perjantai 30. maaliskuuta 2012

Koirasportti!

Oltiin siis eilen käymässä Laukaan koirauimalassa, koirasportissa! Matkalla eksyttiin kivasti fiksun navigaattorin ansiosta ja päädyttiin keskelle korpea. Vasta kun auto ei noussun enää yhtä jyrkkää mäkeä ylös alkoi vähän epäilyttää tuo reitti valinta... Päädyttiin kuitenkin parin puhelun jälkeen perille, onneksi!:) Uimalassa oli hallintyyppinen tila jossa oli iso allas sekä leluja ja eri kokoisia pelastusliivejä... Ensin käytettiin Gloria ja Tessu suihkussa ja sitten etsittiin sopivat pelastusliivit. Ja eikun altaaseen... Ohjaaja oli kyllä ihana ja kannusti kumpaistakin koiraa! Molempia aluksi hirvitti altaaseen meno, mutta ohjaaja oli tukena ja turvana ja auttoi molemmat koirat pehva edellä rampin kautta veteen. Olin ajatellut että Glorian uinti asento on väärä eikä se osaa kunnolla uida, mutta kas kummaa neiti ui kuin vanha tekiä! Ensimmäisellä kerralla uitiin vain 5 puolikasta kierrosta, koska koirat olivat jo yhden puolikkaan jälkeen väsyksissä. Glorialla varsinkin oli lievää stressiä jo ennen altaaseen menoa joten oli parempi olla menemättä eka kerralla liikaa. Mahtavaa oli kyllä ja kokemuksena uskomattoman hieno!:) Uudestaan mennään kyllä heti kun mahdollista. Ainakin kerta ennen kesää, mutta kesällä uidaan sitten järvessä! Tässä hieman kuvia reissusta. Anteeksi kun ovat hieman kohisevia... Ja kiitos hirveästi uusille lukioille ja tervetuloa seuraamaan meidän juttuja!:)
Pelastusliivien sovitus!


Uimassa!


Gloria ui melkein itse!;)



Tessukin ui hienosti!
Lelua pelastamassa...

 

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Haaveitako?

Viime keskiviikkona oli neljäs toko! Paikallaoloa tällä kertaa... Hyvin meni ja Gloria sai kehuja!<3 Kaikilla ryhmäläisillä meni ihan huipusti ja kaikki on kyllä näiden parin viikon aikana menny huiman edistysaskeleen eteenpäin!:)    Pari pv. sitten tilattiin  kaverin kultsulle ja Glorialle koirauimala-aika ens viikon torstaille joten sillon tulee vähän erilaista postausta!  Sitten asiaan eli tässä on haaveissamme olevia tavaroita/asioita! Glorialle:

Nahkatalutin, musta +200cm
Eli kunnon nahkatalutin! Kuva täältä.

Hurtan pehmustevaljaat, joko Y tai X malli... Täältä
2-puoleiset ohennussakset
ohkarit olis kätevät! täältä


Kuminen Kongi olisi luultavastihyvä ja kestävä lelu! Kuva täältä.
Gloria olisi onnellinen kunnon luu varastoista!:) täältä
Itselleni, itsekäs kun olen!;)
Olen jotain kätevää vyölaukkua/palkka pussia etsinyt jo pitkään! Täältä.

Hurtan takki on ihana, mutta  hintaakin löytyy... Täältä.
Oikeen suuri arkkupakastin koiran lihoille ja luille!:) Täältä!
Siinäpä jotain haaveissa olevia juttuja! Katsotaan toteutuuko ne koskaan.:)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tokoilua!

Tässä niitä lupailemiani tokoilu kuvia!
Tänne!







Seuraamisen harjottelua.

"Nami tänne kiitos!"
Lisää seuraamista.
Josko se näin tippuis...
Sivu!

Kontakti harjoitusta.

ArkiToko 3

Teitä varmaan kyllästyttää jo nämä ArkiToko postaukset, mutta sorry joudutte vielä kestämään niitä.;) Eli tänään oli aiheena luoksetulo ja muuten kerrattiin entisiä juttuja. Ryhmäläisistä oli moni poissa ja meitä oli vaan kolme, joten saatiin hyvin harjoteltua! Eli lähdettiin ensin vaan kävelemään ja annettiin koiralle koko hihna käyttöön. Aina kun koira lähestyi meitä itsenäisesti ja otti kontaktin niin käsi taskuun ja palkka. Gloria oli vähän väsynyt eikä sitä oikeen sitte huvittanu joten nenä oli aina välillä maassa ja se löntysteli perässä, mutta ihan hyvin se lopulta meni. Kotiläksyks tuli harkata sitä ja vielä seuraamis hommaa. Kaveri otti vähän aikaa sitten meistä joitain seuraamis/ kontakti kuvia joita tulee sitte myöhemmin.:) Ja kyselyssähän "voitti" selvästi tuo päivä kuvina ja hyvänä kakkosena Glorian ruokinta. Teen molemmistä postaukset paremmalla ajalla.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Arki-toko 2

 Elikkäs tänään oli toinen tokoilu kerta. Mentiin bussissa ja Gloria istu kuin kuningatar koko matkan mun sylissä ja katteli maisemia.<3 Sitte perillä hypättiin autoon ja hurautettiin keskustaan jossa Gloria ootti autossa hetken kun hoidettiin kaikkee juttuja (tosi asiassa käytii vähän shoppaileen:D). Sitte alkokin uuden paikan ettiminen, kun se ryhmä vaihtu niin samalla sitten vaihtu paikka. Lopulta löydettiin sitte paikalle yhden ystävällisen taxi-kuskin avulla... Tällä kertaa ryhmässä oli 4 koirakkoa meidän lisäksi eli ihan passelin kokonen ryhmä meille. Tällä kertaa oli sitten vielä kontaktin varmistelua ja seuraamista/vetämättä kävelyä. Glorialla palkkasin aika paljon tuota seuraamista, joka meni ihan huipusti!:) Neiti käveli pää kenossa ja tuijotti lakkaamatta silmiin, ihan makeeta! Kun meni niin hyvin niin ohjaaja suosittei aloittelemaan käännöksiä, jotka alko nekin sujumaan ihan ok. Läksyks tuli sitten treenailla pari krt. päivässä tuota seuraamista ja alkaa kontaktiin liittämään sanaa. Käytiin paluu matkalla vielä M&M ostamassa Glorialle sianselkää ja hirven luita. Perjantaina ehkä petsie miittiin ja lauantaina on taas Toko. Jes, jes!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Arjen hälinää odotellessa...

Viikonloppu meni jälleen kerran niin että hujahti... Taas aloitellaan sitä arjen "ihanuutta". En ole oikeastaan Glorian kanssa tehnyt mtn. erityisen järkevää, koirakerhokin jätettiin väliin, koska laiskotti.;) Jonkin verran olen katsekontaktia muistutellut mieleen, kun Arki-toko on keskiviikkona. Lisäksi aloin nyt lisäämään vähitellen käskysanaa mukaan harjoitteluun. Häiriön allakin onnistuu jo hienosti mitä olen pari kertaa kokeillut!:) Nyt on itsellä alkanut lievä näyttelykuume, ja näyttelyyn olisin innokkaana menossa, mutta vielä ei uskallusta löydy tarpeeksi! Taidan ottaa tavoitteeksi olla vuoden päästä valmis kehään... Sitä ennen mätsäreitä ja harjottelua sekä trimmaajalta pitää kysyä kauanko kestää saada turkki näyttelykuntoon! Kerran jos vähintään kävisi kokeilemassa. Olipa taas järkevä postaus! Lupaan että keskiviikon jälkeen teen kunnon postauksen jossa on jotain asiaakin! Sitä odotellessa...:D

Kaverin ottama kuva!:)


keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Tavallista puuhaa...

En ole nyt vähään aikaan keksinyt mitään järkevää kirjoitettavaa, enkä kyllä keksi nytkään... Ollaan tehty kaikkea tavallista, lenkkeilty, lekoteltu ja leikitty.:) Glorian vatsa on kestänyt hyvin suuremman luumäärän eli nyt luuta menee n.60% ruokavaliosta. Loput on sitten lihaa ja n.3rkl kasvista! Neiti tykkää!:D Ens viikolla alkaa Arki-toko johon joudutaan meneen ehkä bussilla, koska ei saada kyytiä. No kyllähän se matka taittuu bussillakin, pääse ainakin neiti kokeilemaan bussilla matkustamista.    Nyt pariksi seuraavaksi päiväksi Gloria jääkin kotiin, kun mulla on parin päivän dogsitterkeikka! Hyvin se neiti täällä pärjää koko perheen hemmoteltavana...;) Tänä iltana on vielä edessä kampaus, kynsien leikkuu ja korvien putsaus. Kuva on sieltä lapin reissulta, kun uusia en ole ehtinyt ottaa!:)

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Arvonta mainontaa!

Eli tuossa blogissa olisi ihana arvonta! Kannataa käydä osallistumassa, jos kotoa löytyy oma karvakuono!<3