Ei mitään hätää, se olen minä, joka voin kuivata sun kyyneleet

Syttyi taivaalle uusi tähti, koiraenkelinä tästä maailmasta lähti. Nyt saat juosta lailla tuulen, vihreillä niityillä ajattomuuden. Tuskaa, kipua, surua ole ei, uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei. Hyvää matkaa pikkuinen, täältä sinua ajattelen.

Tänään sain kuulla suuren suru-uutisen. Pitkäaikainen hoitokoirani oli lähtenyt eilen viimeiselle matkalleen kohti sateenkaarisiltoja. Tätä kirjoittaessani tuli itkettyä pitkät itkut, mutta tietysti hyviä muistoja jäi paljon. Vaikka nyt sattuu paljon ja tuntuu pahalta, tiedän, että Doriksella on nyt hyvä ja kevyt olo.

Olen hoitanut Doris westietä siitä asti, kun olin yhdeksän vuotta. Muistan, kun kinusin äidiltä omaa koiraa yhdeksän vuotiaana ja äiti keksi, että voisin aluksi harjoitella koirien hoitamista jonkun toisen koiran kanssa. Lähetin Doriksen omistajille pienen kirjeen itsestäni ja pian pääsin Dorista lenkittämään. Muistan, kun pidin Doriksen nahkaista hihnaa ylpeänä kädessäni ja sain ihan itse taluttaa Dorista äidin, ja Doriksen omistajan kävellessä edellä. Doris johdatti minut koiramaailmaan ollen ensimmäinen hoitokoirani. Samalla se myös johdatti minut westieiden ihmeelliseen maailmaan ja ratkaisi ensimmäisen oman koirani rodun olemalla aivan upea persoona, oma itsensä. Vastuu kasvoi vuosien saatossa. Lenkittäminen vaihtui myös ruokinnaksi ja jopa viikonloppu hoidoiksi. Rakastin ja rakastan  Dorista suunnattomasti ja se on aina läsnä sydämessä ja muistoissa.

Viime vuosina Doriksen luona käyminen on jäänyt vähemmälle, mutta aina kun pistäydyttiin rouvan luona se oli aina yhtä iloinen. Viimeisinä vuosina Dorikselta oli jo kuulo heikentynyt ja näkökään ei enää pelannut kunnolla. Takajaloissa oli jo nivelrikkoa eikä kävely sujunut enää entiseen malliin. Viimeisen kesänsä Doris vietti onnellisena ja huolettomana mökillä, jossa se sai kävellä tai makoilla oman mielensä mukaan. Vanhuus kuitenkin vei voimat jo 15v westie rouvalta ja Doris nukahti ikiuneen onnellisen elämän elettyään, rakkaiden jäädessä kaipaamaan pientä ystävää!

Doris oli maailman paras opettaja malttamattomalle pienelle koiratytölle. Kärsivällinen ja hellä. Monet kauniit metsälenkit tuli yhdessä kuljettua kesäisessä metsässä ja talvisin Doris kieriskeli onnellisena jokaisessa pehmeässä lumikasassa. Väliin se veti hurjan laukkaspurtin ja vilkaisi vekkulisti taaksepäin.  Joskus sitä ei huvittanutkaan käydä lenkillä ja silloin köpöteltiin vain rauhassa postilaatikolle. Doris merkitsi minulle suunnattoman paljon ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden tuntea sen. Minua surettaa etten päässyt sanomaan Dorikselle hyvästejä, mutta tiedän, että se katselee meitä tuolta pilvenreunalta ja kirmailee onnellisena muiden westieiden kanssa pilven reunalla. Se ajatus auttaa surun keskellä. Kiitos Doris kaikista ihanista vuosista. Lepää rauhassa!

Happy Jammies Be My Dream alias "Romeo"

Tänään koitti kauan odotettu päivä. Koulussa en pystynyt yhtään keskittymään olennaiseen. Ruokatunnillakin ajattelin vaan hajamielisesti, että oho vesilasi on tyhjä ja viiden minuutin päästä, kun katsoin uudelleen se olikin täynnä. Ihmettelin tätä ihmettä Sussulle, joka nauraen kertoi, että juurihan hän oli täyttänyt lasini... Tämä ehkä kertoo keskittymisprosentistani jotain tänä päivänä!:)

No joo eli heti koulun jälkeen ajettiin kasvattajalle ja täytettiin paperit, mumeloitiin koiria ja jutskailtiin vähän. Kun hommat saatiin hoidettua ja asioista sovittua oli aika lähteä uuteen kotiin. Vähän jännitti mitä Romeo tuumailisi automatkasta. Automatka meni ihan jeesisti, joskin vauvelinista oli ihan hirmu kivaa yrittää karata sylistä ja katsella maisemia ja raapia auton ovea. Kotiin saavuttuamme laitettiin Romeo pieneen aitaukseen ja haettiin Gloria tsekkaamaan pentu. Kun tutustuminen oli hoidettu aitauksen ollessa välissä, päästettiin Romeo ulos portista. Gloria haisteli Romeon häntä pystyssä ja jäykkänä. Romeo oli todella nätisti ja korvat luimussa mielisteli Gloriaa. Sillä oli tutustuminen hoidettu. Gloriaa ei kiinnosta, ja se murisee jos pikku jätkä tulee liian innoissaan leikkimään, mutta muuten niiden välit ovat aika neutraalit. Leluista huomattiin heti Glorian olevan mustis, samoin minä olen aika tuliherkkää "aluetta". Muuten murinaa ei olla kielletty, mutta esim. jos minä rapsuttelen Gloriaa, ja Romeo tulee katsomaan, ja Gloria murisee niin silloin paijaus loppuu ja Glorialle vähän ärähdetään. Yleensä tilanne menee sillä ohi. Komentaminen on sallittu, mutta minun ja lelujen suojelu ei. Lelut ovat vähän vaikeampi juttu, mutta usein olevan vaan komentanut Gloriaa, jos se tulee jotain sekoilemaan siihen väliin. Gloria saa kuitenkin ihan yhtä paljon paijausta ja huomiota kuin ennenkin...

Romeo on todella reipas ja villi tyyppi. Heti kun tultiin kotiin, se asettui taloksi ja juoksenteli pihan ympäri. Sillä on ihan järjettömän paljon virtaa niinkuin pennuilla yleensäkin. Tästä kertoo ehkä eniten se, että jo ensimmäisten puolentunnin aikana se ehti vetämään järkyttävät rallit ympäri pihaa, karkasi aitauksen raosta, maisteli sähköjohtoa, söi iskän kravaattia, teki pissin äitin matolle ja pureskeli petiään. Kakara on siis hyvin ehtiväinen ja sitä pitää pitää koko ajan silmällä. Onneksi se myös simahtaa nopeasti ja nyt kirjoittaessani se nukkuu reporankana jaloissa. Huomenna Romeo tapaa Kertun ja lauantaina Tessun. Luultavasti ensiviikolla sitten jo Nellin. Ulos pissiminen on todella vaikeaa, kun ei millään malttaisi pissiä, kun on niin paljon kaikkea uutta kivaa. Pari kertaa on tehnyt jo paperille ja pari kertaa matolle. Ainoastaan kerran ulos, vaikka ollaan vietetty todella paljon aikaa ulkosalla.

Panta oli Romeon mielestä super ärsyttävä. Se kutittaa ja sillä voi rajoittaa liikkumista... Samoin hihna, jota kokeiltiin oli jätkälle järkytys. Hän halusi kulkea ihan vastakkaiseen suuntaan kuin hihna osoitti ja laittoi jarrut pohjaan heti kun hihna kiristyi. Tämän kanssa saadaankin tehdä luultavasti töitä... Eipä sitten muuta. Kirjoittelen kuulumisia ja Romeon sekä tottakai Glorian juttuja heti kun juttua tulee. Ja sitähän tulee!;)