa. Huomasihan sen että kipeää teki, kun yritti koko ajan nousta ja läähätti stressaantuneena. Kunnialla saatiin homma kuitenkin loppuun. Samalla kun koiralta aukenivat lihakset sain itse jumit, kun jouduin vaikeassa asennossa pitelemään rimpuloivaa wesseliä paikallaan. Toivon mukaan seuraava kerta olisi helpompi ja koira tietäisi mitä tulevan pitää eikä olisi niin hirveän vastahakoinen. Nyt rimpula nukkuu väsymystään pois ja pian lähdetään lenkille, jotta kuona-aineet saadaan poistumaan kropasta.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Voihan kuvatus


Tällainen otos tupsahti linssiin.  Tämä tosiaan parhaimmistoa joten treenattavaa riittää...

Nyt on postausintoa joten annanpa nyt palaa oikeen kunnolla... Eli puhuin jossain vaiheessa hieman objektin hankinta suunnitelmista täällä blogissa ja nyt voin ilokseni todeta, että tänne on postissa muutaman päivän päästä saapumassa sigman 50mm 1.4.

Olin himoinnut tuota netistä kuitenkin tietoisena siitä, että vaikka tuo todella hyvä onkin niin menisi hyvin kauan ennen kuin se sopisi budjettiini. Kaverini kuitenkin löysi tämän samaisen objektiivin netistä käytettynä ja paaaljon halvemmalla ja kun otettiin mukaan omat lähestyvät synttärit niin soppa oli valmis. Lähetin sitten samantien obiskan entiselle omistajalla postia ja kysäisin muutamia juttuja objektiivista. Muutamien mutkien kautta ja linssipintojen kuvat nähneenä tiesin että tässä se etsimäni obbari nyt oli. Siitä alkoikin sitten hurja odottelu.;)

Odotellessa on nyt hyvin aikaa harjoitella vielä lisää kameran käyttöä. Kaveri tulikin neuvomaan ja auttelemaan tänään ja kokeiltiin G:n kanssa hieman liikekuvausta. Krhm. Riittää vielä opiskeltavaa ja tarkennus oli välillä vähän siellä sun täällä. Parasta nyt kuitenkin, että sain vähän tuntumaa ja kaveri löysi monia kivoja nappuloita ja asetuksia joista en itsekkään ollut tiennyt.;) Lainasin myös muutamia kirjoja ja huomenna aijon käydä kirjastossa lainaamassa niitä vielä lisää. Kunnon opiskelut nyt ennen objektiivin kotiutumista. Toivottavasti tästä nyt tulee jotain ja opin käyttämään tuota. Onhan se varmasti erilainen tuon kitin jälkeen, mutta toivottavasti tottumisen olisi tuloksena parempia kuvia!;)



Mätsäri 21.4. Jyväskylä

 Viikonlopulle ei ollut suurempian suunnitelmia. Lauantaina kävin pitkällä lenkillä ja kuraannuttiin koiran kanssa täydellisesti. Molemmat oli oikeen savella kuorrutettuja. (Älkää koskaan lenkkeilkö savipohjaisella hakkuualueella...;) ) Sunnuntaille ei ollut mitään jännittävää tiedossa kunnes huomasin 4 puhelua ja viestin Annikalta. Kävikin sitten niin että lähdettiin kohti kevään ensimmäisiä mätsäreitä!

Kyseessä oli siis Coton de tulear ry:n järkkäämä mätsäri. Täydellisen aurinkoinen ilma, minkä huomasi osallistujien määrästä. Oltiin tultu ajoissa paikalle joten säästyttiin järkyttäviltä jonoilta. Itse pääsinkin aika nopsaan sitten kehien alettua pyörittelemään neitiä sinne kehään. Meni upeasti eikä näkynyt ollenkaan se ettei olla 5kk treenattu mitään seisotuksia tms. Punainen sieltä tupsahti.

Pian sen jälkeen meni Annika ja Nelli kehäilemään ja heille tuli sitten sininen joskin todella hyvällä esiintymisellä. Jouduttiin sitten aika pitkään odottamaan yhteiskehiä, mutta ei se suinkaan haitannut niin mukavalla ilmalla. Iteltä meni sitten täydellisesti ohi Nellin ja Annikan kehä, kun olin jo lähtenyt pienten kehää kohti. Hyvin Nelli oli esiintynyt kumminkin, mutta tällä kertaa tulokseksi sin ei sij.











Pieniä oli paljon joten niiden arvostelussa meni aikaa. Päästiin sitten vihdoin kehään ja juostiin varmaan ainakin nelisen kierrosta... Gloriaa meinasi kyllästyttää, mutta hyvin jaksoi. Tuomari oli aivan ihana. Kehui hirveästi Glorian iloista esiintymistä ja kopeloi jokaisen koiran kunnolla eikä vaan hipaissut nopeasti niinkuin mätsäreissä yleensä. Ensin valittiin kuusi koirakkoa jatkoon  ja sitten sioitettiin neljä. Ja vaikka ajattelin että ei voida mitenkään sioittua kolmatta kertaa peräkkäin niin oltiin kumminkin pun4. Hirveän ylpeä saa olla neidistä, sillä 5kk tauon jälkeen esiintyminen oli priimaa. Jotenkin rakastan Glorian esiintymistaitoa, kun se pistelee siellä kehässä menemään häntä heiluen ja suu naurussa! Palkintona oli kerrankin sellaista kamaa jota neiti voi syödä eli purkkiruokaa, joka oli täysin peurasta, hammasharjoja ja palkkapaloja.

Takaisin ajellessa käväistiin syömässä ja jätettiin ruoan haun ajaksi koiruudet ulos kiinni odottelemaan. Hyvä tietää että Gloria ei hätäänny vaikka sen jättääkin odottelemaan, itse stressasin enemmän ja kävin ruoan odottelun aikana aina kurkkimassa että pysyykö se siellä... Vedettiin vielä kaupan pihalla lyhyet tokoilut jonka jälkeen koirat oli valmiit unten maille! Koko loppu matka nukuttiinkin sitten hyvin sikeästi!



tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kesä tulee silloin kun sitä vähiten odottaa


 Tämän kesän ensimmäinen perhonen bongattu!;) Sieltä se kesä jo häämöttää... Möllien jälkeen ollaan käyty treenaamassa ihan muutaman kerran Annikan ja Nellin kanssa. Muuten lomailtu tokosta niin että pian löytyy taas intoa. Koulun kanssa ärsyttävää kiirettä ysin päättökevään kanssa, mutta kyllä se tästä. Käsitöissä on treeniliivi valmistumassa ja taskuja lukuunottamatta tulee aika kivaisan näköinen!

Lähipäivinä ollaan Glorian kanssa treenattu erilaisia temppuja. Jalkojen välissä pujotteluja, kahdeksikkoja yms. kehon hallintaa. Tänään piti ottaa siitä video, mutta sormestani alkoi jostain mystisestä syystä pulppuamaan verta joten se kuvaaminen sitten jäi... Hieronta ajan tilasin viikon päähän, jotta saadaan koira kuntoon kevään harrastuskaudelle. Saa nähdä mitä tykkää kun vieras täti käsittelee neitisen herkkää hipiää...

Mätsärikautemme avautuu 28.4. oman paikkakunnan mätsärissä. Toko-ryhmiin on kova hinku päällä ja ensimmäisiä virallisia on suunniteltu kesäkuulle. Jos näitä kokeita tulee näin paljon koko vuodelle niin ei se TK1 välttämättä mikään utopistinen ajatus tälle vuodelle ole...;) Ehkä!  Mutta kaikkea mukavaa odotettavissa enkä millään jaksaisi kaikkea ihanaa odotella.

Itsellä on muuten meneillään objektiivin hankinta ja löysin täydellisen muutama pv. sitten tai itseasiassa kaverini löysi. Käytettynä tosin, mutta hyvässä kunnossa ja uutena olisikin aivan liian kallis budjettiin. Mutta siis siitä enemmän juttua, jos homma varmistuu!:)


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Möllitoko 1.4.2013




Eilen koitti kauan odotettu ja kovasti harjoiteltu möllitoko. Järjetön jännitys oli, vaikka ihan epävirallinen koe. Treenitaukoa piti pitää kaksi päivää, mutta niin minä vaan treenasin lauantaina ja taisin ottaa jotakin vielä sunnuntainakin... Eniten harmaitahiuksia tuotti päähäni paikallamakuu, joka sitten lopulta menikin kaikkein parhaiten. Kyllä se Gloria on vaan kaikista paras tokokoira!<3

Eli olin perjantaina saanut jo sähköpostilla osallistujalistat ja alossa oli 14-koirakkoa. Maanantaina oli vaikea herätä, mutta kun päästiin paikalle piti jo jännittää omaa vuoroa ja väsymys unohtui. Oltiin jälkimmäisessä paikkisryhmässä ja pidin Glorian liinassa ihan varulta. Paikkis tuntui paljon lyhyemmältä kuin kotona. Pelkäsin kyllä koko ajan että neiti lähtee, sillä maan haistelu oli vissiin sangen mukavaa touhua... Pysyi kuitenkin ihan loppuun asti, vaikka vieressä oleva koira lähtikin.



















Sitten odoteltiin omaa vuoroa ja katseltiin muiden upeita suorituksia. Otin odotellessa perusasentoa ja lyhyitä seuruita, että neiti vähän heräisi. Sitten vuoromme koitti ja jännitys oli haihtunut pois. Tuomari oli todella mukava, tykkäsin. Liikkeet meni kivasti sitä hyppyä ja liikkeestä maahan menoa lukuunottamatta. Hihnassa seuruu meni ihan kivasti, mutta omaan silmään jätätti molemmissa seuruissa vähän. Tuomarin mielestä vissiin sitten ei, koska antoi täydet pisteet. Jäävissä menin varman päälle ja annoin molemmissa käsimerkin joten ne meni myös kivasti. Luoksari oli myös onnistunut. Hyppy meni pieleen kun ei oltu reenattu kunnolla. Kyllä se lopulta meni yli... Tuomarin komenttina oli että hyvin jaksaa tehdä ja jäävistä pudotti pisteitä pois käsiapujen takia.

Niin siinä sitten kävi vaikken uskonutkaan, että palkintojen jaossa meidät kutsuttiin ykköskorokkeelle. Saatiin siis ensimmäisestä möllitokosta ALO1 183p ja luokkavoitto. Olen niin tavattoman ylpeä pienoisesta muksusta ettei tosikaan. Se on ihan yltiö pätevä!:) Nyt tsekkailemaan virallisia kesäksi, ainakin heinäkuussa taisi olla lähistöllä eli sinne sitten.

Pisteet:                                                         

Paikalla makuu: 10
 Seuruu kytkettynä: 10
Seuruu taluttimetta: 10
Liikkeestä maahan: 8
Luoksetulo: 9
Liikkeestä seis: 8
Estehyppy: 7
Kokonaisvaikutus:10 

Tokoilujen jälkeen lähdettiin hetkeksi kotiin aikeena kumminkin tulla myöhemmin alkavaan mätsäriin. Glorian päätin sitten jättää kotiin kun oli ihan lahna ja väsynyt... Lähdin kumminkin Kerttua ja Paulaa kannustamaan ja olikin  todella paljon ihmisiä ilmaantunut mätsäri paikalle. Kerttu pääsi vielä viimeisiä kertoja pentuihin tai oikeastaan taisikin olla naperon viimeinen pentuluokka. Kerttu seisoi aivan mahtavasti, mutta tekonurmi kiinnosti enemmän kuin namuset ja liikkeiden esittely joten tälläkertaa tuli tulokseksi Pun ei sij. Kauniisti Kerttu esiintyi kumminkin, mutta tuomari ei koskaan huomannut niitä hyviä pätkiä...;) By the way pääsin mumeloimaan ihanaa westie vaavia kehän ulkopuolella. Kerrassaan valloittava tapaus!<3