lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet...

Tälle vuodelle tavoitteemme olivat aika koti painotteisia. Saada G:n paino kuriin, totuttaa lapsiin jne. oli siellä pari kurssi tavoitettakin. No nuiden tämän vuoden tavoitteista osa toteutui, osa ei. Glorian paino putosi ja nyt se on hyvissä lukemissa. Käytiin pari kurssia ja muutamat mätsärit jne. Sen sijaan Gloria ei tottunut lapsiin, mutta samapa tuo ei sen lapsia tarvitse hirveästi nähdäkkään...:P

Tulevalle vuodelle tulevat tavoitteet olemaan ehkä enemmän harrastus painotteisia ja niiden eteen joudumme tekemään paljon enemmän töitä. Mutta onhan tässä vuosi aikaa tavoitteiden saavuttamiseen. Nyt kun katselee tuota pientä matolla rötköttävää wesseliä tulee hassu olo. Miten paljon sillä riittääkään energiaa ja osaamista kaikkeen mitä siltä pyytää. Oli maailman onnellisin päivä kun tuo rakkaus muutti taloon!

Tavoitteet vuosi 2013:

Toko
1. ALO-liikkeet kilpailu kuntoon.                  
2. Muutamat möllitokot.
3. Korkata meidän ensimmäiset kokeet.
4. ALO1

Rallytoko
1. Saada ALO-liikkeet kuntoon.
2. Päästä kisaamaan, jos ehditään.

Muuta:
1. Käydä väh. viidet mätsärit.
2. Opetella muutamia hauskoja temppuja.
3. Tavata uusia koiria ja koira ihmisiä!:)



perjantai 28. joulukuuta 2012

Time is running too fast!



 Aika kulkee juuri nyt aivan liian nopeasti. Juuri äsken oli syysloma ja  nyt on jo joulu mennyt. Kohta on loppiainen sitten pääsiäinen ja ihan pian jo kesä! Tuntuu että tämä lomakin vain hujahtaa ohitse eikä ehdi oikein kunnolla levätäkkään kun kohta homehtuu taas niiden iänikuisten koulukirjojen parissa... 

Mutta nyt keskitymme lomaan kun sitä on kuitenkin vielä jäljellä. Joulu meni mahtavasti. Gloria avasi oman joulupakettinsa itse, tottaikai. Oli siinä kaikilla naurussa pitelemistä kun neiti ottaa tassuilla kiinni paketista ja repi paperit auki. Sisältä paljastui herkullisia lampaankorvia sekä ankkapehmo. Ankalta lähti heti ensimmäisten 15min aikana toinen siipi, joten se siitä sitten!;) Lampaankorvat Gloria söi kuitenkin nautiskellen pitkään ja hartaasti.

Tänään oli sitten ohjelmassa lyhyet rallytoko treenit kavereiden ja heidän hurttien kanssa. Samoja asioita treenattiin kuin aikaisemminkin eli spiraalit, pujottelut jne. Ne menee kyllä jo hyvin, mutta meinaan käännöksissä kävellä G:n päälle... Eli käännöksiä voisi treenata enemmän myös toko puolella. Ehkä imuttamalla alkaa ottamaan, sillä käännöksissä on koko koira ihan hukassa. Jätättää taakse ja hortoilee vähän sinne sun tänne. Lisäksi otin muutamia tokoliikkeitä siinä lopuksi. Loppuun lyhyt lenkki ja sitten sisälle. Pitäisi ehkä ryhdistäytyä ja alkaa suunnittelemaan treenit hyvin, sillä nämä menen ja teen jotakin treenit eivät hirveästi auta meitä eteenpäin. Pitää kartoittaa ongelmat ja pureutua niihin kiinni suunnitelluilla treeneillä.





















Olen jo todella innolla suunnittelemassa ensi vuoden kokeita, treenejä, kisoja. Ihan jännityksellä odottelen mitä ihanaa ensi vuosi tuo tullessaan. Jos pääsis vaikkapa lähtemään mätsäriinkin vähän pidemmälle niin tapaisi vähän uusia ihmisiä ja koiria! Pian tuleekin tänne postaus vuoden 2013 tavoitteista!;) Lisäksi olen suunnitellut jo teidän lukioiden päänmenoksi pientä kilpailua joten onko ehdotuksia millaisen kisan haluaisitte. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa asiaan ennen kuin panen kilpailun pystyyn... Arvontaa/valokuvaus kisaa en pidä, mutta kaikille muille ideoille olen avoin.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Astetta rennompaa tokoilua...

Muurrrrrr....

Heh, innostuin tuosta rallysta niin paljon että alettiin heti Glorian kanssa hommiin... Olen hieman opiskellut liikkeitä ja osaa niistä on jo pikkuisen treenitty tai kokeiltu. Olohuoneen matto on just perfect perusasento hommiin ja kyllä siinä just ja just mahtuu 360 asteen käännöksiä tekemään...;) Perusasentoon tulo alkaa sujua, nopeutta pitäisi saada lisää, mutta se tulee ajan mittaa. Luoksetulon istumaan jääminen on parantunut myös reippasti kun käskynä on pelkkä istu. Ollaan nyt edetty vähän kerrallaan ja videosta näette tuloksen. Eli huimasti mennyt eteenpäin. Nykyään jää melkein aina ekalla käskyllä.





Tänään oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun uskallauduin ulos vetämään lyhyet treenit.  Saatiin lainaksi tuommoisia urheilukeiloja pujotteluun ja spiraaleihin. Kaverin sain jäätymään ulos kanssamme ja hän ottikin muutamia videoita spiraali, pujottelu, käännös, luoksari yms. liikkeistämme. Seuruu on pitkän tauon jälkeen hirmuisen väljää, sitä pitääkin alkaa treenimään tiiviiksi heti ensitilassa. Muuten menikin ihan kivasti kaikki, vaikka ensimmäistä kertaa vasta kokeiltiin. (Paitsi tuossa pujottelussa tehdään vähän hassusti tuo loppu...) Kädet kerkesivät kyllä jäätyä, mutta pääasia että koiruudella oli pitkästä aikaa kivaa tekemistä ulkona. Pitihän hurtan liikkeiden välissä vähän irroitellakkin niin hauskaa sillä oli. Päättipä hän sitten vähän kovistella mun housujen lahkeita ja muuten vetää pientä rallia siinä ympärillä. Hetken päästä taas keskityttiin sitten työntekoon.:) Alla on muutamia videoita Rallyily puolesta:






Tänään saatiin joulutokari käteen joten loma pääsi alkamaan. Mukavia numeroita toikkarista löytyi joten hyvillä mielin päästään rentoutumaan. Lomalla tehdään G:n kanssa paljon kaikkea mahtavaa ja ollaankin sovittu muutamien kavereiden kanssa "koiratreffejä" lomalle. Saatais nyt tuo jalka kuntoon niin Gloria pääsis kunnolla riehumaan kamujen kanssa. Inhottavaa jos kaikki hauska jää väliin tuon typerän kipuilevan polven takia...:// Pienenä iloisuutena on kuitenkin se että polvi alkaa kestää jo neljä lenkkiä päivässä joskin hieman lyhyehköjä. Lopussa aina linkataan, mutta se taitaa johtua enemmän kylmästä kuin kivuista. Hieroja olis hyvä tilata johonkin väliin, sillä toisen jalan ontuminen on saattanut kipeyttää toisen puolen lihaksiston joka on joutunut kovaan rasitukseen.

Tämä postaus olikin sitten viimeinen ennen joulua joten toivotan nyt kaikille lukioille mahtavaa joulua. Viettäkää rauhallinen ja rento joulu ja muistakaa pientä hännänheiluttajaanne omalla paketilla.;) Meillä ei olekkaan vielä G:lle pakettia, mutta pieni lahja hankitaan tuota pikaa!:D

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Rally-Toko, kiinnostava harrastus.

Monesta blogista olen nyt syksyn aikana lukenut rally-tokoon liittyviä postauksia. On kuulostanut hurjan hauskalta lajilta jota mielelläni itsekkin kokeilisin. Nyt kun meiltä jäi agility pois niin mietin jotain uutta harrastusta aksan tilalle. Rally-toko kuulosti mielekkäältä, sillä se on vapaamuotoisempaa kuin toko ja niitä voi periaatteessa treenata helposti rinnakkain. Gloriakaan ei ihan tylsisty kun saa väillä tehdä seuraamista pujotellen tötsien välistä jne. Kokeiltiin rallya viimekesänä leirillä ja kuumuudesta huolimatta tuntui koirallakin olevan ihan mukavaa...

Tänään panin toimeksi ja tulostin suomalaisen Rally-Tokoyhdistyksen sivuilta kylttiselosteet. Alan nyt opiskella niitä ja treenaamaan hieman tokon rinnalla tätäkin lajia. Olen ihan innoissani kokeilemassa ja jos hyvin sattuu olemme jo kesäkuussa kisaamassa. Onhan tässä yli kuusi kuukautta aikaa treenata.  Huomasin näet lähikaupungin kisat joissa ALO-luokka mukana. No mutta eipäs mennä asioiden edelle. Nyt en tee sitä virhettä että alkaisin hosumaan. Etenemme rauhassa ja testaamme mihin rahkeemme kesällä riittävät. Jos jostakin saisin nuita tötteröitä lainaksi ja tulostettua kyltit niin päästäisiin tekemään jossain vaiheessa vähän radanpätkääkin. Pakkanen häiritsee kyllä meidän treenejä, sillä omat sormet ja G:n tassut eivät mitenkään kestä tätä pakkasta. Olohuoneen iso matto onkin ollut ahkerasti käytössämme, kun ulkona on ollut lähes arktiset olosuhteet.

Huomasin myös sen että suurinta osaa alokasluokan kylteistä ei onneksi tarvitse erityisesti alkaa opettamaan, sillä tokossa on täysin samoja asioita esim. käännökset, spiraalit yms. ovat kaikki seuraamista. Maahan, kierrä koiran ympäri sivuaa tokon paikallamakuuta jne. Eli samalla kun tehdään töitä rallyn kylttien kanssa paranee toko ja toisinpäin.

Tämä lause hyppäsi Rally-Toko yhdistyksen sivuilta silmiin: "Rally-toko on hauskaa aktivointia, jota voi harrastaa kaikenikäiset ja kaiken kokoiset koirat ja ihmiset! Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, liikkeet suoritetaan hymyssä suin hännät heiluen."


Hauskalta kuulostaa, ja aletaankin nyt innokkaina treenaamaan kylttejä. Jos jollain lukioista on antaa jotain vinkkiä mitä aloittelian kannattaa ottaa huomioon niin olisin kiitollinen vastauksista. Nuo muutamat kuvat on otettu leirillä ja sorry, ne nyt ei ole kuvauksellisesti mitenkään mahtavia ja näytetään räjähtäneiltä mutta juu...:P

Testaus ohjaajan koiran kanssa...
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Blogi arvostelut!

Tässä tulee nyt näistä teidän linkkaamistanne blogeista kolme parasta arvosteluineen. Päätin tehdä kolmesta sillä olisi ollut mahdoton valita ainoastaan kaksi.  Heti kun aloin blogeja selaamaan pomppasi sieltä nämä kolme  lempparia esiin. Näihin liityinkin heti lukiaksi. Näissä kolmessa oli tekstit kirjoitettu kiinnostavasti, kuvat olivat hyvä laatuisia ja ulkoasu miellytti silmää. Alla arvostelut blogeista. Ja kiitos kaikille blogiensa linkanneille, todella paljon hyviä blogeja oli linkattu osa vaan ei ollut minua kiinnostavasta aiheesta joten kaikkiin en lukiaksi liittynyt. Mutta tässä nyt tulee ne arvostelut. Laittelin plussilla ja miinuksilla blogin hyviä ja huonoja puolia...

 Coma & Caapo

Ykkös sija: Coma ja Caapo

+ Selkeä ja hyvän näköinen ulkoasu.
+ Tekstin hyvälaatuiset ja onnistuneet kuvat.
+ Sujuva kerronta.
+ Hyvät kappalejaot.
+ Kiinnostavat esittelyt kaikista.
+ Vaihtelevat postaus aiheet.

-Videoita voisit joskus lisätä teksteihin.

Blogin ulkoasun kanssa on selvästi nähty vaivaa ja se on selkä ja siin on hyvä värimaailma. Postauksia ei tule kovin usein, mutta silloin kun niitä tulee niin ne ovat todella hyvin kirjoitettu, mietitty ja hyviä kuvia mukana. Selkeää tekstiä. Blogi tarjoaa muutakin mukavaa asiaa kuten linkkejä roduista kiinnostuneille ja pennunostajille. Hieno kokonaisuus josta itse pidin todella paljon!
Klik!



 Tassuttelua Ajokin Tahtiin


 Kakkos sija: Tassuttelua Ajokin Tahtiin

+ Postauksien vaihtelevat aiheet!
+ Hyvät esittelyt molemmista.
+ Etusivu kiinnostava ja kannustaa jatkamaan blogin tutkimista.
+ Kiva kirjoitustyyli.
+ Hyvä postaustahti.
+ Kivasti kuvia ja videoita postauksissa.

- Ulkoasu hiukan synkähkö.
- Virkun esittelyä voisi hiukan selkeyttää.

 Kiinnostava blogi. Tekstit ovat hyvin kirjoitettuja ja kuvia on mukavasti mukana. Vaihtelevat postaus aiheet takaavat sen ettei lukialle tule tylsää tekstejä lukiessa. Itse pidän siitä että blogissa sekoittuu tavallinen ajokoiran arki metsästyksineen ja sitten harrastuspuoli. Blogi näyttää hyvää esimerkkiä muille ajokoirien omistajille siitä että kyllä ajokoirallakin riittä potentiaalia muuhunkin kuin metsästykseen. Ihana blogi ja hyvä kirjoittaja. Klik!



Kolmas sija: Paimentyttö ja hovineito

+ Kerronta on niin sujuvaa että on aivan pakko lukea.
+ Huumorilla höystetty teksti takaa ihanan lukuelämyksen!
+ Hyvät otsikoinnit.
+ Postaustahti on sopiva
+ Esittely osiot koirista ovat hyvin kirjoitettu.

- Postauksissa on minusta liian vähän kuvia.
- Kirjoittajasta saisi olla pidemmästi tekstiä.
- Ulkoasu on aika simppeli.

Ihan mahtavalla tavalla kirjoitetut tekstit. Kiinnitin heti huomiota sujuvaan, huumorilla höystettyyn kerrontaan joka pani lukemaan innostuneena tekstejä. Postaukset ovat pitkiä ja pidin hauskoista heitoista jotka sisältyivät tekstiin. ( Selvästi myös mietitty mitä kirjoitetaan ja miten, sen sijaan että olisi vain heitelty jotain postauksiin)  Koirien esittelyt ovat hienot ja sisältävät paljon kuvia. Suosittelen ehdottomasti kurkistamaan blogia. Klik!









maanantai 10. joulukuuta 2012

Vuosi koiranomistajana

Vuosi 2012, ensimmäinen täysi vuoteni koiran omistajana. Vuosi on ollut täynnä tapahtumia, uusia asioita sekä niin iloja kuin surujakin. Villeimmissä kuvitelmissanikaan en olisi uskonut että päästään vuodessa näin pitkälle ja opitaan niin paljon uutta kuin on nyt opittu. Ollaan koettu ihan hirveästi kaikkea ja kehitytty siitä keltanokkaisesta pöljästä parivaljakosta ihan fiksuksi koirakoksi. Toivottavasti ensi vuosi olisi yhtä tapahtumarikas. Nyt pientä kertausta kuluneesta vuodesta kuvien kera!

Tammikuu: -Aloitimme Glorian kanssa tokoilun ArkiToko- ryhmän merkeissä.
                     -Kuvailin uudella järkkärillä Nikon D3100

Helmikuu: -Käytiin perheen kanssa Rukalla lomailemassa ja Gloria oli mukana tottakai!












Maaliskuu: -Jatkettiin kesken jäänyt ArkiToko loppuun.
                     -Gloria pääsi vierailemaan koirauimalassa.












Huhtikuu: -Aloitimme mätsärikauden omanpaikkakunnan mätsäristä.
                  -Jos oikein muistan niin laihdutimme ahkerasti talven rasvakerrosta pois.



Toukokuu:  - Aloitimme agilityn omalla paikkakunnalla.
                     -Kävimme Barf-luennolla saamassa oppia!





Kesäkuu:- Suuntasimme koiraleirille Orimattilaan.
                 - Kärsimme toistuvista hiivatulehduksista tassuissa.











Heinäkuu: -Kaverini sai pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen harrastuskaverin.
                   - Gloria tapasi Kerttua ja yritettiin totuttaa ärriereitä toisiinsa.
                    - Yritettiin hankkia lupaa verijäljen tekoon laihoin tuloksin...

Kerttuliini saapui!<3


Elokuu: - Kokeiltiin ensimmäistä kertaa verijälkeä.
               - Mätsäröitiin pienen tauon jälkeen.
                - Käytiin varmaan rasittavimmalla lenkillä ikinä, 5h ja vaikeaa maastoa...

Super lenkkeiliät...









 Syyskuu: - Gloria siirrettiin vihdoin meidän nimiin.
                 - Gloria pääsi ensimmäistä kertaa mätsärissä BIS-kehään!

SIN1 ja BIS5


Lokakuu: -  Gloria rekisteröitiin suomeen.
                  -Lähetin näyttely ilmoittautumisen.
                  - Aloitettiin ArkiToko 2,  Hannan ja Nipsun kanssa.










Marraskuu:- Käytiin ensimmäisessä näyttelyssämme.
                      - Glorialta tarkastettiin silmät ja polvet.






 












Joulukuu: -Polviongelmamme alkoivat.
                  - Tokossa olemme yhä peruskäskyjen parissa.
                  - Suunnittelen jo täysillä ensi vuoden kokeita, näyttelyitä, mätsäreitä jne.
                  - Valmistaudumme jouluun ja olemme kevyellä liikunnalla polven takia.



 Näin on siis vuotemme kulunut. Ehdimme käydä n.5 mätsärissä. Aloitimme tokon ja siitä ehdimme käydä kaksi eri ryhmää ja saimme ALO luokan liikkeet melkein kuntoon. Koimme ensimmäisen näyttelymme marraskuussa. Glorialta tarkastettiin polvet ja silmät. Saimme uusia mahtavia kavereita sekä minä että Gloria.  Sekä mahdottomasti kaikkea muuta ihanaa...

Piakkoin laitan varmaan postauksen ensi vuoden tavoitteista. Tällä kertaa laitan tavoitteet kyllä reippaasti korkeammalle kuin tälle vuodelle, sillä ylitimme tavoitteemme moninkertaisesti!;)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tonttu tomera

Viikonloppu meni Glorian osalta rauhaisasti. Sai köllötellä kotona,sillä aikaa kun me muut shoppailtiin jouluostoksia. Jalka on jo paranemaan päin, joskin Gloria syö yhä "särkylääkkeitä" joten en tiedä kuinka suuri osa parantumisesta johtuu ainoastaan lääkkeistä. Käveleepähän kuitenkin hyvin eikä onnu enää paljon.:) Gloria sai uudet tossut pakkasia varten, että voidaan kävellä välillä pidemmästikkin ilman että tassut paleltuu.
Rukka Protect Thermal -softshell-tossut
Kuva ladattu Mustin&Mirrin sivuilta.




 Viikonloppuna aloitettiin myös ovikello harjoittelu. Nyt kun tassu on kipeä niin tekee aika huonoa jalalle rynnistää täyttä vauhtia suoraan ovelle.(Meillä on ennen ulko-ovea todella liukas lattia) Alettiin siis treenaamaan niin että ovikellon soidessa pitäisi rynnistää matolle ja odottaa niin kauan että saa luvan haisteluun. Aluksi Gloria tietysti ryntää edelleen suoraan ovelle, mutta pyydän sen siitä matolle odottamaan. Tavoitteena on kumminkin se että lopulta käytösrata menee niin että yhdistää matolle tulon ovikellon ääneen. Tiedä sitten miten toimii käytännössä, mutta aletaan nyt treenaamaan kunnolla niin josko se jossain vaiheessa yhdistäisi asiat toisiinsa...

Muuten ollaan edelleen tokossa peruskäskyjen harjoittelussa ja nyt alkaa sujua todella hyvin. Seiso käskyyn antaa tulla vinkkejä sillä houkuttelulla ei opi ja operantilla tavalla joudun odottamaan kauan ja silloinkaan en saa edes naksuttimella merkittyä oikeaa asentoa. Ensi viikolla pyysin kaveria kuvaamaan meidän tokoiluja videolle niin että saatte vähän videomateriaaliakin tänne blogiin meidän touhuista. Ensi viikonloppuna olisi ollut möllitoko, mutta ei päästä jalan takia. Toivottavasti tällaisia mahdollisuuksia tulisi jatkossakin niin että päästäisiin vihdoin kokeilemaan taitojamme enemmän tositilanteessa.

Blogeja saa edelleen linkata ja mukavastihan niitä on tullutkin. Osaan olen jo lukiaksi liittynyt ja sainkin paljon uutta kivaa luettavaa. Ja jos/kun en joidenkin blogien lukiaksi liittynyt niin ei tarkoita sitä että blogi olisi huono vaan sitä että aihe ei minua kiinnostanut tai blogi oli vielä sen verran kesken ettei omaa silmää miellyttänyt. Arvostelut kahdesta parhaasta tulee ensi viikolla joten sinne asti on siis aikaa vielä blogeja linkitellä. Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!






torstai 6. joulukuuta 2012

Linkitä blogisi!

Päätin tällaisen postauksen tehdä löytääkseni lisää kiinnostavia blogeja luettavaksi. Valitsen kaksi parasta blogia joista kirjoitan arvostelut tänne blogiin. Lisäksi liityn lukiaksi blogeihin joiden aihe kiinnostaa. Etsin pääasiassa koirista kertovia blogeja, mutta saa linkata myös blogit joissa koirien lisäksi esiintyy jotain lifestyle tyylistä. Valitettavasti muihin eläimiin liittyvistä blogeista en ole niin kiinnostunut.

Suurempia kriteereitä en laita. Valitsen siis kaksi parasta, joista tulee arvostelut tänne blogiin sekä liityn näiden kahden parhaan blogin lukiaksi. Muidenkin lukiaksi saatan liittyä jos tarpeeksi kiinnostava blogi on kyseessä. Olisi kiva löytää uutta luettavaa joten linkkailkaapa ahkerasti blogejanne! Aikaa on 14.12. asti. Arvostelut kirjoitan viimeistään viikko ajan loppumisesta!;)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Astetta ikävämpi tapaus

Ontuminen alkoi sunnuntaina ja jatkui koko alkuviikon. Eilen varattiin aika ell. kun pyhät tulossa ja silloin ei päästäisi vastaanotolle. Ajattelin että eihän ne sille mitään tee, kun tuommonen pikkuvaiva. Vähän ontuu vain ja piankos se on ohi. Lepoa vaan! Noo se olikin kaikkea muuta kuin pikku vaiva.

Lähdin siis suoraan koulusta eläinlääkäriin ja siellä sitten vierähtikin mukava tovi. Aluksi lääkäri vain tunnusteli koiven ja totesi saman kuin polvitarkastuksissa oli käynyt toteen elikkä polvet ovat löysät. Tutkiessaan hän käänteli ja väänteli ja nitkutti ja kitkutti polvea ja huomasi että vähän Gloria sitä polven seutua arastelee... Itse olin havainnoinut että venytellessään koira ei venytä tätä kyseistä jalkaa loppuun asti vaan jättää "puolitiehen", kun taas toisen jalan venyttää ihan pitkäksi taakse. Kävellessään varoo jalkaa ja juostessaan nostaa sen kokonaan ylös. Pienen tutkimuksen jälkeen saatiin passitus rauhoitukseen.

Olin aivan pyörällä päästäni, en olisi mitenkään voinut kuvitella että tällaisen "pikku vaivan" takia joudumme rauhoitukseen ja kuvauksiin. Glorialle tökättiin siis rauhoituspiikki takakoipeen. (Kauhea draama queen, kun sattu muka niiiin paljon vaivanen piikki) Hetken päästä alkoi koira nuupahdella ja hetken päästä nukkui jo rauhassa mamman kyljessä. Nostin koiruuden röntgen pöydälle ja mentiin hetkeksi odottelemaan mitä tuleman pitää. Näytti niin säälittävältä siinä yksin maatessaan.  Hetken päästä hoitaja huikkasi että kuvat ovat valmiita ja niitä saa tulla katsomaan. Itsehän en tajunnut kovinkaan paljon kuvista, vaikka ell. siinä selittikin mistä kivut johtuvat. Keskustelussa vilahtelivat jännittävät sanat kuten telaura, patella, palpaatio jne. Jotain ymmärsin kun näytti kuvista tiettyjä kohtia polvista ja muusta luustosta.

Diagnoosina oli siis se että molemmissa jaloissa sääriluut ovat rakenteellisesti sisäkierteiset, mikä altistaa yhdessä matalan telauran kanssa patellaluksaatiolle.  Luultavimmin siis on käynyt niin että hypätessään esim. sohvalta Glorian polvilumpio on käynyt pois paikaltaan ja lumpsahtanut takaisin mikä on aiheuttanut polven kipeyden. Mukaamme saatiin kipulääkkeet ja sairasloma määräys. Jos sama juttu jatkuu on edessä leikkaus, joka luultavasti tulee olemaan auttamattomasti edessä jossain vaiheessa. Olennaista on että missä vaiheessa elämää, pienen hetken päästä vai vasta vanhempana. Ainoa pieni ilo tässä kaiken keskellä on se että kyynärät, lonkat jne. näyttivät kuvissa terveiltä.

Harmittaa suunnattomasti. Agilitylle joudumme sanomaan heipat. En halua altistaa koiraa kivuille vaikka ell. ei agista mitään maininnutkaan.(en kyllä tajunnut kysyä) Hyppyjä rajoitetaan esim. autosta ja sohvalta ei hypätä omin luvin pois enää vaan nostetaan. Toivottavasti vaiva paranee piakkoin, siis sen verran mitä parantumiselta nyt voi odottaa. Tokoon tämä ei onneksi vaikuta vaan sitä voimme harrastaa niin pitkään kuin vain suinkin haluamme.:)  Ja oikeasti tähän loppuun haluan sanoa että ennen agilityn aloittamista kannattaa todellakin kuvauttaa ne koirat! Antaa hyvää tietoa luuston tilanteesta, sillä jos koira ei olisi nyt alkanut ontumaan ja agilityä olisi vain jatkettu olisi tuloksena saattanut olla jotain paljon pahempaa... Kyllähän ne kuvat maksavat, mutta kerran se kirpaisee ja sen jälkeen voi huoletta harrastaa koiruuden kanssa.


maanantai 3. joulukuuta 2012

Kenguru koira...

Sunnuntaina käytiin Glorian ja kaverin koiran + tietty kaverin kanssa lenkkeilemässä. Myöhemmin illalla huomasin Glorian linkkaavan toista takastaan. Tutkin jalan, mutta mitään erityisempää en havainnut. Painelin jalkaa ja lihaksia, koira ei inahdakkaan, mutta kun päästän pois niin kipsuttelee koipi ilmassa jälleen. Rassulla taitaa olla lihas revähdys. Muutakaan en oikein keksi, kun hitaassa vauhdissa varaa painoa tassulle, mutta kun pitäisi ottaa raville/laukalle niin nostaa jalan ylös. Päällisin puolin anturassa/jalassa ei näy mitään. Tänään Gloria on jatkanut tassu ilmassa, varaa kuitenkin himpun enemmän painoa jalalle joten ei olla lähdetty lääkäriin, kun ne ei sielläkään mitään sille osaisi tehdä. "Lenkillä" ollaan käyty vain parisen kertaa ja nekin olleet todella lyhyitä verrattuna normaaleihin lenkki pituuksiin... Kenguru koiraltahan se näyttää kun hyppelehtii jalka ilmassa kolmen jalan varassa.:P Nauttii lomapäivistä lekotellen sohvalla...;)

Kylmää on ollut ja lunta satanut. Ihana juttu. Saisi ihania kuvia kun aurinko paistaa ja hanki kimmeltää. Ai että.;) Kuitenkin koiran kanssa lenkkejä joutuu lyhentämään roimasti kun tulee tassuille heti kylmä. Tossut olisivat nyt tarpeelliset ja tällä kertaa hyvät ja kestävät sellaiset, sillä haluaisin talvellakin vetää koiran kanssa pitkää lenkkiä ilman että koko ajan pitää pysähdellä irrottamaan paakkuja tassuista. Jos kenelläkään on heittää hyvää tossumerkkiä yms. niin ottaisin ilolla vastaan. Tossujen kriteerit olisivat mahdollisimman huomaamattomat, lämpimät, pysyvät hyvin jalassa ja pysyvät hyvin ehjänä. Viime talven tossut olivat hyvät mutta olivat melkein parin viikon ahkeran käytön jälkeen pohjista risat. Liian tönköillä tossuilla taas ei oikein pysty kävelemään joten Glorian kannalta parhaat olisivat kevyet, mutta kestävät ja hyvin istuvat töppöset.;) Sitten kelpaisi lenkkeillä pidempäänkin, Gloria kun ei muuten mitään päälleen tarvitse sen verran hyvin suojaa tuo karkea päällyskarva.

Viikonloppuna vähän treenattiin ja yritin ottaa tänne teille videon meidän peruskäsky treeneistä, mutta siitä ei oikein mitään tullut. Silloin kun otin videon Gloria ei tehnyt kerrassaan mitään ja oli ihan hukassa ja heti kun kameran otin pois niin tekikin hyvin. Päätin että toisen kerran tehdään sitten ettette saa meistä ihan urpoa kuvaa... Istu-maahan  vaihto sujuu jo varsin sutjakkaasti, mutta seisominen on vielä vähän hakusassa.
Toko innostus on kova ja suuressa mietinnässä on tokokurssi keväälle (kevättalvelle). Hieman mietityttää kun on niin kylmä ja kovat pakkaset sillon, mutta pätevä kurssi olisi joten sinne olisi mahtava päästä. Saataisiin luultavimmin uudenlaisia vinkkejä treenaukseen, sillä olisi uusi treenipaikka. Aina saa uusilta kouluttajilta uudenlaisia vinkkejä ja he saattavat huomata jopa uudenlaisia ongelmiakin työskentelyssä. Aloitusryhmä alkaa kyllä ihan perus "hallittavuudesta" ja keskitytäänkin ehkä enemmän ohjaajan koulutukseen ja koiran hallittavuuteen eri tilanteissa, siitä edetään sitten ihan "kisaryhmiin" kun asiat on hallinnassa. Katsotaan, katsotaan ja mietitään...:D


torstai 29. marraskuuta 2012

Hrrrrrrr, tää kylmyys!

Ulos lähdössä...
Ulkona on niin kylmä että ollaan pysytelty sisätiloissa viimeisimmät päivät! Olen viettänyt aikaa käsitöitä tehden mm. hiukan neulonut ja ommellut ompelukoneella lapasia.;) Siitä myöhemmin lisää uudessa käsityö blogissa, joka on vielä päivitysten ja uudistuksien alaisena. Gloria on makoillut lattialla lämpimässä paikassa tai niinkuin tänään, häirinnyt käsitöiden tekoani. Ensin menemällä makaamaan kankaan päälle sitten se pyyhkäili siihen hieman nassuaan jne. Sain sen onnekesi nopeasti kaapattua sohvalle ennen kuin se pääsi käsiksi nuppineuloihin...( kyllä se jo niihinkin meinasi tassunsa täräyttää)

Tosiaan ulkona on niin kylmä että Glorian kanssa olen itse käynyt vain kerran päivässä lenkillä ja lenkkivuoroja on hieman enemmän jaettu perheen kesken. Tyytyväisenä neiti olisi kyllä lähdössä, sitä ei kyllä haittaa ollenkaan se että ulkona on jo reilusti pakkasta...  Heijastinliivimme on ollut ahkerassa käytössä, se on puettu päälle joka kerta pimeällä ulos lähdettäessä. Muistakaahan kaikki käyttää itsellänne ja koirillanne heijastimia!

Tokossa ollaan otettu peruskäskyjä sisällä, jotta saisin edellisessä postissa kertomani ongelmat kuriin. Luoksetulon jätön sana on nyt pelkkä istu ja siinä sitten istutaan niin kauan kuin sanon. Sama paikallamakuun kanssa, käskynä pelkkä maahan ja siinä ollaan niin kauan kuin tulee vapautus. Ihan hyvin on neiti tajunnut idean, kun olen lähtenyt pikkuhiljaa aikaa pidentämään. Kuitenkin en ole vielä sekoittanut käskyä mihinkään muuhun vaan peruskäskyjä ja luoksetulon paikkaa treenataan erikseen. Peruskäskyt onnistuu kyllä, mutta seisomista täytyy vielä vahvistella sillä se on selvästikkin vaikea. Muutkin käskyt kaipaavat vielä tovin miettimis aikaa. Kyllä se tästä, nyt on vahva tunne että tämä ongelma selviää...

Ruokinnasta sen verran että eliminaatiodiettimme jäi kesken, kun Glorialla alkoin mahdoton ripuli joka ei laantunut edes maitohappobakteerilla. Sen lisäksi teki monta kertaa ripulin loputtuakin tarpeensa sisälle mitä ei kyllä normaalisti ole tehnyt ollenkaan. Mikä onni että se kuitenkin on jostain syystä oppinut että tarpeet tehdään pesuhuoneeseen. Yöllä jos tuli hätä eikä kukaan herännyt niin sepä fiksuna tyttönä kipsutteli alakertaan, teki tarpeensa pesuhuoneeseen ja tuli takaisin nukkumaan... Aamulla odotti sitten haiseva läjä pesuhuoneessa.:) Allergiat nyt siis jatkuvat, mutta niiden kanssa nyt eletään ja niitä lääkitään sekä mietitään seuraavaa siirtoa.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Problems...

Tässä tulee teille nyt valitus postaus meidän toko ongelmista, koittakaa kestää... Ja mieluiten tietysti jos on pienintäkään apua tai vinkkiä mielessä niin otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan! Kaikki liikkeet ovat tässä ja niistä pienet analyysit miten on tämän hetkinen tilanne niiden kanssa. Talvella inhoan tätä kylmyyttä joten niihin ongelmiin ei voi kunnolla pureutua, kun olen semmoinen vilukissa, että viisi minuuttia ilman hanskoja ulkona niin olen aivan jäässä. Halliakaan ei täällä ole eli sekään ei ole mahdollisuus.

Luoksepäästävyys:
Tämän harjoittelu on jotenkin niin helppo jättää takaalalle kun se kuulostaa niin yksinkertaiselta... Glorialle se ei kuitenkaan sitä ole joten tähän täytyisi panostaa enemmän...;) Tuttujen kanssa ollaan jo treenattu, mutta vieraiden kanssa pitäisi alkaa ottaa useammin treeniä.

paikkamakuu:
Päästään ongelmien ytimeen... Eli tämä on se pääproblem jonka kanssa olen aika lailla hukassa. Ensimmäinen osa ongelmaa on se että tuntuu että Gloria ei tunnista käskysanoja. Vaikka maahan sanaa on tahkottu kauan niin se sekoittaa sen heti kun treeniin otetaan toinenkin käsky. Esimerkkinä nyt luoksetulon jättö ja makuu. Olen treenaamassa luoksetuloa ja jätän koiran käskyllä paikka ja lähden kävelemään. Koira menee hetken päästä maahan. Palautan koiran istumaan ja kokeilen uudestaan, nyt toimii. Seuraavaksi makuu, annan käskyn ja odotan. Annan uuden käskyn ja vasta nyt alkaa tapahtua... Eli siis nämä käskyt sekoittuvat, vaikka kuinka otan mukaan äänenpainon... Nyt ollaan sitten alettu "alusta". Luoksetulossa jätän sen käskyllä "istu" ja makuuta ei vielä treenata. Ärsyttää vaan tällaiset takapakit. Niihin pitäisi tottua, mutta kun en keksi ongelmaan syytä niin vaikea alkaa niitä sitten korjaamaankaan...

Seuraaminen:
Seuraamisen voisi sanoa olevan tällä hetkellä varmin liikkeemme. Gloria pitää kontaktia myös pitkillä seuruu pätkillä. Paikka on melkein kohdillaan, välillä vähän jätättää, mutta se nyt on pienillä lyhyillä pätkillä ja palkka oikeasta kohdasta helposti hoidettu ongelma. Käännöksiä tahkotaan läpi niissä on vielä hienosäätöä...

Jäävät:
En halua alkaa sekoittamaan koiraa nyt uusilla asioilla kun juuri aletaan opiskelemaan nuita paikka asioita uudelleen. Peruskäskyjä mennään, mutta en yhdistä niitä vielä seuraamiseen.

Hyppy:
Olen kokeillut tätä pariin otteeseen. Minä puutyömestari  rakensin meille oman tokoesteen jolla aloitetaan treenaaminen. Tähän asti olen käyttänyt namialustaa, mutta mietin hieman myös muita konsteja tämän liikkeen harjoitteluun...



Eli meillä on nyt hirveästi ongelmia enkä tiedä missä järjestyksessä niihin pitäisi pureutua vaiko kaikkiin saman aikaisesti. Sisällä pitää treenata näitä pidempi jänteisiä liikkeitä, koska ulkona jäätyy jos joutuu olemaan ilman hanskoja 10min pidempään... Kai nämä tästä selkiää. Olin vaan niin innoissani jo menossa 16.12. olevaan möllitokoon, mutta näillä taidoilla sinne ei parane mennä heilumaan... Ja pari viikkoa on aivan liian lyhyt aika treenata kaikki liikkeet häiriövarmaksi.

tiistai 20. marraskuuta 2012

"Studio" pictures!

Koko poppoo...


Tämä posatus on viime sunnuntailta, jolloin innostuttiin ottamaan kuvia kaverin kylmässä varastossa. Tuonne varastoon oli taiteiltu hieno studio eli  parin pylvään väliin oli  laitettu lakana.:) Upeita kuvia tuli varsinkin kun kaveri kuvas lisäsalaman kera. Itellä meni sitten pikkusen huonon näköiseksi kun piti tavallisella salamalla kuvata niin oransseja tuli ainakin osasta kuvia...
Pidemmittä puheitta, olkaapa hyvät!;)




Ärriereiden kanssa!<3




















Varmaan ei tarvitse arvailla kummat on minun ja kummat kaverin ottamia ja muokkaamia... Eli viimeiset kolme ovat omiani (kellertävämmät sävyt ja muokkaus vielä harjoittelun alla...) Ja ylemmät kaikki kaverin (taitava kuvaaja ja taitava muokkaaja = upeat kuvat)

torstai 15. marraskuuta 2012

Terveen paperit

Tänään olikin tosiaan Glorian silmä&polvi tarkastus Jyväskylässä. Eli tällainen westieiden yhteistarkastus, kyllähän siellä toki pari cairniakin vilahti välissä... Ihan uusi juttu mulle en ole koskaan koiraa tarkastuksissa käyttänyt. Gloriaa en siis aijo jalostukseen käyttää enkä siis näin ollen aijo sitä koskaan astuttaa. Ihanaahan se toki olisi, mutta niin epäjärkevää kun koira on kumminkin jo 5v ja mitään hyvää syytä astutukselle ei ole. Tarkastettiin siis sen takia että tulee vähän tietoa mitä on tulevaisuudessa (vanhana) odotettavissa ja kun saatiin vasta 4v niin haluttiin tietoa terveydentilasta kun ei aijemmin oltu tarkistettu silmiä ja polvia.

Kun saavuttiin ell. asemalle oli pieni odotushuone jo täynnä wesseleitä. Ensiksi silmätipat simmuihin ja pakko oli tietysti rimpuilla... Itse aloin täyttämään lappusia jne. Pienten murinoiden ja odottelujen jälkeen mentiin tutkimushuoneeseen ja neiti suorastaan tärisi kun niin paljon pisti jänskättämään. Tohtori täti katseli simmuja semmoisella lampulla, huone pimeänä. Hyvin jännittävää ensikertalaisen katsella. G yritti tottakai taas rimpuilu temppua, mutta antoi lopulta tarkastaa silmät. Ne olivat puhtaat eli ei näkynyt mitään merkkejä kaihista tai muistakaan silmäsairauksista, HYVÄ!;)

Sitten olikin polvien vuoro ja pienen kokeilun jälkeen tohtori totesi että hieman ovat löysät. Mutisi jotain ykkösen polvista ja niinhän nuissa papereissa lukeekin. Palautuivat kuitenkin heti paikalleen joten mikään vakava juttu ei ole kyseessä. Harrastuksia ei kuulemma sinänsä haittaa, mutta agin kanssa pitää olla tarkkana että jos ilmenee hyppy haluttomuutta tai kipuilua yms. niin lopetetaan siihen. En nyt tiedä sitten onko se muutenkaan meidän juttu joten en mitenkään masentunut uutisesta. Kesä lajina säilyy meillä, pienissä lyhyissä jaksoissa silloin tällöin niin koirallakin on kivaa eikä rasitu liikaa... Semmosta siis tänään oli ohjelmassa. Loppuun pari kuvaa kun kävin pitkästä aikaa Gloriaa varta vasten kuvaamassa.:)



maanantai 12. marraskuuta 2012

Kehäkettuilut lauantailta!

Treeniä ennen kehää...

Perjantai- iltana oli jännitys katossa kun valmistauduttiin elämämme ensimmäiseen näyttelyyn... Olin lukenut kirjoista miten näyttelyissä toimitaan, kysellyt ihmisiltä ja käynyt jo monena vuonna katselemassa näyttelyiden kulkua kehän laidalta. Silti vaan pisti jännittämään, ja paljon!;) Perjantai iltana laitoin jo kamat kasaan ja valmistauduin aikaiseen herätykseen...

 Lauantaina soi herätyskello sitten klo.5.30. Laitoin itseni valmiiksi ja komensin äidin koissun kanssa ulos klo.6.00. Kun he tulivat lenkiltä aloin laittaa koiraa kuntoon eli alustavasti kampasin ja tupeerasin  sekä pesasin vielä tassut. Nättinä oltiin lähdössä ja minä olin kangistunut kauhusta. Ihmettelin kun koirakin tärisi, mutta lopulta tajusin että se luultavasti heijastaa omaa mielentilaani sillä hetkellä. No ajeltiin Jyväskylän pavilijonkiin ja parkkeerattiin auto. Läpi rokotusten tarkistuksista ja kehää etsimään. Se löytyikin sitten lopulta aika helposti ja purettiin tavarat, koissu boksiin jne. Aloin itse rauhoittua kun kaikki menikin niin hyvin. Sitten alkoi muita westien omistajia saapua paikalle. Mun jännitys alkoi uudestaan kun huomasin miten itsevarmasti ne purki trimmauspöydät ja otti kamat esille. Varsinkin siinä vaiheessa kun ne otti koiransa esille oli jo ihan stressissä. Kenelläkään ei pienintä punaista laikkua parrassa tai tassuissa. Kaikki oli niin upeassa turkissa ja täydellisesti tupeerattuja. Ite laitoin koiran boksin päällä ja yritin vilkuilla kokeneemmilta mallia. Joo no eihän siitä oikeen mitään tullut, mutta omaan silmään koissu näytti ihan mukiin menevältä. Kävin vetämässä pienet treenit kehässä ja pian se kehä koitos alkoikin.


















Westieitä oli yhteensä 27 ja tuomarina meillä toimi Annukka Paloheimo. Kehään pääsyn jälkeen jännitys katosi. Mentiin kehä ympäri ja meidät kutsuttiin ensimmäisinä laatuarvosteluun. Gloria seisoi nätisti pöydällä ja antoi tuomarin hienosti tunnustella. (Kiitos mätsäreiden) Muutenkaan ei ollut moksiskaan koira/ihmis määrästä. Liikkeet katsoi vielä edestakaisin ja ympäri. Sitten vielä seisotus ja kehäsihteeri ojensi keltaistanauhaa. Meidän kisa päättyikin siihen eli H tuli. Ihan ok tyytyväinen olin. En osannut yhtään sanoa mitä odotin saavani, mutta ehkä kuitenkin pikkuisen olin odottanut EH:ta. Noo mutta tavoitteenamme oli se että Gloria ei syö tuomaria joten selviydyttiin aika hyvin.;) Näytti siltä että myös koira tykkäsi joten ei valittamista...


Tiukka tuomari, ainakin mitä olin kuullut, mutta hyvin mukava ja selväsi antoi ojeet myös ensikertalaiselle. Ja todella tarkasti mutta nätisti tutki koiran ja tunnusteli turkkia. Aika tiukkalinjaisesti jakoi ainoastaan ERIä ja H:ta.  Sen aikana kun katsoin westiet, osan yorkieista sekä ihan himpun verran kettareita  en nähnyt hänen antavan kuin yhden EH:n. Ekaa kertaa olin kuitenkin katselemassa joten ei kannata ottaa mun huomioita mitenkään kauhean tosissaan. Pisti vaan hassusti silmään tuo asia.(tai sitten osuin vain väärään aikaan kehän laidalle...)

Arvostelumme oli tällainen:
Kookas, raajakas. Hyvä karvanlaatu, ei näyttely kunnostettu. Isot tummat silmät. Sopiva luusto. Kulmauksia saisi olla lisää. Hyvä liikerata. Iloinen luonne.

Hyvä arvostelu omasta mielestäni. Tuota kookas asiaa jäin ihmettelemään, sillä ei G nyt mitenkään kookas ollut muihin westeihin verrattuna. Mielestäni se näytti jopa pieneltä. Ja sitten tuo "karva ei näyttely kunnostettu".  Tuli mieleeni että johtuikohan mun surkeista tupeeraus taidoistani. Varmaankin, tai sitten siitä että olihan Gloria hyvinkin lyhyessä turkissa verrattuna muihin avo narttuihin ja jalkojen karvat vielä aika höttöä.

Kokonaisuudessaan mahtava päivä. Ihana kokemus ja oli mulla oli maailman parhaat tsemppaajat mukana. Kiitos kaikille jotka jaksoitte minulle kehän laidalla jankuttaa että hyvin se menee.:D Uudestaan menemme ehdottomasti. Jos saataisiin jopa lisää turkkia niin viimeistään meidät nähdään näyttelyissa joskus kesällä. Mietin jopa trimmipöydän toivomista joululahjaksi, jos joulupukki vaikka kuulisi salaisen toiveeni!;)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Otsikko, kuka semmosta tarvii...



Pähkäilin tuon otsikon kanssa varmaan 10min... Joten ei me mitää kunnon otsikkoa nyt tarvita. Pärjätään me ilmanki!;) Ollaan oltu oltu oikeen reippaita tänä viikonloppuna! Vaikka mitä puuhattu. Glorialla on jatkunut nyt viiden päivän ajan ripuli. Luultavasti johtunee tuosta eliminaatiodietistä. Se on pannu massun ihan sekasin. Soitin ell. ja kysyin kannattaako dietti lopettaa niin suosittelivat maitohappobakteeria ja seurailemaan tilannetta. Neiti on kuitenkin ollut varsin virkeä ja käynyt normisti lenkillä jne. joten akuuttia hätää ei meillä ole. Ruoan mukana olen antanut aina pikkuisen vettä ettei koira vallan kuivamaan pääse... Tänä aamunahan sen vatsa oli jo parempi joten ehkä se tästä...

Lauantaina oltiin tutulla poppoolla mätsärissä. Viime hetken treenit näyttelyyn. Eli mukana oli vakkari seuralaisemme Annika ja Nelli sekä Kerttu ja kaverini (En tiedä saanko mainita nimiä joten...). Eli oli sateinen päivä. Tosi ikävä ilma, mutta ei se oikeastaan mitenkään haitannut. Koko ajan tihutteli vettä ja maa oli kurassa. Pentuja oli yllättävän paljon harjoittelemassa ensi viikon Jyväskylä KV:n takia varmaankin. Muuten oli porukkaa sillä lailla sopivasti. Kaikki oltiin eri kehissä. Annika ja nelli isoissa, me G:n kanssa pienissä ja kaveri Kertun kanssa pennuissa...

Gloria näytti myrtyneeltä kun parta kastui.:P Ei oltu treenattu muuten yhtään pitkään aikaan eli vedettiin aika lonkalta. Mutta ei nuita mätsäri juttuja ole sitten lopulta pakko harjoitella aina ennen mätsäriä.:) Meidän numerona oli kolmonen. Oltiin heti toisessa parissa. Tuttu tuomari, oli arvostellut meitä ennenkin. Sillon kyllä sano Gloriaa pulskaks, mutta nyt oltiinkin laihoja!<3 Me saatiin oranssi (punanen) nauha. Pieniä ei ollut kuin ehkä seittemän, punaisen nauhan saaneita taisi olla neljä. Seisotin Gloria taas ilman namia ja upeeta miten se jakso seistä! Siis ihan perfect. Tuloksena oli PUN1! Olin sillee what? Viimeks just sinisten voitto ja nyt punasten. Ei voi mennä nyt näin hyvin!:D Best in show kehää odoteltiin taasen.

Tässä vaiheessa tuli kaveri ja Kerttu pentujen kehässä veikeesti hymyillen! Heille punasten pentujen voitto. Nekin sitten Bis-kehää odottelemaan. Vielä Annikaa odotettiin ja saivat Nellin kanssa tulokseksi Sin2! Upeeta...:D

BIS-kehä pääsi alkamaan todella nopeasti. Ei kauaa tarvinnu odotella. Siellä sitten seisottiin taas jne. Kerttulle lopulliseksi tulokseksi pentujen PUN1 ja BIS6 ja meille pienien PUN1 ja BIS4. Yhdellä parannettiin viime kerrasta. Yhtä hymyä oltiin taas...;) Ihanat palkinnot taasen, vaikka mitä löytyi pussukasta! Kiitokset järkkääjille, hienosti järjestetty mätsäri.

Sunnuntaina oli tokorinki. Aiheena perusasennon tehokas työstäminen. Saatiin taas hyviä vinkkejä miten ehkäistä perusasennon vinoutta ja muuten lähteä etenemään treenauksessa. Glorialla ainakin oli kivaa... Häntä vaan vipatti. Kotona sitten murhattiin porkkanaa ja kellittiin matolla.Pesu urakka vielä tänä iltana edessä. Huomenna trimmiin ja sitten alkaa tuskainen näyttelyn odotus!

Glorian näyttelytrimmi, mitäs pidätte?:)