perjantai 22. tammikuuta 2016

Villasukat, välihousut, toppatakki ja pari pipoa...


Täällä on pakkanen kiristynyt ihan tolkuttomasti ja lähipäivinä on mittari kivunnut sinne -30-asteen paremmallekkin puolelle. Koirathan jäätyy jo siinä -25 paikkeilla, joten meillä ei oikeastaan ole ollut asiaa ulos näillä pakkasilla. Ollaan käyty säälittäviä 5min lenkkejä, ja silloinkin molemmilla on jalassa tossukat ja takit niskassa. Gloria sai helsitaren willis-manttelin viime viikolla ja se on kyllä omasta mielestänikin todella lämmin ja kiva. Rompsulle käy hyvin Glorian BOT-takki. Gloria ei ole moksiskaan pienestä liikunnan määrästä, mutta meidän jätkälta meinaa mennä hermo. Se ei tule enää lenkiltä sisälle vapaaehtoisesti, vaan se täytyy hinata pakolla ovesta sisään. Lisäksi se kiusaa Gloriaa iltaisin ja vetää övereitä ralleja ympäri alakertaa. 



Ollaankin tehty paljon aktivointia sisällä, jotta Romppu ei ihan sekoaisi. Molemmat on harjoitelleet kropan hallintaa. Romppu on opetellut peruuttamista. Pikku jalat viipottaa jo hienosti taaksepäin. Gloria puolestaan on harjoitellut rallyyn 360-käännöksiä. Koska peppu meinaa mennä turhan helposti maahan käännöksen aikana, ollaan naksuteltu kylkeä kiinni omaan pohkeeseeni. Tarkoituksena siis, että Gloria keskittyisi käännöksessä pitämään kyljen kiinni pohkeessa ja näin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Gloria käyttää takaosaa ja pylly ei tipahda maahan. Toivon mukaan siis näin. Vanhasta tavasta on kuitenkin todella vaikea yrittää pois, ja maassa tuntuu olevan vieläkin magneetti, joka vetää porkkanahäntää alas.

Viikko sitten, kun pakkanen hellitti pariksi päiväksi, käytiin Rompun kanssa Alasalmen Satun yksityistunnilla. Tarkoituksena oli pohtia seuruu-ongelmia, mutta niinkuin yleensä käy niin ongelma ei ollut oikeastaan seuruussa, vaan jossain aivan muualla. Rompulla on aina uusissa paikoissa keskittymisongelmia. Se pälyilee ympärilleen, saattaa yhtäkkiä vetää kunnon hertsit jollekkin meitä ohittavalle koiralle ja pari kertaa mölleissä se on alkanut yhtäkkiä murista esimerkiksi hallin seinän julisteille. Häiriön puutetta, olen ajatellut. Mutta ei ehkä sittenkään. Tai siis on myös sitä, mutta pääasiallinen ongelma on itseluottamuksen puute ja epävarmuus uusissa tilanteissa.



Päädyttiinkin Satun kanssa siihen, että aletaan tekemään "rentoutumisleikkejä". Tarkoitus olisi nyt saada Rompulle ensinnäkin itseluottamusta, luottamusta minuun ja rentoutta. Tarkoitus olisi käydä leikkimässä tätä kivaa leikkiä erilaisissa ympäristöissä. Pääasiallisena tarkoituksena olisi saada rentoutta sekä minulle, että koiralle. Ja Rompulle kiva mielentila, koska mihin tahansa me mennään niin se saa odottaa rentouttavaa ja kivaa leikkiä. Lisäksi Rompun epävarmuus uusille asioille on sallittua. Jos se näkee jotain uutta ja outoa niin me käydään tästä lähtien yhdessä tsekkaamassa pelottava asia eikä yritetä vaan ohittaa sitä. 

Eilen tämä uusi käytäntö pääsi jo testiin, kun lähdettiin tapaamaan meidän naapurin koiraa. Romppu jännittää aina tämän kyseisen koiran ohittamista todella paljon ja se purkautuu ihan kamalana huutamisena, joka ei lopu ennen kuin koira on hävinnyt näköpiiristä. Otettiin ensin ihan kunnon välimatka ja sitten pikkuhiljaa hinauduttiin lähemmäksi. Kokonaisuudessaan treeni meni todella hyvin. Aluksi Romeo haukkui, mutta kun haukkuun ei reagoitu ja toinenkin koira puuhasteli omistajansa kanssa omia juttuja niin Romppukin rentoutui. Loppujen lopuksi saatiin välimatka todella pieneksi ja Romeo uskalsi silti leikkiä, vaikka se välillä vähän pälyilikin uutta jännittävää tuttavuutta. Lopetettiin hyvään pätkään eikä edes yritetty ohituksia, sillä haluttiin pitää treeni kivana ja onnistuneena. Yritetään järkätä tapaaminen toisenkin kerran lähiaikoina, jotta päästään työstämään ongelma loppuun asti.