perjantai 29. kesäkuuta 2012

Nenäpunkki, sisäloiset ja ulkoloiset...

Juu vaikka otsikosta toisin voi päätellä niin ei sillä Glorialla mitään nuista ole ilmaantunut...:) Tällaisen pienen tekstin päätin nyt tästä asiasta tehdä kun kaikki nuo ovat kiusallinen vaiva...

Eli taas netissä erinäisiä sivuja selailin etsiessäni tietoa nenäpunkkien tartunta tavoista, karanteeni ajoista ja lääkityksistä. Gloriallehan annettiin milbemax kuuri ja toisen tabletin jälkeen ei oireita ole enää ilmennyt. Joten luultavimmin meillä oli nenäpunkki tartunta.Sehän nyt tässä ottaakin päähän että jos joku koira jota tavataan harkoissa, lenkillä, naapurustossa säännöllisesti kantaa tartuntaa oireettomana niin kappas vaan kohta me ollaan karanteenissa taas ja lääkkeitä ostamassa. Parille tutuille kyllä vinkkasin asiasta ja kerroin että jos oireita esiintyy niin kannattaa soittaa ell. ja hankkia lääkkeet jotka muuten luultavasti voi saada jopa ilman varsinaista käyntiä kun selittää asiansa hyvin. Juu, mutta jos tartunta onkin oireeton mitäs sitten?? Itse varmaan lääkitsisin kumminkin olen vähän neuroottinen näiden asioiden kanssa ja minusta se on järkevää siinä tilanteessa.

Ajattelin nyt että pitäisikö suosiolla soittaa eläinlääkäriin ja kysyä uutta kuuria tähän perään, kun sain vähän aikaa sitten kuulla että naapuriin on pentukin ehkä tulossa. Ei sillä että oireita enää olisi, mutta jotenkin vain tuntuisi hyvältä ottaa ennaltaehkäisy kuuri nyt ettei olla kohta taas karanteenissa.

Ja kun nettisivuja lueskelin niin on maailmassa niitäkin älykääpiöitä jotka tuovat koiransa puistoihin/mätsäreihin peuhaamaan vaikka ovat hyvinkin tietoisia oman koiransa nenäpunkki tartunnasta. Sillä tavallahan se juuri leviää. Oma mielipide tästä asiasta on kyllä se että nenäpunkki lääkkeestä voisi omasta puolestani tehdä joka vuotisen jokaiselle koiralle annettavan jutun. Näin ei tartuntoja ehkä synyisi niin paljon...

Sitten päästään sisä- ja ulkoloisiin. Nekin kiusallinen vaiva. Minusta koira täytyy madottaa vähintään sen kerran vuodessa. Itse madotan kaksi kertaa, keväällä ja syksyllä. Jos aihetta on eli kakan syönti yms. niin saatan antaa varukuurin. Mutta juu nekin hyvin ällöjä otuksia. Tämäkin vaiva olisi ikään kuin pian hoidettu jos kaikki koiranomistajat keräisivät ne koiriensa kakat pois kaduilta ja madottaisivat säännöllisesti! Aaaa, miten se voi olla niin vaikeaa? Kakka pussiin ja pussi biojätteeseen!!!!

Juu, tämän tekstin pointti ei ollut lietsoa nenäpunkki/lois tartunta pelkoa, vaan saada ihmiset miettimään näitä asioita, keräämään koiriensa kakat ja olemaan tuomatta tartuntaa kantavaa koiraa koirapuistoon/tapahtumiin. Lisäksi toivon että vaikka joskus tuntuu turhalta antaa monta kertaa peräkkäin lääkekuuri, kun koira saa tartunnan koko ajan uudestaan, niin jos yhtään auttaa niin autatte muita pääsemään vaivasta eroon ja samalla kehitätte yhteistä hyvää. Tuloksena kaikilla oireettomat ja hyvinvoiva koirat!:)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Piha treenailua...

Tässä teille kunnon paketti meidän treenailua! Tänään treenailtiin siis pihassa jotain tokon tyylistä sähellystä, näyttely/mätsäri hommia ja laitettiin temput videolle. Taas jouduin sen kameran kanssa säätämään, kun en kuvaajaksi ketään saanut.:) Joten multa jossain videossa pää pois, juu mut kuitenki. Tuossa alla on videot! Laittakaahan kommenttia, jos huomaatte jotain silmiin pistävää.

Mätsäri harjoittelu: 



Tässä mätsäri videossa haluaisin erityisesti mielipidettä siitä liikkumisesta. Eli onko vauhti teidän mielestänne sopiva vai olisiko syytä nopeuttaa vauhtia?

Temput:

Tässä on osa Glorian osaamista tempuista. Jos joku haluaa ohjeet tempun opettamiseen, voin laittaa ne tänne blogiin!:)

Toko:

Tässä sitten meidän Tokoa. Juu, aika sähellyksen näköistä ja niin edespäin. Tokosta ollut pientä taukoa jonka huomaa. Nyt ollaan kyllä parina päivänä muistuteltu sitä perusasentoa, seuraamista ja paikallaoloa mieleen. Paikkikset menee omaan silmään hyvin, seuraaminen ihan ok:sti ja perusasennot ihan hyvin, ajattelin kuitenkin ottaa perusasennon harjoitteluun seinän avuksi jottei asennosta tule vino. Syksyllä olis Toko kurssi kova sana, mutta en tiedä antaako rahatilanne silloin periksi. Katsotaan nyt!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vihdoinkin!

Moikkelis koikkelis!:) Kuten vihdoin huomaatte blogia ei tarvinnut poistaa vaan lukiat palkki näkyy vihdoin! Sain apua nerokkaalta petsieläiseltä, kiitos tuhannesti! Nyt voi siis uudet lukiat(jotka on enemmän kuin tervetulleita ) tulla seuraamaan meidän elämäämme...

Lisäksi blogin ulkoasu uudistuu jossain välissä piakkoin kunhan saadaan banneri kuvia näpsittyä harrastusten parissa. Eli nero ystäväni lupasi tehdä meille ulkoasun! Kiitos siitä paljon.:D Itse en osaa värkkäillä kuin jotain picasa kyhäelmiä joten parempi pyytää kokeneempi apuun. Toi nykyinenki hieman pukipalanut ja aika säälittävä ilmestys...:P

Gloria viettää tyytyväisenä lomapäiviä...

Juu sitten muihin aiheisiin eli viimonen nenäpunkki tabletti lähti tänään joten karanteenia ei jäljellä enää kuin tämä viikko loppuun! Sitten pääsee taas meidän harrastukset elpymään... Tosiaan agi ohjaaja sanoi että voitais jo huomenna tulla agittelemaan, eihän se agility mitään muiden koirien haistelua ja peuhaamista ole mutta päätin jättää vielä huomisen väliin. Tassut ja muut paikat on ihan mukavasti lähtenyt paranemaan. Nuolemista yritetään estellä mitä pystytään ja Glorialla onkin koppa päässä aina lääkintöjen jälkeen. Päältä tassut on jo miltei normit, väleissä esiintyy yhä punoitusta.

Ei muuta, näitä "turhia" postauksia on tullut nyt turhan paljon mutta lupaan että pian alkaa elpymään nämä postaukset kun päästään ihmisten ilmoille.:)


lauantai 23. kesäkuuta 2012

Sitä yleistä löpinää siis??

Juu, eli vaikka kysely ei vielä ole loppunut ovat tasoissa yleinen löpinä, lisää kuvia ja lisää videoita... Näillä eteenpäin siis?:) No tässä nyt ainakin sitä yleistä löpinää sitten!
Eli juhannus meni mukavissa merkeissä. Mustista ja Mirristä käytiin edellisenä päivänä pari luuta ja herkkuja hakemassa Juhannuksen kunniaksi. Toisen neiti söi tai järsi mitä sai irti ja toinen on nyt hyvässä piilossa mitä kukaan ei tiedä...(kiva kun se mädäntyy johki sohvan nurkkaa ja rupee haisemaan:P) Juu mutta eipä kummempia juhannuksesta, mukavaa oli!

Tänään sitten muistuteltiin Tokoa mieleen. Eli vähäsen otin Glorian kanssa seuraamista, perusasentoa, paikkista ja vähän otin uutena liikkeenä liikkeestä maahan. Hyvin se muisti paitsi yhä niitä pieniä juttuja pitää parannella vaikka sitten kun päästään johonki ryhmään syksyllä!

Treenasin myös kosketuskeppiä ja naksuttimella seisomista(ei näyttely vaan toko). Kosketuskeppi on yhä kirkkaasti mielessä. Aloin jo lähettää koiraa koskemaan keppiin.(se oli kyllä vähän hakusassa) Seis meni ihan ok:sti mutta opittavaa riittää reilusti!

Eilen tein päätöksen J-kylä KV:n suhteen ja jänistin/järkeilin että ei olla vielä valmiita! Nenäpunkin takia meillä jäi muutamia mätsäreitä käymättä ja kotona ei oikeastaan pöydällä seisomista voi harjoitella kunnolla. Lisäksi mitä koirat.comin tapahtumakalenteria kattelin ei heinä-, elo-, syyskuulle ollut yhtään mätsäriä tiedossa vielä. Tietysti jos olisin hyvin reipas niin kerkeisin, mutta kun en ole niin aion odottaa ensi kesää!:P Sitä paitsi mikäs kiire meillä, Gloria ei tule pentuja koskaan saamaan joten näyttelytuloksilla ei ole kiirettä ja haluan sieltä ainoastaan arvostelupaperit parilta tuomarilta.:) Sitä paitsi Gloria pääsee avoimeen vielä monta vuotta... Joten nyt käydään mätsäreissä, hoidetaan tuo allergia jotenkin pois ja harjoitellaan niin josko me ensi kesänä sitten oltaisi valmiita. Eh, eh sopii epäillä!

Sitten vielä olen suunnitellut Canicross opettelua tähän kesän loppuun... Tarvike keskuksessa on ihan hyvä vetovyö tällaiseen juoksen silloin tällöin meininkiin joten sieltä hankkimaan sellainen kapistus. Glorian valjaat ei ihan täydellisesti istu, mutta kuitenkin niin että jos ei hirveällä voimalla vedä ja vain silloin tällöin harjoitellaan niin hyvät on! Pikkuveljen ajattelin pyytää jänikseksi jotta Gloria oppis juoksemaan edellä.

Tässä kuvassa näkyy se vetovyö!

Paljon suunnitelmia on, katsotaan taas mitkä näistä toteutuu!:) Tuo nenäpunkki kyllä vähän lannisti tuota harrastus intoa sillä sitä esiintyy niin paljon ja jotkin koirat sairastaa sitä oireettomana eli se voi uusia heti kun Gloria tapaa koiran jolla tuo nenäpunkki on oireeton. Mikä olisikaan parempi paikka levitä kuin mätsärit, koiratapaamiset ja harrastus porukat. Mälsiä nämä mutta tämän takia en aijo harrastamista lopettaa. Jatkossa kyllä taidan olla ilkeä, mutta mätsäreissä Gloria saa haistella vain tuttujen koiria ja muuten treenaan itsekseni ja heilun lähiympäristössä ennen kehien alkua.


Paukkupeikkojen mätsäri 2012 SIN3



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Helpatkaa!

Olen nyt kamppaillut tuon lukiat sivupalkin kanssa monta viikkoa! En saa sitä millään näkymään ja kuten sivulla olevasta kyselystä huomaatte ei sitä nää kukaan muukaan!:// Olen kokeillut päivittää ja tehdä jotain tolle HTML koodille, mutta ei toimi. Nyt siis joku jolla on pientäkään vihjettä miten tämän saisi toimimaan niin pliis kertokaa! Jos tämä ongelma ei siis kaikkoa joudun mitä luultavimmin poistamaan koko blogin ja luomaan uuden, sillä kirjoittamisesta menee maku kun tuntuu että kukaan ei näitä tekstejä lue..:). Mua ei ainakaan motivoi kirjoittaa kun lukiat ei lisäänny...:P Omaks iloksi tietty kirjoittelen, mutta ne lukiat olis kuitenki iha mukava juttu!  Itseltä ainakin unohtuu käydä katsomassa ja kommailemassa blogia jonka lukia en ole. Joo mut kumminkin, vinkkiä peliin kiitos!:D

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pentukuumeiluja, mitäpä muutakaan...



http://en.wikipedia.org/wiki/File:Westie_pups.jpg

Mikä olisi sen ihanampaa kuin pieni ja tuhiseva karvakasa?:) Näin kesän tullen iskeytyy aina se pentukuume päälle... Koiraihmisten ärsyttävä vitsaus. Ainoa huono puoli siinä että Gloria tuli meille aikuisena oli varmasti se että se ihanaakin ihanampi pentuvaihe jäi väliin. Kelpaisi kyllä nyt Glorialle kaveriksi sellainen pieni ja terhakka terrierin alku.;) Gloria ei kyllä varmasti olisi samaa mieltä kanssani, mutta juu. Toista westietä en luultavimmin tule koskaan ottamaantai sitten tulen enpä tiedä. Nuo allergiat ovat kyllä sellainen juttu, joka ainoana panee miettimään westien hankintaa kaksi kertaa... Toisaalta joku miellyttämishaluinen koiruus voisi myös vaihteeksi olla mukava kaveri! Enpä tiedä, onhan tässä monia vuosia aikaa miettiä. Toista koiraa en näet tule saamaan lähimpään viiteen vuoteen!:// Opiskelut sun muut tulevat seuraavien vuosien ajan viemään niin paljolti aikaa että se ei yksinkertaisesti olisi mahdollista energisen pennun kanssa... Tässä teille kuitenkin yli söpöjä vauva kuvia!

http://www.allposters.fi/-sp/Three-West-Highland-Terrier-Westie-Puppies-in-a-Basket-posters_i2636694_.htm


http://keskustelu.suomi24.fi/node/10368973











keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Naksuttelua kerrakseen...

Tänään on taas naksuteltu oikeen olan takaa! Löysin siis eilen kirajstossa käydessäni kirjan naksutinkoulutusta koirallesi. Siellä oli lopussa helppoja temppuja joita voi naksuttimen avulla opettaa ja niistäpä sitten innostuin! Tänä aamuna kävin ostamassa kosketuskepin tekoon tarvittavat välineet, eli styrokspalloja sekä pitkiä koktailtikkuja. Tökkäsin vaan pallon kepin päähän ja kosketuskeppi oli valmis.:) Sopii myös ei käsityö ihmisille, sillä ei vaadi paljoa osaamista...
Eli ensimmäiseksi tempuksi valitsin laatikon kiinni tökkäämisen. Glorian kanssa ollaan jo jonkin verran naksuteltu joten tämän ajattelin olevan sopivan haasteellinen meille. Aloitin siitä että Gloria koski hyvin kosketuskeppiin. Sitten siirsin kosketuksen kameran linssinsuojukseen. (tähän sopii myös paperilappu yms. jonka voi kiinnittää laatikkoon teipillä) Kun Gloria koski sitä hyvin, kiinnitin linssinsuojuksen vetolaatikkoon kiinni teipillä. Sitten Gloria alkoi koskea vetolaatikkoon ja kun koski sitä hyvin laitoin laatikon auki ja aloin palkkaamaan kun laatikko liikkui vähänkin kiinni. Nyt ollaan siinä pisteessä, että laatinkon pitää mennä kokonaan kiinni ja sen jälkeen häivytetään linssinsuojus pois niin että koira työntää ihan laatikkoa!:) Aika helppo temppu opettaa ja saa samalla harjoitusta omalle naksu kädelle! Jos Gloria oppii niin kyllä teidänkin koirat oppii!;) Tässä videot harjoittelu prosessista.
Ensin siis kosketuskeppi treeni!



                                          Sitten vaihdettiin linssinsuojukseen!

Sitten laatikko kiinni! Anteeksi en tiedä miten tämän saa oikeen päin...

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Leirielämää!

Tessu
Takku













Nyt postaus into päällä niin postausta tulee useammin!:) Vietettiin siis viime viikonloppu Glorian kanssa Orimattilassa leirillä! Oppia tuli ihan hirmuisesti ja Gloriallakin oli päivät täynnä tekemistä.:) Saavuttiin leirille perjantaina ja lähtöpäivänä oli sunnuntai. Leirillä oli siis neljä koirakkoa. Gloria, Tessu- kultainennoutaja (Glorian tuttu kaveri), Cara- Parsonrusselinterrieri ja Takku- Portugalin
 podengo. Kaikki tuli ihan hyvin toimeen keskenään, mitä nyt välillä
tuli vähän murinoita. Laitan tähän vähän päiväohjelmaamme.
Cara

 Perjantaina
saavuttiin leirille. Illalla oli vähän agility harjoitusta. Harkattiin aitoja namikupin avulla. Putkea namikupilla myös, sekä A-esteen kontaktialueita. Kontaktialueita harjoiteltiin naksuttimella, eli naksautettiin juuri kun koira osui kontaktialueeseen ja annettiin palkka. Lopuksi mentiin koko A-este mutta pysäytettiin koirat aina kontaktille, jotta kontaktialueesta tulisi mahdollisimman varma!


Lauantai
Lauantai aamuna treenattiin kosketuskeppiä ja kohdemattoa. Näistä on tulevaisuudessa hyötyä Tokon seuraamisen, perusasennon, paikallamakuun, täyskäännöksen ja kaukokäskyjen sekä monien muiden asioiden harjoittelussa. Ensin siis kosketuskeppiä, eli kun koira koskee kosketukeppiä tulee naksu ja palkka. Näin se yksinkertaisuudessaan meni alussa.
Kohdematto oli siis pieni hiirimaton kokoinen "matto", vähän korotettu. Koira siis ohjattiin maton päälle ja naksaus ja nami. Toistettiin monia kertoja...

 Jossain välissä oli näyttelytreenejä. Harjoiteltiin seisotusta ja liikkumista myös. Ohjaaja katsoi kaikilta hampaat ja Glorian kun ei niitä halunnut näyttää treenattiin sitä namien avulla.

Iltapäivällä oli agilityä. Siinä treenailtiin esteitä vähän itsenäisemmin. Kepit tuli mukaan harjoitteluun. Niitä treenittiin naksuttimen avulla myös (ainakin me treenattiin naksulla).

Illalla treenattiin paikallamakuuta, ihan yksinkertaiseen tapaan. Koira maahan ja tason mukaan käytiin palkkailemassa. Glorian kanssa kävin välillä jopa nurkan takana ja tulin palkkaamaan eli neiti meni todella hienosti.
 Otettiin myös Tokon täyskäännös treeniä kohdematolla. Koiran etutassut matolle, ja käveltiin vähän koiraan päin niin että takaosa alkoi liikkua. Heti kun takajalat liikahti naksaus ja nami. Tuli myös hyvää takaosan käyttö treeniä samalla. Lopultahan koiran etutassujen täytyisi polkea paikallaan ja takajalkojen liikkua ohjaajan mukana... Olen tosi huono selittämään...:/




 Sunnuntai
Aamulla mentiin rallytokoa. Tehtiin ALO luokan rata ja sitten treenattiin kaikki eri kylttejä. Lopuksi mentiin koko rata, joskaan ei nyt ihan kisa tavalla, sillä ei ehditty harjoittelemaan kylttejä niin hyvin. Mutta kivaa oli päästä vähän rataakin kokeilemaan!<3

Iltapäivällä oli aika kuuma joten tehtiin kosketuskeppi, täyskäännös, paikallamakuu treeniä sisällä. Vaikeutettiin hieman joitakin harjoituksia. Kaikki sai vuorollaan käydä myös agia harkkaamassa.


Sussun ja Tessun seuraamista.
Suurinpiirtein tuon tyylisiä oli meidän harjoitukset. Muutakin ohjelmaa oli toki paljon mutta tuossa vain ne treeni osuudet. Saatiin kokeilla lisäksi ohjaajan koiria hollanninpaimenkoiraa ja leonberginkoiraa agiliyssä ja rallyssa.:D Oli siistiä päästä ohjaamaan ihan eri tyylisiä koiria, jotka toimii ihan eri tavalla kuin oma. Ihana leiri viikonloppu oli ja saatiin paljon "eväitä" tulevaisuutta ajatellen!Muistakaahan että kaikki kuvat ovat joko (c)Sussu tai (c)Saara eikä niitä saa kopioida!
Perusasentoa Glorian kanssa!
Rallytokoa ohjaajan koiran kanssa.:)

Lääkettä, suihketta, voidetta ja tablettia...

Eläinlääkäri käynnin tuloksena lähti mukaan aikamoinen määrä lääkkeitä ja kaikensortin suihkeita/linimenttejä yms. Eli tassuista, korvista, emättimestä ja nivusista/kainaloista löytyi Glorialta hiivatulehdus. Ylläri pylläri^^. Allergia tuli epäilyksi. Nyt siitepöly aikana kun oireet ovat pahentuneet, lisäksi voi johtua ruoka-aineistakin. Korviin ja tassuihin saatiin tipat. Tassuihin ja koko koiraan shampoot. Sekä tulehtuneisiin nivusiin ja kainaloihin kortisonia sisältävä suihke. No hyvä kun saatiin lääkkeet niin oireet helpottaa.

Saatiin myös paljon vaihtoehtoja jatko hoitoon ( jos oireet ei siitepölyn vähentyessä lakkaa/vähene) , eli vaihtoehtoina mm. allergiatestit (ei ruoka-aineita), eliminaatiodietti (josta lääkäreillä on hieman erikäsitys kuin itsellä), siedätyshoito kun allergia on selvinnyt tai vain hoito allergian oireisiin...
Pitää nyt elää päivä kerrallaan ja miettiä ja tarkkailla. Glorialle inhottava kun joutuu pitämään kauluria miltei kokoajan, koska ei saa yhtään nuolla/rapsutella ihoa.

Hyvin se neiti kuitenkin käyttäytyi lääkärillä. Nätisti seisoi pöydällä ja antoi tutkia. Pelottihan sitä kuitenkin niin että tärisytti. Rassukka... Mutta lääkäri juuri sanoi että tyypillistä westieiden vitsausta! Westiet kun ovat yliherkkiä todella monille ruoka/muille aineille.:/

Hengen ahdistukseen tuli nenäpunkki epäily. Siihen ei kuulemma ole mitään testejä, joten varmuudella ei voi tietoa saada. Saatiin siis lääkkeet siihen vaivaan, mutta jos oireet ei hellitä 4vk aikana joudutaan jatkotutkimuksiin, eli sitten pitää tutkia vissiin nielu tai tehdä jotain muita juttuja. Gloria sai nyt siis 4vk karanteenit, eli meiltä jää 4vk agilitytreenit väliin ja kaikki suunnitellut mätsärit, yhteislenkit sekä petsie miitit... VOIHAN SANONKO MITÄ!!! Ärsyttää suunnattomasti ja sitä paitsi nenäpunkki tarttuu niin helposti ja jotkut koirat voivat kantaa vaivaa oireettomina joten se voi tarttua heti uudestaan miltei keneltä tahansa... Hyvä kun saatiin kaikkiin vaivoihin kuitenkin lääkkeet joiden pitäisi auttaa!

Päätin kuitenkin karanteeni aikana opettaa Glorialle enemmän kosketuskepin ja kohdematon käyttöä sekä alkaa treenata Tokon perusasentoa ja täyskäännöstä maton avulla, joten ei tämä sairastelu aika ihan hukkaan heitettyä ole... Yritän pysyä positiivisena!:P

Suuntana eläinlääkäri, again.

Tänään suuntana eläinlääkäri, onhan siitä viime kerrasta jo n. 8kk... Eheh! No ei pitäähän se koira käydä näyttämässä. Onneksi saatiin aika tälle päivälle niin ei tarvitse kauaa miettiä missä vika. Gloria siis jatkaa tassujen ja muiden paikkojen nuolemista hoidosta huolimatta ja nyt lisäksi saa välillä "hengenahdistus" ns. reverse sneezing kohtauksia... Luulen että ottavat tassuista hiiva näytteet, mutta tuntuu että jos se hiiva on uusinut on tämän pakko johtua allergiasta. Harmi juttu. Hengenahdistus on sitten juttu erikseen. Näitä on tullut nyt välillä, mutta viime päivien aikana hieman lisääntyneet. Voisikohan kuumuus tai stressi yms. vaikuttaa asiaan? No, pian saadaan toivottavasti vastauksia!
Viime viikonloppu oltiin siis Glorian kanssa leirillä, siksi ei postauksia tullut! Teen leiristä postauksen kunhan saan lisää kuvia kaverilta ja luvat kuvien laittoon tänne blogiin...:) Hauskaa oli ja opittiin paljon uutta, sekä saatiin "eväitä" jatkaa koulutusta kotona. Enempää en vielä paljastakkaan...

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Koiramaisia tapoja oppimassa:)

Noni, elikkäs tänään piti olla se agility, mutta eipäsollutkaan... Tosi raivostuttaa tämmöinen että ryhmäläisiä ei mitenkään informoida tulevasta... Viimeksi oli ongelmaa ton infon kanssa, mutta treenit oli sitten kuitenkin. Viimeksi sitten sanottiin että lähetellään sähkäriin viestiä onko ens viikolla treenit. No, minkäänlaista infoa ei tullu joten mentiin sitten ja eihän niitä harkkoja sitten ollutkaan...
Sama oli toisella ryhmäläisellä. Kentällä pyöri samaan aikaan koirakoulu joten me kysyttiin sitten että päästäänkö siihen niin ei turhaan tultu...:)
Gloria meni ihan hyvin. Otettiin jotain perus TOKO liikkeitten alkeita. Seuruuta, liikkeestä seis, paikka ja alussa ns. luoksepäästäyys tyyppinen harjoitus, niin että kaikilta koirilta katsottiin hampaat. Glorian kohdalla sanoin että pelkää miehiä ja annoin nameja käteen. Tämä  sitten antoi ne Glorialle ja ihan hyvin otti ne kädestä.:)
 Lopussa huomasi että neitiä alkoi jo väsyttää kun ei olla pitkään aikaan otettu mitään missä pitäisi hirmuisen kauan keskittyä. Tunti oli siis "hieman" liikaa näin pitkästä aikaa. Ja kun koiraa väsytti, alkoi minuakin ärsyttää kun koira kulkee nenä maassa ja korvat on vähän jossain... No, mutta olihan se ymmärrettävää.
Ihan kivat harkat oli, mutta olisin ehkä kaivannut yksilöllisempää ohjausta.(välillä meni vähän pyllylleen ja olisin ollut haluaks kyselemään miten koiran saisi toimimaan paremmin, mutta ohjaaja oli niin kaukana etten viitsinyt huutamaan alkaa) Toisaalta koirakoita oli niin monta että yksilö ohjaus olisi ollut mahdotonta... En sitten tiedä millainen ryhmä "kuvaus" on, että onko sitten sellaisen yleisharkkojen tyyliset ettei yksilöllistä ohjausta/ohjeita anneta lainkaan... Mutta kivaa oli ja saatiin häiriötä kunnolla!
Harkkojen jälkeen käveltiin sitten rantatietä pitkin kotiin uuden tuttavuuden kanssa. Eli bongattiin harkoista petsie/blogger tuttu jota käytiin morjestamassa ja käveltiin yhtä matkaa kotiin.:) Suunniteltiin että voisi mennä joskus lenkkeilemään yhdessä. Heidän blogiinsa pääset tästä!



Perjantaina tulisi lähtö leirille. Pitkä ajomatka edessä n.3h! Gloria joutuu pitkästä aikaa matkustamaan pienessä sviitissään, bogsissa. Ei varmaan kiva, mutta pitkällä matkalla turvallisin vaihtoehto! Sitä ennen pitää nyt arpoa tämä eläinlääkäri asia kuntoon. Glorialla on nyt siis ollut reilusti tätä rapsuttelua, korvien/silmien hinkkausta ja tassujen purua. Allergia tyyppistä on, mutta missään muualla kuin tassuissa ei iho punota... Hiivashampoo on auttanut jonkin verran joten nyt ollaan vähän kannattavaa vai eikö kannattavaa pisteessä. Jos sitä shampoo pesua jatkais vielä vähän aikaa, mutta olisihan se kiva tietää onko korvissa/tassuissa tulehdus vai johtuuko muusta... Monimutkaista tämä homma.
Illalla seisottelin Gloriaa pitkästä aikaa, ja kekkasin pöydän jolle se on kätsy asetella... Pari kuvaa siitä! Anteeks toi tausta on vähän häiritsevä, mutta yrittäkää kattoo koiraa.:)


Miksi, oi miksi se näyttää aina takakorkeelle?






sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kasvimaalla

Laitoin tänään hiekkalaatikolle kasvimaata. Lapioitiin hiekka pois ja sen jälkeen multa tilalle. Kasvamaan tulee sitten retiisiä, porkkanaa, herneitä, persiljaa, basilikaa ja salaattia... Gloria oli täysillä mukana ja möyri mullassa ja söi multapaakkuja aina kun silmä vältti.:P  Ajattelin että kerrankos se koira saa olla koira ja annoin pyöriä niin paljon kuin halusi. Gloriallekkin maistuu varmasti porkkana, salaatti ja herneet ja niin kyllä itellekkin. Olen tässä taas tuon ulkoasun kanssa taistellut, yrittänyt Gimpillä tehdä mutta yritykset oli tuhoon tuomittuja...:/ Ahterista koko homma... En saanut taas mitään aikaiseksi. Haluaisin raikkaan ja selkeän ulkoasun, mutta en vaan osaa tehdä. Gimppiä en tajua yhtään ja picasalla ei vaan saa tehtyä kunnollista. Tässä multakuvia neidistä!





Anteeksi kuvien laatu, tarkennus on taas ihan pyllystä kun piti niin nopsaan napsia!:) Ja taas selittelen, mutta ulkoasu vaihtuu heti kun saan selkoa tuosta Gimpin käytöstä!

Haastetta pukkaa

Sain taas haasteen, joten päätimpä tehdä heti kun ei kummempia postaus ideoita ole.:) Ja suuri kiitos haasteesta tälle blogille: http://tollingtrindys.wordpress.com/2012/06/02/11-kysymyksen-ja-vastauksen-haaste/#comment-11:D
Säännöt:
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastaa kysymyksiin, jotka olet saanut ja luo itse 11 kysymystä niille, joille lähetät haasteen eteenpäin.
3. Valitse 11 henkilöä ja linkitä heidät postaukseen.
4. Mene heidän blogiinsa ja kerro heille, että haastoit heidät.
5. Ei takaisin haastamista.

Ensiksi ne 11 asiaa minusta.(yritän olla laittamatta samoja kuin edellisessä)
1. Ratsastin ennen Glorian tuloa 6vuotta!
2.Nyt haluaisin aloittaa uudestaan ja katsotaan jos tässä kesän aikana kävisi pitkästä aikaa tallilla.:)
3. Koirien lisäksi hoidan kissoja.
4. Pidän sekalaisesta musiikista ja välillä tulee kausia kun kuuntelen pelkästään yhtä kappaletta.
5. Stressaan koirasta ihan liikaa ja kiinnitän huomiota pienimpiinkin muutoksiin käyttäytymisessä ja alan heti epäillä jotain kamalaa tautia...:/
6. En pidä Cesar Millanin koulutus metodeista.
7. Tykkään kouluttaa positiivisella vahvistamisella.:)
8. En pidä kuitenkaan rikoksena jos koiralle täytyy joskus ärähtää/komentaa, itsekkin ärähtelen vähän väliä, pitää myöntää...
9. Joskus haluaisin käydä jonkun koulutuskurssin ja alkaa ongelmakouluttajaksi ja/tai vetää koulutus ryhmiä.:)
10. Olen uusien liikkeiden opettamisen suhteen aika varovainen, koska en jaksaisi tulevaisuudessa alkaa korjailemaan "turhia" ongelmia esim. perusasennon vinous... Mieluummin opetan koiraa valvovan silmän alla niin että virheet päästään jo alussa korjaamaan.
11. Aijon tehdä kesksi pienen kasvimaan, johon laitan hernettä, retiisiä, porkkanaa, salaattia... Ja olen jo myöhässä sen kanssa, mikään ei varmaan kerkeä enää kasvaa.:)
Vastaukset kysymyksiin...
1. Miksi omistat koiran?
Koska olen ollut jo kauan kiinnostunut koirista ja ne ovat elekieleltään kiinnostavia, aina oppii uutta, voi harrastaa monipuolisesti, koira on myös ihana ja luotettava ystävä ja ainainen kuuntelia!<3
2.  Lempi päiväsi?
Lauantai, saa nukkua pitkään...
3. Tulevaisuuden toive?
Työskennellä joskus kulkukoirien hyväksi ja ongelmakouluttaa koiria.
4. Miksi kirjoitat blogia?
Tykkään kirjoittaa, kiva saada itsellekkin muistiin kaikkia tapahtumia ja on kivaa jos lukioita kiinnostaa meidän jutut!
5. Mistä pidät kesässä?
Uimisesta, lämmöstä, koiran kanssa voi harrastaa, leirit, loma, veneily...
6. Mistä ruusasta pidät?
Roskaruoat pitää myöntää, mutta myös esim. Wokki yms. on hyvää!
7. Hauskin lemmikin nimi jonka olet kuullut?
Rotta, en tiedä onko hauksin mutta ihana kyllä...
8. Onko sinulla muita lemmikkejä?
Ei ole.
9. Lumisade vai vesisade?
Vaikee valinta, vesisade ehkä... Raikasta, tekee kaiken vihreäksi.;)
10. Joku muu koirarotu kuin nykyinen, mikä? (ottaisit itsellesi)
Kuva täältä: http://www.nic.fi/~scysat/vanhat2/matchshow010508.html
 Joku noutaja olis tällä hetkellä unelma. Kultsi, labbis, Novascotiannoutaja, flatti...(sitten joskus kun olisi aikaa harrastaa paljon ja tilaa isolle koiralle)
11. Mukavin harrastus?
Koiran kanssa vai ilman? No koiran kanssa Tokoilu ja agility. Ilman koiraa, lukeminen!;)
Seuraaville:
1. Miten ruokit koirasi, miksi?
2. Miksi se rotu mikä sinulla on?
3. Mikä on paras vuodenaika?
4.  Lempi vaatteesi?
5. Minkä kouluttajan metodeista pidät, perustelut?
6. Ohjelma lempparit?
7. Lempi kirja?
8. Joku hassu juttu, mitä lemmikistäsi on sanottu?
9. Mitä haluaisit joskus kokeilla, koiran kanssa tai ilman?
10. Asia minkä tekee sinut onnelliseksi?
11. Pidätkö näistä haasteista?
Haastan: Anteeksi, olen tylsä mutta kaikki jotka ei tätä ole vielä tehnyt ja haluavat sen tehdä!:)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Sataa, sataa ropisee...



http://vironpera.blogspot.fi/2010_05_01_archive.html Kuva tuolta!

"Kiva"  kesäloman aloitus. Ulkona märkää ja sataa vettä niin että lenkin jälkeen oltiin märkiä sekä koira että minä... No, mutta itse kuitenkin jotenkin tykkään sateesta!;) Oli ihana juosta Glorian kanssa metsässä, kun ympärillä on vihreetä, ilma on raikas ja koira ihan villinä... Mitä sen rinnalla merkitsee märät lenkkari, päätä myöten liimautuvat hiukset ja vettä valuva takki?:) Punainen sadepuku me laitettiin päälle, mutta jostain mystisestä syystä hellyin ja otin sen pois...  Lenkin jälkeen yritin kuivata neidin mahdollisimman hyvin, sillä tassuissa puskee taas hiiva päälle. Oliko sitten ruoka-aine allergia, kosteat tassut vai joku muu mutta nyt ne on taasen kerran punaiset ja kutisee. Viikko ollaan menty taas 2krt päivässä shampoo pesu ja illalla rauhoittava suihke! Jos ei ensi viikolla parane niin matkamme käy jälleen eläinläääriin ja salapoliisi työtä tulossa kun allergian alkuperä täytynee saada selville. Olkaa ihmiset onnellisia jos teillä ei ole tällaisia vaivoja ja koiranne ovat terveitä...
Leirikirje tuli eilen ja hauska viikonloppu tulossa kirjeen perusteella. Ensi viikon perjantaina alkaa ja sunnuntaina loppuu. Päästään harkkaamaan vähän TOKO:n perusliikkeitä ja hiukan agia. Näyttelytouhuja myös luvassa.:) Ohjaaja saa kyllä varoa sillä aijon heti sisälle päästyäni pommittaa häntä kysymyksillä kaikista mahdollisista lajeista! Sitä ennen käyn ostamassa Glorialle ja itselleni Cani-Cross vyön.
Sitäkin päätettiin nyt kokeilla! Ensin varmaan "jäniksen" kanssa mutta sen jälkeen varmaan pieniä vetolenkkejä luvassa jos neiti oppii vetämään! Hauskaa kesäloman alkua kaikille!