Ei mitään hätää, se olen minä, joka voin kuivata sun kyyneleet

Syttyi taivaalle uusi tähti, koiraenkelinä tästä maailmasta lähti. Nyt saat juosta lailla tuulen, vihreillä niityillä ajattomuuden. Tuskaa, kipua, surua ole ei, uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei. Hyvää matkaa pikkuinen, täältä sinua ajattelen.

Tänään sain kuulla suuren suru-uutisen. Pitkäaikainen hoitokoirani oli lähtenyt eilen viimeiselle matkalleen kohti sateenkaarisiltoja. Tätä kirjoittaessani tuli itkettyä pitkät itkut, mutta tietysti hyviä muistoja jäi paljon. Vaikka nyt sattuu paljon ja tuntuu pahalta, tiedän, että Doriksella on nyt hyvä ja kevyt olo.

Olen hoitanut Doris westietä siitä asti, kun olin yhdeksän vuotta. Muistan, kun kinusin äidiltä omaa koiraa yhdeksän vuotiaana ja äiti keksi, että voisin aluksi harjoitella koirien hoitamista jonkun toisen koiran kanssa. Lähetin Doriksen omistajille pienen kirjeen itsestäni ja pian pääsin Dorista lenkittämään. Muistan, kun pidin Doriksen nahkaista hihnaa ylpeänä kädessäni ja sain ihan itse taluttaa Dorista äidin, ja Doriksen omistajan kävellessä edellä. Doris johdatti minut koiramaailmaan ollen ensimmäinen hoitokoirani. Samalla se myös johdatti minut westieiden ihmeelliseen maailmaan ja ratkaisi ensimmäisen oman koirani rodun olemalla aivan upea persoona, oma itsensä. Vastuu kasvoi vuosien saatossa. Lenkittäminen vaihtui myös ruokinnaksi ja jopa viikonloppu hoidoiksi. Rakastin ja rakastan  Dorista suunnattomasti ja se on aina läsnä sydämessä ja muistoissa.

Viime vuosina Doriksen luona käyminen on jäänyt vähemmälle, mutta aina kun pistäydyttiin rouvan luona se oli aina yhtä iloinen. Viimeisinä vuosina Dorikselta oli jo kuulo heikentynyt ja näkökään ei enää pelannut kunnolla. Takajaloissa oli jo nivelrikkoa eikä kävely sujunut enää entiseen malliin. Viimeisen kesänsä Doris vietti onnellisena ja huolettomana mökillä, jossa se sai kävellä tai makoilla oman mielensä mukaan. Vanhuus kuitenkin vei voimat jo 15v westie rouvalta ja Doris nukahti ikiuneen onnellisen elämän elettyään, rakkaiden jäädessä kaipaamaan pientä ystävää!

Doris oli maailman paras opettaja malttamattomalle pienelle koiratytölle. Kärsivällinen ja hellä. Monet kauniit metsälenkit tuli yhdessä kuljettua kesäisessä metsässä ja talvisin Doris kieriskeli onnellisena jokaisessa pehmeässä lumikasassa. Väliin se veti hurjan laukkaspurtin ja vilkaisi vekkulisti taaksepäin.  Joskus sitä ei huvittanutkaan käydä lenkillä ja silloin köpöteltiin vain rauhassa postilaatikolle. Doris merkitsi minulle suunnattoman paljon ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden tuntea sen. Minua surettaa etten päässyt sanomaan Dorikselle hyvästejä, mutta tiedän, että se katselee meitä tuolta pilvenreunalta ja kirmailee onnellisena muiden westieiden kanssa pilven reunalla. Se ajatus auttaa surun keskellä. Kiitos Doris kaikista ihanista vuosista. Lepää rauhassa!