perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kauniita päiviä, kauniita hetkiä...



Kaksi pientä porkkanahäntää heiluu edellä, tuuli humisee ja aurinko vilkkuu kiusoittelevasti pilvien raosta tulematta kuitenkaan esiin. Hanki kantaa helposti meidän kaikkien painot, ja koirilla on varmaan hauskinta ikinä, kun ne saa spurttailla puiden lomassa niin kovaa kuin kintuista lähtee. On kevät, ja me ollaan kaikki onnellisia!

Tämä loppuviikko on ollut aika mieletön. Eilen koulusta tultuani lähdin koirien kanssa ulkoilemaan tarkoituksenani kiertää sama tylsä lenkki kuin aina aikaisemminkin. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja poikettiin tutulta lenkkireitiltä metsään. Käveltiin polkua pitkin läheisen laskettelurinteen juurelle ja siitä metsän kautta rinteen päälle. Lenkille lähtiessäni en tajunnut, että tulisimme tekemään ihanimman lenkin aikoihin. Metsässä oli hankikanto, joka kesti meidän kaikkien painon. Koirat oli ihan hurjan innoissaan. Molemmat juoksivat minkä kintuista lähti. Ne seikkaili puiden lomassa, hyppeli ympäriinsä ja kävivät aina välillä nopeasti tsekkaamassa, että minä pysyin mukana. Ne juoksi ihan rinta rinnan, aivan kuin paita ja peppu. Sellaiset niistä on kyllä tässä kevään mittaan tullutkin. En olisi kyllä Rompun taloon tullessa uskonut, sen verran vaikeat oli ensimmäiset päivät.



Tänään tehtiin sama lenkki, sillä halusin kävellä niin ihanan reitin uudelleen ennenkuin hankikanto sulaa ja me upotaan vyötäröä myöten lumeen. Koirat tiesivät jo minne oltiin matkalle, joten ne katosivat välillä näkyvistä, kunnes taas tulivat nopeasti katsomaan minua ja häipyivät taas. Rinteen juurella ne ottivat hurjat juoksupyrähdykset ja Gloria sai onnellisuushepulin. Käveltiin metsikössä melkein pari tuntia, kunnes maltettiin vihdoin tulla kotia kohti. Koirat sai kunnon treenin samalla, sillä välillä nousu oli erittäin jyrkkää ja vaati aika moiset lihasvoimat, kun ne juoksivat rinnettä täysillä ylöspäin. Allekirjoittanutkin sai kunnon jalkatreenin ja välillä piti oikein hengähtää, kun koirat juoksi niin lujaa.



Eilen sain myös kirjeen westiekerholta ja siellä oli erittäin mieluinen yllätys. Gloriasta oli tullut vuoden 2014 tokowestie 2. ja me saatiin siitä hyvästä aivan ihana diplomi. Nyt siihen pitäisi hommata vaan kehykset ja laitella se huoneen seinälle oikein kunniapaikalle. Itseäni harmitti oikein kovasti, kun en päässyt westiekerhon kevätkokoukseen, jossa palkinnot jaettiin, joten luulin, että ei sitten saatu mitään muistoa palkintosijasta. Tämä oli siis aivan mahtava juttu, ja olin koko illan hirmuisen onnellinen. Tämä oli ehkä paras mahdollinen päätös Glorian aktiiviselle tokouralle. Romeo saakin jatkaa nyt meidä perheen pääasiallisena tokoilijana, ja Gloria pääsee rallytokoilun ja temppuhömppäilyn pariin.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Aika, mihin karkaat?



Ihan mahdotonta miten kalenteri alkaa täyttyä heti tässä maalis-huhtikuun vaihteessa. Olin jo aivan masentunut, kun kalenteri oli miltei tyhjä koko keväälle, mutta nyt saan jo hieman katua tätä intoani osallistua kaikkeen. Tässä olen jo muutaman päivän aikana onnistunut sotkemaan aikatauluja änkemällä vahingossa samalle viikonlopulle tuhat asiaa, koska en osaa katsoa ajoissa kalenteria huomatakseni, että sinä samaisena päivänä mulla on jo ainakin kaksi paikkaa missä pitäisi olla yhtä aikaa. Hupsista, onneksi näistä kai selvitään.

Koirien kanssa tässä kevään aikana olisi tarkoitus käydä kertaalleen uimalassa, joka muutti vähän aikaa sitten uusiin tiloihin. Pitäähän sitä käydä tsekkaamassa uusi paikka, ja totuttelemassa uintiin ennen kesän uintikautta. Romeo on menossa näyttelyyn huhtikuun alussa ja pääseekin tällä kertaa jo isona poikana junnuihin. Glorian ilmoitin rallytoko-kisoihin huhtikuun lopulle, mutta en tiedä vielä saatiinko paikkaa/ehditäänkö treenata meille uuteen avoluokkaan. Toukokuussa olisi tulossa rallytokon möllikisojen järjestämistä sekä JH-koulutuksen järkkäämistä. Romeon kanssa päästiin myös westiekerhon tokopäivään, joten äksöniä riittää. Oltaisiin haluttu myös westiekerhon muihin tapahtumiin, kuten westiepäivään ja rallytokopäivään, mutta molemmat oli vähän reilumman ajomatkan päässä täältä, joten valittiin yksi johon sitten lähdetään! Katsotaan jos syksyllä olisi koiratanssikurssi tulossa niin sinne matkattaisiin Glorian kanssa.

Kesälomaan on onneksi enää pieni kivenheitto matkaa. Itse kävin työhaastattelussa maanantaina ja nyt toivon, että tärppäisi. Työ olisi ihanteellinen ja olisin todella innostunut paikasta! Jos tästä paikasta tärppäsi niin olisin lomilla juhannukseen asti ja sen jälkeen töissä loman loppuun. Kesällä olisi meidän Romeon kanssa tarkoitus alkaa treenaamaan ahkerammin ja harjoitella tokon uuden alokasluokan liikkeitä. Lisäksi meillä olisi tarkoituksena käydä lukuisia kertoja kaupungilla harjoittelemassa, sillä meillä olisi Romeon kanssa pienenä tavoitteena suorittaa BH-koe vuoden päästä. Edellinen BH-kokeen suorittanut westie oli Geroshine Cayanne, joka sai kokeen läpi vuonna 2011. Olisi siis hienoa päästä Romeon kanssa kokeilemaan.

Gloria puolestaan saa kesällä ainoastaan lomailla. Koska edellinen vuosi oli Glorialle rankka harrastuspainotteinen vuosi niin tänä vuonna otetaan iisisti. Gloria saa kisata rallytokossa avoimenluokan läpi, mutta sekin niin, että käydään kisaamassa nyt keväällä kerran tai pari, ja loput tulokset haetaan joskus syksyllä/talvella. Kesäloman ajan Gloria saa uida, lenkkeillä, pötkötellä ja nauttia muutenkin elämästä! Postauksen kuvat ovat hieman esimakua tulevasta postauksesta, joka koskeen meidän käyntiä studiolla koirien kanssa.


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kevätauringon ensisäteitä



Muutaman päivän ajan on ollut ihana auringonpaiste. Käytiin koiruleiden kanssa pari päivää sitten iltapäivällä lenkkeilemässä ennen lukemisrupeamaa. Koirut ei olleet kuvailusta yhtä innoissaan kuin minä. Minä puolestaan en ollut kovin innostunut koirien haistelusta. Joka ikinen puskanpielus, ruohotupsu, kivi ja puu oli nuuskittava. Vedin siis pääasiassa koiruleita perässäni koko lenkin...

Keväälle on jo kivoja suunnitelmia, mutta vielä olisi kiva löytää Romeolle joku ohjattu toko- tai rallytokoryhmä keväälle, joka ei ajaisi allekirjoittaneen rahapussia vararikkoon... Ilmoittauduin Romeon kanssa westiekerhon tokopäivään, mutta en ole saanut vielä vastausta mahduttiinko mukaan, joten toivotaan parasta. Kaikki ryhmät tuntuu muutenkin olevan aika kaukana, mutta odottelen vielä josko tänne meidän paikkakunnalle tulisi joku kurssi kunhan kenttä sulaa siihen kuntoon, että siellä voi treenata. Romeo on treenannut ahkerasti perusasentoon tuloa naksulla. Nyt Romppu alkaa suoristua ja perusasento alkaa olla siistin näköinen. Ollaan myös harjoiteltu paikallamakuuta, joka vaatii vielä töitä. Heti kun kirjoitukset on ohi niin aletaan käymään häiriössä treenailemassa. Romppu on myös menossa näyttelyyn huhtikuun puolella. Tällä kertaa meidän iso miekkonen pääsee jo junnuihin.



Gloria on harjoitellut temppuiluja. Tasapainotyyny saapui kanssa viime viikolla. Ensin lämmiteltiin ja sitten kokeiltiin. Glorialla oli hiukan liian kivaa. Se olisi halunnut tehdä kaiken salamannopeasti, vaikka varsinkin lämmittelyt olisi pitänyt suorittaa rauhallisesti ja vakaasti. Etujalat tyynyllä oli kivaa ja helppoa, mutta takaset olikin sitten haastavampi homma. Ei tehty paljon ettei Gloria tule kipeäksi näistä ensimmäisistä treeneistä, ja käytiin vielä lyhyellä jäähdyttelyllä. Jäähdyttelythän pitäisi suorittaa hidastaen loppua kohden. Tulkaapa sanomaan se tuolle äksöni ärrierille. Se oli ihan hulinassa.

Gloria on muutenkin piristynyt tässä kevään mittaan. Sille on tullut lisää energiaa ihan hurjasti. Se on leikkinyt Rompun kanssa, harjoitellut temppuja ihan uudella innolla sekä reippaillut lenkeilläkin reippaalla ravilla ja vedellyt nopeita laukkaspurtteja. Polvi ei ole onneksi vaivaillut, vaan ollut ihan hiljakseen. Tassujen ja parran punoitus on vähentynyt, sillä ollaan puhdisteltu anturoiden pohjia ettei sinne kerry tahmaa. Gloria nuoleskelee itseään selkeästi vähemmän ja välit näyttää siistimmiltä eikä punoita niin paljon. Kainaloissa ja vatsan alla on pientä punoitusta havaittavissa, mutta nyt ollaan kyllä parhaassa tilanteessa pitkään aikaan. Gloria on myös nyt hoikassa kunnossa, joten olen lisännyt sen ruokaan välillä rasvaa. Sormet ristissä, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä! Rallytoko-kokeisiin ajattelin ilmoitella sitä ensi kuulle, jos ollaan valmiita hurjaan avoluokkaan.



Tänään koirut pääsivät kevätauringon kunniaksi  ulkoaitaukseen. Romeo ihastui täysin aitauksessa oloon ja sain pyydystää sitä sieltä todella kauan. Se otti oikein turbovaihteen päälle, kun huomasi, että olen tulossa hakemaan sitä sisälle. Kyllä sain kirvata itsekseni, kun jouduin juoksentelemaan vähillä vaatteilla ympäri pihaa saadakseni jätkän kiinni. Lopulta ahdistin sen nurkkaan ja sain napattua sen niskavilloista kiinni. Romppu saisikin vietää muuten kaikki aurinkoiset päivät pihalla, mutta naapureilta saattaisi mennä hermo tuon jatkuvaan vahtimiseen ja uhoiluun aidan takana.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Temppuarsenaalin täydennystä ja sunnuntain treenit



Tänään ajeltiin autolla lähikentälle yhteistreeneihin molempien koirien kanssa. Kenttä oli täynnä loskaa ja heti alkuun upposin nilkkoja myöten veteen, joten ajeltiinkin Annikan kyydillä toiselle parkkipaikalle. Ei sekään hyvässä kunnossa ollut. Asvaltilla oli runsaasti hiekotushiekkaa ja  koirista oli selkeästi huono kävellä pistelevien kivien päällä. Samaten parkkiksesta puolet oli liukkaalla jäällä kuorrutettu. Olosuhteiden kannalta siis aika huonot treenit. Ja koirat oli tietysti mudalla ja hiekalla kuorrutettuja, kun tultiin kotiin eli tämän päivän sisällä mentiin kolmatta kertaa pesulle...

Gloria treenasti ensin rallytokoa. Otettiin alokasluokan tasoinen pieni radan pätkä. Pohjasta johtuen Gloria katseli runsaasti jalkoihinsa eikä uskaltanut esitellä ryhdikästä seuraamista peläten lentävänsä nenälleen. Muuten neiti oli kyllä innokas ja hieno. Tehtiin vähän sivummalla vielä erikseen meidän vaikeaa istu-seiso-ohjaaja kiertää kylttiä ja vaikka sen kanssa on ollut suuriakin vaikeuksia niin tällä kertaa Gloria suoritti sen upeasti! Tämän jälkeen Gloria pääsi lepäämään autoon ja Romppu pääsi duunailemaan.



Romeo hienohelma oli sitä mieltä, että tällaisella pohjalla ei voi treenata. Se näytti todella nyrpeää naamaa koko treenin ajan ja liikkui todella huonosti. Se hiippaili ja hidasteli koko ajan, joten otettiin sitten vain muutamia kontakteja ja siinäpä se varmaan olikin. Sisällä Romeo on innokas ja tekee hurjan hyvällä fiiliksellä töitä, mutta eihän pieni mies voi treenata, kun varpaiden väliin menee hiekkaa. Jos säät jatkuu tällaisena niin me linnoittaudutaan sisälle eikä lähdetä treenaamaan ennen kuin ulkona on kuivaa ja keväistä...

Pari päivää sitten harjoiteltiin molempien koirien kanssa uusi temppuja. Gloria treenasi esineen laittamista koriin ja Romeo sukkien riisumista. Glorian kanssa tuo esineen laittaminen koriin on ollut ikuisuustemppuna ja se ei ole millään meinannut oppia sitä. Tuosta videoltakin näkyy, että sitä alkaa parin epäonnistumisen jälkeen hieman turhauttamaan, mikä näkyy korin/laatikon puremisena. Edistytty kuitenkin on, vaikka siellä näkyy edelleen pari hutia. Romeo puolestaan oppi sukkien riisumisen aika nopeasti eikä siihen mennyt kuin pari treenikertaa. Kannattaa laittaa äänet suht pienelle jälleen, koska allekirjoittaneen kehut tulee täysin palkein!;)