Tuulesta temmattuja tuoksuja

Glorian kanssa ilmottauduttiin perjantaina aika extempore Jyväskylässä järjestettävälle Nose Work- kurssille, vapaapäivälle kun oli keksittävä jotain äksöniä. Olin jo pidempään halunnut päästä tätä hommaa Glorian kanssa kokeilemaan, koska tämä sopii passelisti myös kroppaongelmaiselle koiralle ja Gloria nauttii nenätöistä. Päästiin mukaan alkeisryhmään, joka sisälsi ensin tunnin teoriapläjäyksen ja sen jälkeen muutaman tunnin ajan lyhyitä yksilötreenejä koirien kanssa. 

Jos joku ei tiennyt niin Nose Workissa koira opetetaan tunnistamaan ja ilmaisemaan erilaisia hajuja erilaisissa ympäristöissä. Ensimmäinen haju, joka koirille opetetaan on eucalyptus ja hajun ilmaisutavat puolestaan vaihtelevat maasta taivaaseen, riippuen vähän koirasta ja ohjaajasta. Suomessa Nose Work ei ole vielä virallinen laji (?), mutta juuri tässä pari päivää sitten laji sai omat nettisivut joista voi käydä lukemassa lajista lisää. Virallistaminen on ymmärtääkseni työn alla ja joissain kaupungeissa järjestetään jo epävirallisia kilpailujakin. Harrastuksena Nose Work sopii koiralle kuin koiralle eli kannattaa lähteä kokeilemaan, jos mahdollisuus ilmaantuu.

Omasta mielestäni oli jännittävää nähdä kuinka erilaisten koirien kanssa lähdettiin liikkeelle eri asioista ja kuinka opetustapoja oli tässäkin lajissa niin monta. Glorian kanssa halusin lähteä liikkeelle sheippaamalla, joten lähdettiin liikkeelle niin, että kädessäni oli rasia, jossa oli itse haju. Naksu tuli rasian tökkäisystä nenällä ja/tai haistamisesta. Gloria tajusi homman heti, ja takoi purkkia kohta kuin vanha tekijä. Tästä siirryttiin sitten meidän ensimmäiselle etsintäalueelle, joka oli ajoneuvo, koska purkin sai näppärästi kiinni auton kylkeen. Sitten taottiin hajupurkkia siinä. Gloria availi myös nenäänsä ja selvästi lähti haistelemaan purkkia niinkuin kuuluukin. Tästä ei ehditty etenemään pidemmälle, mutta tarkoitus olisi lähteä naamioimaan purkkia, piilottamaan sitä erilaisiin ympäristöihin ja opettamaan Glorialle, että sen pitää etsiä nimenomaan se haju eikä purkkia. Myös ilmaisua pitää vahvistaa. 

Tykkäsin myös siitä, että lajissa on hurjasti haastetta ja eri variaatioita, koska ympäristöjä on niin erilaisia. Hajun voi piilotta sisään, ulos, kentälle, metsään, halliin, autoon, niitylle, pellolle, kivikkoon, laatikkoon tms.  Ja mikä parasta, allekirjoittaneen ei tarvitse raahata hirveää treeniväline arsenaalia mukana, vaan treenin voi toteuttaa simppelisti yhdellä pumpulipuikolla, jossa on tippa haju-uutetta. Kätevää! Ja vielä yksi plussa, koira nukkuu tämän jälkeen täysin reporankana koko loppu päivän. Siitä vähintäänkin huomaa kuinka tämä laji oikeasti väsyttää ihan erilailla kuin esimerkiksi tavallinen lenkki, vaikka koira ei kovinkaan paljon edes liiku treenin aikana.

Kokemukset kasvattaa...

Eilen käytiin Romeon kanssa kokemassa meidän ensimmäiset viralliset kilpailut koskaan. Rallytokon alokasluokka oli kyseessä ja muutamat hyvin menneet möllit alla. Mieli oli aurinkoinen ja odotukset suhteellisen korkealla. Olin saanut etukäteen tiedon, että kyseessä on nurmikenttä, joten käytiin vielä edellisellä viikolla kokeilemassa tokoilua uudella nurmikentällä. Poitsu teki mainiosti eikä uusi pohja vaikuttanut tekemiseen...

Saavuttiin kisapaikalle runsaasti etuajassa ja tajusin heti, että olin ollut ääliö, kun en ollut ottanut boksia mukaan. Kisapaikalla oli vuoroin turkasen kuuma ja vuoroin tuli vettä taivaan täydeltä. Käytiin täyttämässä heti aluksi kisakirja ja mittauttamassa Romppu. Sen jälkeen sitten vaan odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin. Ja tässä samalla meidän kisarutiini meni pipariksi, koska tosiaan se boksi tai auto olisi ollut kova sana. Nyt tulin treenanneeksi ja namittaneeksi Romppua liikaa. Romeo keräsi painetta ympärillä olevista koirista ja varsinkin toisesta terrieristä, jonka se nappasi silmätikukseen heti alkajaisiksi. Sain keskeytettyä tuijottelut ja muiden koirien haastamiset usein heti alkuunsa ja Romeo kuunteli hyvin ja kykeni lopettamaan pöllöilyt, mutta tämä väsytti sitä liikaa, kun vein sen omaa tyhmyyttäni toistuvasti näihin tilanteisiin. Lisäksi se ei tiennyt onko se vapaalla vai töissä.

Eli odottelu teki jo oman osansa epäonnistuneeseen kisasuoritukseen. Itse suoritus meni sitten jo niin pilalle, että teki mieli mennä itkemään suorituksen jälkeen. Ensimmäinen kyltti oli hieno ja meni hyvin, mutta sen jälkeen ongelmat sitten  alkoivatkin. Romeolta katosivat korvat. Se kyttäsi jo lähdössä tuomaria ja jatkoi sitä aina, kun lähestyttiin tuomaria kohtisuoraan edestä. Se myös haisteli maata ja oli "tavoittamattomissa" siinä mielessä, että kontakti katkesi täysin. Ohjasin sen jälkeen täysin tavoittamattomissa olevaa koiraa, joka ei edes vilkaissut minua kohti. Juoksu osuudella se veti ja roikkui remmissä. Kaahotti muutenkin ja rillutteli ihan missä sattuu. Huh huh, oli kyllä erittäin helpottunut olo, kun päästiin pois kehästä. Ja siis suurin syytös kohdistuu itseeni, koska en tajunnut keskeyttää suoritusta... Mulla on kisatilanteessa pää vaan niin täynnä ajatuksia, että sille keskeyttämis vaihtoehdolle ei jäänyt tilaa. Ainoa mikä mulla oli mielessä oli suorittaa liikkeet mahdollisimman nopeasti loppuun, että päästään äkkiä pois.

Hylättyhän sieltä sitten lopulta tupsahti eikä ollut mikään yllätys. Pidän tätä puhtaasti omana vikana, koska rikoin kisarutiinin/en ollut suunnitellut sitä etukäteen. Väsytin koiran jo ennen rataa. Vein sen kisoihin, vaikka sen häiriönsieto ei ole vielä vahva. Menetin hermoni radalla ja vedin sen pakolla loppuun, vaikka ainoa oikea teko olisi ollut keskeyttäminen. Mitähän vielä? No joo eli siis kaikki minkä oli mhdollista mennä pieleen, meni pieleen. Tästä kuitenkin opittiin paljon. Ensi kerralla lähden kisaamaan vasta 100% valmiin koiran kanssa, suunnittelen juuri meille sopivan kisarutiinin ja toteutan sitä, en namita ja väsytä koiraa ennen rataa ja harjoittelen häiriönsietoa paljon ennen seuraavaa kisaa. Ja tietysti psyykkaan itseni siihen, että jos radalla sattuu jotain tuollaista, ennemmin keskeytän kuin vedän radan pakolla loppuun. Siinäpä tiivistettynä meidän ensimmäinen kisa eli päivän läksy on opittu!;)

Tulevat suunnitelmat on nyt sitten sillä mallilla, että pyritään Romeon kanssa johonkin alkavaan tokoryhmään tai bh-kokeeseen valmentavaan ryhmään, joka saa meidät häiriön alle vähintään kerran viikossa. Lisäksi saadaan sieltä selkeät harjoiteltavat asiat, joita aletaan toteuttaa myös kotona. Teen sille selkeän treenirutiinin, jota toteutetaan myös kisoissa. Lisäksi Romppu saa selkeät erottelut sille milloin se on töissä ja milloin vapaalla. Näillä eväillä lähdetään seuraaviin kisoihin todennäköisesti vasta lokakuun lopussa, ja silloin toivottavasti täysin kisavalmiin koiran kanssa.

Kuljin kautta ahopellon, poimin sieltä kissankellon

Video rallymölleistä

Rallittelua harjoituskisoissa

Tosiaan minä villi ja ehkäpä hieman tyhmänrohkea pieni ihminen menin ja ilmoitin Rompun ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihin parin viikon päähän. Koska me ei olla Romeon kanssa hirveästi panostettu pitkien ratojen treenaamiseen, vaan pääasiassa tehty muutaman kyltin pituisia tekniikkatreenejä kotipihalla, oli aika lähteä kokeilemaan mihin rahkeemme riittäisivät kisanomaisella radalla. Siispä möllien bogaus facebookista ja sunnuntain ohjelma oli selvillä.

Ilmoitin Romeon etukäteen kahteen luokkaan. Aluksi lähdettiin mölliradalle, jossa palkkaus oli sallittua ja rata oli lyhyt. Se sisälsi vain yhdeksän tehtäväkylttiä + lähdön ja maalin. Radalla ei ollut mitään ihmeellisyyksiä eikä vaikeita kylttejä. Me startattiin Rompun kanssa vasta kymmenentenä ja jouduttiin odottelemaan vuoroamme helteisessä paahteessa kentän reunalla. Päästiin pitkän odottelun jälkeen vihdoin radalle ja Romeo oli innoissaan.

 Liikuttiin lähtökyltiltä kaksi askelta eteenpäin, kun jätkä iski nenänsä maahan ja päätti, että tässä sitä sitten nuuskitaan. Otin suosiolla hihnavirheen ja kiskoin nenän ylös alustasta. Uusittiin ensimmäinen kyltti ja jatkettiin matkaa. Päästiin kolmannelle kyltille ja sama toistuu. Tässä vaiheessa pieni epätoivo iskee sisuksiin... No päästiin ihan mukavasti lopulta loppusuoralle asti, jossa Romeo sitten päätti alkaa kyttäämään kehän reunalla vuoroaan odottelevaa koiraa. Nappasin taas hihnavirheen ja taisteltiin tiemme maaliin ja vaikka luulin, että virhepisteitä kerääntyi ihan urakalla niin loppujen lopuksi oli rata mennyt 94/100p arvoisesti. Pisteet menivät uusimisesta, hihnavirheistä ja kontrollinpuutteesta. Kaikki virheet oli ansaittuja ja näkyvätkin videolla, jonka Paula meistä otti.(Video tulossa viikonlopun sisällä.)

Alokasluokan radalle ei lopulta lähdetty kovin innokkaina, mutta koska rata oli jo maksettu niin mentävähän sitä oli. Romeo sai viilentyä ennen rataa Kertun viilennysvitta päällään ja yritin juottaa sitä mahdollisimman paljon. Lähdettiin jälleen radalle vasta ihan viimeisten joukossa eli saatiin jännittää omaa vuoroamme pitkään. Koska Romppu näytti hieman tehottomalta, ajateltiin sen tarvitsevan pientä lisämoottoria. Kaivoimme esiin salaisen nakkiaseen Paulan taskunpohjalta ja johan tuli vauhtia. Nakin tuomalla energialla lähdettiin radalle ja lähtölupaa odottelemaan.

Rata meni paljon paremmin kuin edellinen. Tein palkattoman harjoituksen enkä palkannut Romeota kertaakaan radan aikana. Radalla oli 13 kylttiä, mikä oli jo meille aika pitkä rata. Olin kuitenkin huippu tyytyväinen jätkän tekemiseen. Nenä ei käynyt maassa kertaakaan, Romeo pystyi häiriöstä huolimatta tekemään myös itselleen haastavat liikkeet, kuten istu ohjaaja kiertää ja spiraali vasemmalle juosten keskittyneesti ja hyvin. Itse mokailin sitten koiran puolesta ja keräsin omalla toiminnallani -13 virhepistettä. Saldona oli siis 87/100p. Tämä rata oli kuitenkin koiran puolelta niin hyvää tekemistä, että omat mokailut ei paljon harmittaneet. Toivotaan, että yhtä hyvällä tekemisellä mennään virallisiin viikon päästä. Tulostavoitetta ei ole, mutta toiveissa olisi tietenkin pysyä hyväksytyn puolella!