tiistai 31. tammikuuta 2012

Kaikkea ihanaa!:D

Moips! Tulin tekemään pienen postauksen nytte ja katotaan jos keksisin jonkun kivan aiheen niin tekisin vähän pidemmän postauksen jossain välis!:)   Viikonloppu meni rennoissa merkeissä, kylmän sään takia jäi ArkiToko siis väliin. Kävin kuitenki Jyväskylässä ja ostin sitte Mustista ja Mirristä Glorialle hieman herkkuruokaa! Elikkä jauhettuaporoa, broilerin sisäelimiä ja  kalaa! Porosta tykkäs ainaki tosi reilusti!:D
  Netistä löysin eilen pari lähellä olevaa mätsäriä joihin mennään, kaikki kyllä vasta monen kuukauden päästä, mutta kerkeepähän harjoitella. Sitten ollaan menossa Hiihtolomalla lappiin ja otetaan sitte Gloria mukaan joten nyt pitääki rueta harjoittelemaan sitä haukkumatta olemista, kun on hirveä vahtimaan taloa.;)        Ulkona on nytte niin kylmä että meillä ainakin on pitkät lenkit jääny kokonaan välistä. Tylsää kun koiruus alkaa heti nosteleen tassuja pidemmillä lenkeillä. Nyt päätin sitten ommella sille ompelukoneella tossut! Ensimmäinen tuli valmiiksi ja ihan ok näkönen!(eli kauhee) Mutta jo toisen kohalla onnistuin jumittaan ton koneen niin pahasti että neula ei lähteny enää irti kankaasta, eli kone lähti korjaukseen!:/ Hups!;) No neiti saa sitte olla ilman tossuja niin kauan kun se kone tulee takas!:) Laitan niistä tossuista vaikka kuvia tänne ja ohjeen jos joku innostui kokeilemaan käsityötaitojaan! Toivotaan että nämä säät tästä lauhtuisi edes vähän, että pääsis ulos kouluttaan ja purkamaan energiaa!!:D Postailemisiin!
PS:  Tässä blogissa tosi hyvä arvonta ja paljon muuta kivaa koiramaista juttua!:D

Kontakti harjoitusta!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vastauksia kysymyksiin!:)

Päätin nyt vastailla näihin kysymyksiin! Niitä tulikin paljon!!:) Kiitos kaikille kysyjille!:)

1.Miten päädyitte/päädyit juuri tähän rotuun?
Eli olin itse miettinyt jo kauan havannankoiraa, mutta muu perhe olisi halunnut westien. Samalla kun selailin netistä havanna kenneleitä, vilkuilin sivusilmällä myös westejä. Sitten osui silmiini ilmoitus 4v westie nartusta jota lähdettiin katsomaan. Neiti tuntui heti omalle ja se hyppäsi mukisematta auton kyytin joten siitä se lähti!:)
2.Mikä on paras saavutuksesi koiramaailmassa?
Suuria saavutuksia en ole vielä koiramaailmassa kokenut! Tyhmältä kuulostaa, mutta paras saavutukseni on varmaankin se että uskalsin lähteä itse ArkiToko kurssille!:) Olen aika ujo...:D
3.Jos et olisi valinnut Glorian rotuista, mikä rotu sitten teille olisi tullut?
Niinkuin aijemmin tuossa kerroin, olisi se havannankoira varmaan tullut...:)
4.Mitä haluaisit saavuttaa tämän vuoden aikana?
Parantaa minun ja Glorian välistä yhteistyötä ja luottamusta,  totuttaa Gloriaa lapsiin ja uusiin tilanteisiin,
käydä agin alkeet loppuun ja ilmoittautua ehkä Tokon alkeiskurssille.:)
5.Miten päädyit Gloria, nimeen?
Itseasiassa en päätynyt!:) Gloria tuli meille 4v joten sillä oli nimi valmiina. Itse en varmaan olisi edes harkinnut kyseistä nimeä, mutta nyt pidän siitä tosi paljon!:D
6.Mitkä kolme rotua on sinun mieleesi?
Westien lisäksi niitä ovat havannankoira, cockerspanieli ja borderterrieri!
7.Onko tuo rotu kovin vaikea kouluttaa ja hoitaa?
Omasta mielestäni ei, mutta riippuu ihan siitä minkä kokee vaikeaksi. Westie pitää siis nyppiä 2-3kk välein
, muuten kammata aina kun näyttää siltä. Muuten siistin välillä tassut ja peräpeilin itse... Koulutuksesta en osaa hirveästi sanoa... Gloria on tosi älykäs ja oppii nopeasti, mutta se ei aina ole hyvä asia koska se oppii myös huonot tavat nopeasti...;) Mitään suurempia ongelmia meillä ei ole vaikka Gloria on meidän ensimmäinen koira.:)
8.Oletko koskaan katunut sitä, että otit westien?
En todellakaan! Olen vain ihan hirveän onnellinen että meille tuli sittenkin westie!!!:D
9.Mitkä on tulevaisuuden suunnitelmat Glorian kanssa?
Mitään sen suurempia suunnitelmia en ole tehnyt! Haaveena olisi joskus kisata agilityssä tai Tokossa ja käydä vähintään yhdessä näyttelyssä, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!:)
10.Onko vaikea trimmata/mitä välineitä käytät siihen?
Me käytetään Gloria nypittävänä yhdellä westie kasvattajalla joten itse en sitä trimmaa (haaveena olisi oppia),
välillä otan tassut ja peräpeilin ihan saksin!
11.Onko tämä eka koirasi/lemmikkisi?
Gloria on eka koirani, mutta ennen Gloriaa meillä oli akvaario!
12.Mitä teet mieluiten Glorian kanssa ?
Käyn pitkällä lenkillä, arkipäiväisiä puuhia, tai opetan jotain uutta... Harkoissakin on kiva käydä!:D
13.Rodun hyviä/huonoja puolia ?
Hyviä puolia on ainakin reippaus, hullunkurisuus:), kiintyvyys, tai miten se sanotaan ja älykkyys!:)
Huonoja puolia on välillä liian suuri ego ja itsepäisyys, kun sille päälle sattuu!
14.Ehdottomasti hauskin kokemus/kommellus Glorian kanssa?
Varmaankin se ensimmäinen mätsäri! Olin ihan hukassa ja Gloria ei mennyt yhtään. sillä oli normaali punainen panta ja hihna, se veti ja kaikki meni päin... Sitten tuomari tulee ja antaa punaisen nauhan ja sanoo että petrasitte niin hyvin tuossa lopussa että saatte punaisen nauhan... Heh heh tosiaan petrattiin...:P Videota on kyllä hauska katsella jälkeen päin!
15.Miksi juuri barffaat?
Omasta mielestäni koiran kuuluu saada lihaa ja monipuolista ruokaa, koska koira on lihansyöjä. Pelkällä nappulalla en koskaan koiraani ruokkisi. Lihassa ja kasviksissa ei ole turhia lisäaineita eikä väriaineita. Myös westielle ongelmalliset allergiat ja iho- ongelmat pysyvät loitolla ja koira voi hyvin, iho on kunnossa ja ruoka sulaa vatsassa hyvin.Lisäksi luut puhdistavat hampaita ja ovat koiralle hyvää ajanvietettä.Yksi syy on myös se ettei Gloria suostu nappuloita syömään...:)
16.Haluaisitko oppia trimmaamaan Glorian itse?
Todellakin!!!:D
17.Haluaisitko joskus päästä Cruftsiin?
Joskus tulevaisuudessa ehkä, mutta siihen tulee kyllä olemaan piiitkä aika!:D Hih...

Huh olipas niitä paljon!!!:) Toivottavasti edes joku jaksaa ton sepostuksen lukea! Jos luitte laittakaa vaikka ihan raksi tohon ruutuun että luin...;)  Tuossa alla kuva neidistä jonka mielestä ulkona on liian kylmä lenkkeilyyn!:)

tiistai 24. tammikuuta 2012

Arkipäivää...

Pöh... Ei oo mtn. ideoita uusiin postauksiin! Keksikää mulle jotain! Ideoita saa laittaa tulemaan. Muistuttelen vielä että jos ette vielä oo käyneet kyselemässä niin käykääpäs! Ajattelin nääs että lyhennän vähän tota kysely aikaa ja vastaankin niihin jo parin pv. päästä. Katsotaan, katsotaan...



Joo no sitte aiheeseen. Eli ollaan nyt parina päivänä otettu Glorian kanssa tota kontaktiharjotusta! hienosti neiti oppii ja nyt ollaan jo pidennetty hieman kontaktin aikaa. Joka pv. oon tehny pari lyhyttä sarjaa ja illalla ruoan kanssa sitte kanssa pari sarjaa. Ajattelin pikku hiljaa sitte alkaa häiriötä lisäilee! Tein kyllä jo muutama pv. sitte yhen sarjan häiriön alla ja huomas heti että vähän häiritsee, mutta teki kuitenkin hienon sarjan ja lopetin sitte siihen! Ootan jo ihan innolla seuraavaa Tokokertaa sillon on vissiinki seuraamista ja vetämättä kävelemistä! Ton jälkimmäisen luulis menevän helpostikki, mutta saa nyt nähä!          Toinen huippu juttu on sitten se että varattiin kaverin kanssa se leiri josta puhuin joten sitä nyt innolla odottelen! Se on siis 8.6. ja kestää viikonlopun yli. Siellä päästään sitte agilityä harkkaamaan ja näyttelyasiaa tulee kanssa! Naksuttimeen tutustutaan myös, se onkin mulle koulutus keinona ihan uusi juttu!:) Sitten on kaiten vähän Tokoa ja kaikkee muuta mukavaa!:D   Kävin just äskön kuvaileen tota koiraa, mutta multa meinas sormet lähtee irti joten en saanu ku pari ok kuvaa! Kestäkää... Mutta joo, eipä mulla muuta! laittakaa tosiaan niitä kysymyksiä ja postausideoita tuleen!;)

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kysymyksiä?:D

Okei! Eli ajattelin nyt tehä tän kysymyspostauksen!:) Ei oikeen muita ideoita oo, enkä usko että teitä kiinnostaa lukea vaan Tokoilusta!;) Eli nyt vaan kysymyksiä tulemaan! Toivottavasti niitä tulis enempi kun yksi!:) Tänään Gloria näkee paljon koira kavereita ku käydään Alman ja Glorian kans iltapv. lenkki ja sitte iltalenkki naapurin koiran ja Glorian kans! Laitan kuvia joku pv..:D Aikaa lähettää kysmyksiä on parisen viikkoa tai jotain...:)

lauantai 21. tammikuuta 2012

ArkiToko 1

Tänään oltiin Glorian kanssa ekaa kertaa tokoilemassa! Voin kyllä sanoa että oli huippu kivaa! Kylmä kyllä tuli ku alussa tuli aika paljon vaan seisoskelua ja kuuntelua! Ohjaaja oli ihan huippu, tykkäsin tosi paljon...:) Pätevä ja selitti kaiken tarkasti ja hyvin. Ryhmäläiset oli kans ihania, vaikka itse olin kyllä nuorin, reilusti nuorempi kuin muut. Mutta ei se menoa haitannu!;) Tällä kerralla oli katsekontaktia ja vieraan lähestymistä. Eli lähettiin harjottelemaan sitä niin että nami oli nyrkissä ja jos koira nuoli/raapi nyrkkiä se pysyi kiinni ja kun tarjosi kontaktin niin nyrkki aukesi! Glorian kans meni tosi hyvin koska olin ottanu vähän varaslähtöä ton katsekontaktin harjottelussa. sitten oli vähän sitä vieraan lähestymistä. Lähestyttiin sitten ohjaajaa koiran kanssa ja pyydettiin siltä käytöstä jota itse haluttiin ja palkattiin siitä. Esim. Menin Glorian kanssa niin että remmi löysällä lähestyttiin ja otettiin pari kontaktia ja istuminen "vieraan" eteen. Ohjaaja antoi kaikille tosi mahtavia vinkkejä! Kotiläksyksi tuli kaikille harjotella kontaktia.:) Tosi hyödyllistä tietoa tuli paljon ja nyt on sitten 6krt. vielä jäljellä! Kuvia ei kurssilta ole, mutta toivottavasti jaksatte lukea kuvattoman postauksen!<3 Jossain välissä ehkä postausta huomisista hommista... Näkemisiin!:D

tiistai 17. tammikuuta 2012

Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiin onnellinen!!!!:D

Aaaaaaa... Ooon niin sairaan onnellinen!:) Päästiin Glorian kans siihen tänä lauantaina alkavaan ArkiToko-ryhmään! Eli tästä seitsemän lauantaita eteenpäin on klo.11.00 harkat. Iiiik... Lisäks soitin eilen parin kaverin kans koiraleiri paikkaa...(Arpaonni lankesi jälleen kerran minuun, joten minä reippaana tyttönä soitin ohjaajalle. No se meni ihan hyvin enkä sekoillu kertaakaan...:)) Eli kyselin vähän paikasta ja harjotuksista yms. Mukavaltahan tuo kuulosti ja muutenkin yhelle leirille otetaan vaan 4 tyyppiä joten hyvä alottaa tollasesta vähän pienemmästä leiristä...:) Nyt siis aika menee koirakesää odotellessa... Sitä ennen on vissiinki vähintään yks mätsäri (väh. 10 jos ite saisin päättää:):):)  ) ja katotaan jos se agilityki jossain välissä alkas...:) Sitten vielä jos saahaan järkättyä sopivalle päivälle se petsieläisten miitti ni huippua ohjelmaa on tulossa!!!!:D Koirakesä täältä tullaan!!!!!!;) Tossa pari kuvaa Glorian ja Vapun taannoisista leikeistä. Tämä on se ainoa kerta kun joku koira on Glorian saanut leikkimään joten Vappu ansaitsee kyllä hatun noston!:) Kuvat ovat kaverin ottamia joten ethän kopioi.:D

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kaveri postaus!

Ajattelin nyt toteuttaa tämän Glorian kaveripostauksen. Eli suurin osa Glorian kavereista on sitä isompaa kokoluokkaa!:) On Glorialla tietty pari saman kokostakin ystävää, mutta tässä ovatkin ne parhaimmat joita neiti tapaa kaikista useimmin! Pian Gloria saa luultavasti taas uuden tuttavuuden kun käydään lenkillä naapurissa asuvan saman kokoisen herran kanssa. Innolla odotan miten tulevat toimeen!:) Toivottavasti hyvin.
                                           Nimi: Tessu
                                           rotu: Kultainennoutaja
Tessu on ensimmäinen ystävä jonka Gloria sai uudessa asuinpaikassa.  Hän  on luotto ystävä, rauhallinen ja reipas herrasmies jonka seurasta Gloria nauttii!:) Yhdessä ollaan jo monet lenkit reippailtu ja mätsärit käyty, toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisäää!!:D                                    
                                           Nimi: Vappu
                                           rotu: Lagotto romagnolo
Vappu on leikkisä ja energinen nuori neiti, joka on saanut jopa Glorian innostettua leikkiin! Tämän reippaan neidin kanssa ollaan käyty ihanilla lenkeillä ja  agilityssäkin pyörähdetty!:D
                                           Nimi: Alma
                                           rotu: Novascotiannoutaja
Alma on ihana luonteinen tyttö, jonka kanssa ollaan käyty ihanilla lenkeillä ja kerhossa! Kiltisti koiruudet tassuttelevat vieretysten,mutta välillä tulee neideille  pientä johtajuus riitaa. Se ei kuitenkaan menoa haittaa ja tyttöset tulevat hyvin  toimeen keskenään!:)


Siinä olivat Glorian parhaimmat ystävät! Toivottavasti neiti saa tulevana vuonna vielä paljon uusia kavereita. Ilmottauduttiin muuten tänään ArkiToko kurssille! Katsotaan mahdutaanko mukaan! Jännittää ihan sikana jos
päästään!;) Äääääääk... En tajuu miks jännitän sitä!!! Mut silti......;)

perjantai 13. tammikuuta 2012

Jotain...

No terveps taas pitkästä aikaa!!;) Ei oikee oo nyt mitää kirjotettavaa näin talvi kun on... Missään ei tapahu mitään jänskää... Ei niitä agilityharkkoja, mätsäreitä,yhteis lenkkejä(joita pitäs kyllä järkätä) eikä itellä riitä tällä hetkellä innostus oikee mihkään. Pitäs vähän ryhdistäytyä ja rueta kouluttaa tota neitiä..:) Joo, poden kevät masennusta... Olin muuten just pari pv. sitten hoitamassa tuttujen Novascotiannoutaja neitiä... Kivaa oli ja on meillä kyllä niiiin kivoja dogsitter asiakkaita, kun siellä oli vähän myöhästyneet joululahjat odottamassa!!!:D Sit mässäiltiin kaverin kans "vähän" herkkuja ja meinattiin polttaa koko talo, kun keitettiin nuudeleita...:) Sit loppujen lopuks kaadoin vahingossa yli puolet nuudeleista lavuaariin. Hups! Joo, kommellukisa sattu aika reilusti!:) Nyt viikonloppuna yritän saaha aikaseks ton Glorian kaveripostauksen ja kattelen vähän onko jo kevääks jotai kursseja tulossa! Näkemisiin!!! Jälleen kerran kuvaton postau. Onnittelen jos jaksoit lukea...:) Glorialle otettiin muuten trimmi helmikuulle eli neiti pääsee taas "kärsimään"
trimmipöydälle...(Ainakin omasta mielestään)






perjantai 6. tammikuuta 2012

Leirit kutsuuu...

Oi hitsi kun tuli hirvee hinku johonki koiraleirille!:) Katoin netistä et missä ois tulos , mutta en löytänyt ku kolme vaihtoehtoo! On se niin kurjaa ku ratsi leirejä on joka puolella, mutta koiraleirejä ei paljo missään...:) (tai sit en vaa löyä niitä) No yks oli ainaki Orivedellä, sit oli ihan tässä Keski-Suomessa pari, mutta niissä kaikki koirat ja omistajat samassa isossa tilassa joten en tiiä oisko Glorialle sit stressaavaa olla miltei koko ajan boxissa tai valvovan silmänalla eikä hetken rauhaa...:(  Muutenki ku se  on välillä muille koirille sellanen ärri murri...:D No se Oriveden leiri kuulosti ihan ok:lta, mutta siinä on vaan se 3h ajo matka... Ja leiriläisiä on vaan 4. Joo ja en varmaan saa ketään kaveria lähteen mukaan ja yksinäänkää ei houkuttele... Joten ehkä se leiri taitaa jäädä haaveeksi! Mutta haaveilla saa silti!:D Otin eilen pikkuveljen avustusella seisotuskuvan neidistä! seisoo kyllä vähän supussa ja takajalkojen pitäs olla kaiten taaempana, mutta lisäsin sen kuitenki tänne teitä ilahduttamaan... Heh heh!:D Hyvää loppiaista kaikille!

Sorry, näkyy hirveen pienenä...

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tassu ongelmia!

Eli Glorian tassut on nyt ollu vähän aikaa hieman huonossa kunnossa... Anturat on halkeilleet ja olleet muutenkin kuivat! Ajattelin että kun raakaruokaa saa niin kannattaa sitten hankkia jotain lisäravinne öljyä ja sinkki lisä... Sinkkiä kun ei neiti tarpeeksi mistään ruoka-aineista saa kun alkaa tarkemmin miettimään joten panin äidin sitten Mustiin ja Mirriin ostamaan Nutrolinin ravintoöljyä ja Biomaxin sinkki ja biotiini lisän... Kokemuksia kun kyselin niin kuulemma ainakin toi Biomax panee turkin ja kynnet kasvamaan ihan mahdottomasti, mutta mitäpä tuosta...:) Nutrolinia löytyymuuten myös vanhemmille koirille ja pennuille! Käy niin nappula kuin raakaruokaankin... Kaupassa ainakin suosittelivat! Ja kuulosti hyvältä kaikki nuo sarjan tuotteet! Tossa linkit molempiin: Nutrolin seniori ja Nutrolin pentu! Alla vähän jotain tosta Biomaxista ja Nutrolin ravintoöljystä... Tarkemman postauksen teen sitten kun ollaan jo vähän aikaa syötetty niin katsoo miten lähtee tassut paranemaan...

 Ravintoöljy sisältää kylmäpuristettua rypsiöljyä, hampunsiemenöljyä,pellavaöljyä.
Pullossa luvataan mm.:
-Tervet polkuanturat ja  iho
-Kiiltävä turkki
-Välttämättömät rasvahapot +GLA ja SDA
-Tuote ei sisällä kalaöljyä eikä lisäaineita!
                                          Biomax ylläpitää ihon,turkin ja kynsien hyvinvointia...