perjantai 25. syyskuuta 2015

Harvinaisen erinomainen viikonloppu



 Me ollaan vihdoin palattu! Itseasiassa kaverin kannustuksen alaisena raahauduin tänne päivittämään pikaisen kuulumisrytäkän edelliseltä viikonlopulta. Viikonloppua edeltävistä tapahtumista on tulossa muutama erillinen postaus, kun on niin paljon kerrottavaa etten saa niitä millään summattua samaan postaukseen. Erkkarin kuulumiset, Muuramen näyttelyn kuulumiset, luustokuvat ja muutamat treenihöpötykset on ainakin rästissä, mutta niistä siis lisää myöhemmin. Nyt tulee kuitenkin throwback meidän mahti viikonloppuun. Postauksen rallykuvista kiitos kuuluu Jessille ja tuosta ylimmästä Paulalle.

Kirjoitusten jälkeen allekirjoittanut sai siis pitää ruhtinaallisen viiden päivän vapaan. Tuntui ihan lomalta, kun koulustressi poistui ja sain tehdä ihan mitä vaan mieleen juolahti. Perjantaina lähdettiinkin Rompun ja Glorian kanssa Jyväskylään rallytokoilemaan Jessin ja lauman kanssa. Tehtiin hurja rata, johon tungettiin kaikki kamalimmat ja haastavimmat kyltit mitä alokasluokka sisältää. Rata sisälsi mm. pujottelua juosten ja erittäin paljon käännöksiä vasemmalle. Oikein värisyttää vieläkin, jos tuollainen hullunmylly osuisi kisoissa kohdalle...;)



Tutustuttiin rataan ja lähdettiin sitten vuorotellen tekemään. Gloria sai kunnian aloittaa. Tein heti ensimmäisen virheen siinä, kun vein sen lämmittelemättä ja virittelemättä radalle. Glorian kanssa toimii parhaiten se, että tehdään muutama liike palkkion kanssa, sitten rata ja radan jälkeen palkkaa. No mentiin nyt kuitenkin suoraan radalle ja saatiin aikaan ihan kelvollinen rata. Palkkaa sateli säännöllisin väliajoin ja se piti Glorian hommassa mukana. Vähän loppua kohden alkoi lopahtamaan into, mutta selvittiin kuitenkin loppuun. Toisaalta sain muutama päivä tämän jälkeen tietää, että neidin kroppa oli ihan tukossa eli pieni haluttomuus saattoi johtua jumeistakin.



Välissä Windy loisti osaamisellaan ja huikeilla eteentuloillaan (Olen edelleen kade...). Sitten pääsi Romps radalle. Romppu oli ihan täpinöissään ja teki innokkaasti. Rompullekkin palkkaa satoi, jotta sain pikku miehen pysymään käsissä. Vähän oli hajut taas liian kiinnostavia, samoin kaikki muu ympärillä tapahtuva, mutta saatiin tehtyä kiva rata, josta jäi hyvä mieli. Tauon jälkeen tehtiin molempien kanssa vielä uusintakierros, jossa keskityttiin erityisesti vaikeisiin paikkoihin. Oli kyllä hyvät treenit!



Lauantaina puolestaan lähdettiin pienelle lenkkiretkelle Kapeenkoskelle katselemaan koskimaisemaa. Paula ja Kerttu lähti meidän mukaan retkeilemään. Gloria erityisesti oli ihan mielettömässä täpinässä, mikä on kyllä harvinaista neidille. Ehkä Gloria kaipaa vaan uusia lenkkimaisemia. Kotikulmilla se on välillä ihan perässä vedettävää tyyppiä, mutta kun lähdetään uusiin maisemiin niin ruutia löytyy vähän vaikka muille jakaa.

Kierrettiin sellainen reilun tunnin lenkki, ja haisteltiin syksyä. Syötiin pakkasen puraisemia mustikoita ja kuvattiin innoissaan olevia koiria. Romeokin sai viettää osan lenkkiajastaan vapaana, kun vastaantulijoita ei ollut. Luoksetulo on kyllä ihan retuperällä, mutta positiivista oli se ettei se ainakaan karannut...

Sunnuntaina viikonloppu kruunautui kivoihin kotipihan treeneihin. Muisteltiin Glorian kanssa tokon alokasluokan liikkeitä. Neiti seurasi kaikki vauhdinmuutokset mahtavasti, piteli kapulaa oikein hyvällä otteella ja luoksaritkin olivat priimaa. Hieno G! Alkoi jo melkein tehdä mieli kokeisiin, mutta eiköhän me vielä malteta ja katsota kokeita sitten lokakuun lopulle.