sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kokemukset kasvattaa...



Eilen käytiin Romeon kanssa kokemassa meidän ensimmäiset viralliset kilpailut koskaan. Rallytokon alokasluokka oli kyseessä ja muutamat hyvin menneet möllit alla. Mieli oli aurinkoinen ja odotukset suhteellisen korkealla. Olin saanut etukäteen tiedon, että kyseessä on nurmikenttä, joten käytiin vielä edellisellä viikolla kokeilemassa tokoilua uudella nurmikentällä. Poitsu teki mainiosti eikä uusi pohja vaikuttanut tekemiseen...

Saavuttiin kisapaikalle runsaasti etuajassa ja tajusin heti, että olin ollut ääliö, kun en ollut ottanut boksia mukaan. Kisapaikalla oli vuoroin turkasen kuuma ja vuoroin tuli vettä taivaan täydeltä. Käytiin täyttämässä heti aluksi kisakirja ja mittauttamassa Romppu. Sen jälkeen sitten vaan odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin. Ja tässä samalla meidän kisarutiini meni pipariksi, koska tosiaan se boksi tai auto olisi ollut kova sana. Nyt tulin treenanneeksi ja namittaneeksi Romppua liikaa. Romeo keräsi painetta ympärillä olevista koirista ja varsinkin toisesta terrieristä, jonka se nappasi silmätikukseen heti alkajaisiksi. Sain keskeytettyä tuijottelut ja muiden koirien haastamiset usein heti alkuunsa ja Romeo kuunteli hyvin ja kykeni lopettamaan pöllöilyt, mutta tämä väsytti sitä liikaa, kun vein sen omaa tyhmyyttäni toistuvasti näihin tilanteisiin. Lisäksi se ei tiennyt onko se vapaalla vai töissä.

Eli odottelu teki jo oman osansa epäonnistuneeseen kisasuoritukseen. Itse suoritus meni sitten jo niin pilalle, että teki mieli mennä itkemään suorituksen jälkeen. Ensimmäinen kyltti oli hieno ja meni hyvin, mutta sen jälkeen ongelmat sitten  alkoivatkin. Romeolta katosivat korvat. Se kyttäsi jo lähdössä tuomaria ja jatkoi sitä aina, kun lähestyttiin tuomaria kohtisuoraan edestä. Se myös haisteli maata ja oli "tavoittamattomissa" siinä mielessä, että kontakti katkesi täysin. Ohjasin sen jälkeen täysin tavoittamattomissa olevaa koiraa, joka ei edes vilkaissut minua kohti. Juoksu osuudella se veti ja roikkui remmissä. Kaahotti muutenkin ja rillutteli ihan missä sattuu. Huh huh, oli kyllä erittäin helpottunut olo, kun päästiin pois kehästä. Ja siis suurin syytös kohdistuu itseeni, koska en tajunnut keskeyttää suoritusta... Mulla on kisatilanteessa pää vaan niin täynnä ajatuksia, että sille keskeyttämis vaihtoehdolle ei jäänyt tilaa. Ainoa mikä mulla oli mielessä oli suorittaa liikkeet mahdollisimman nopeasti loppuun, että päästään äkkiä pois.

Hylättyhän sieltä sitten lopulta tupsahti eikä ollut mikään yllätys. Pidän tätä puhtaasti omana vikana, koska rikoin kisarutiinin/en ollut suunnitellut sitä etukäteen. Väsytin koiran jo ennen rataa. Vein sen kisoihin, vaikka sen häiriönsieto ei ole vielä vahva. Menetin hermoni radalla ja vedin sen pakolla loppuun, vaikka ainoa oikea teko olisi ollut keskeyttäminen. Mitähän vielä? No joo eli siis kaikki minkä oli mhdollista mennä pieleen, meni pieleen. Tästä kuitenkin opittiin paljon. Ensi kerralla lähden kisaamaan vasta 100% valmiin koiran kanssa, suunnittelen juuri meille sopivan kisarutiinin ja toteutan sitä, en namita ja väsytä koiraa ennen rataa ja harjoittelen häiriönsietoa paljon ennen seuraavaa kisaa. Ja tietysti psyykkaan itseni siihen, että jos radalla sattuu jotain tuollaista, ennemmin keskeytän kuin vedän radan pakolla loppuun. Siinäpä tiivistettynä meidän ensimmäinen kisa eli päivän läksy on opittu!;)

Tulevat suunnitelmat on nyt sitten sillä mallilla, että pyritään Romeon kanssa johonkin alkavaan tokoryhmään tai bh-kokeeseen valmentavaan ryhmään, joka saa meidät häiriön alle vähintään kerran viikossa. Lisäksi saadaan sieltä selkeät harjoiteltavat asiat, joita aletaan toteuttaa myös kotona. Teen sille selkeän treenirutiinin, jota toteutetaan myös kisoissa. Lisäksi Romppu saa selkeät erottelut sille milloin se on töissä ja milloin vapaalla. Näillä eväillä lähdetään seuraaviin kisoihin todennäköisesti vasta lokakuun lopussa, ja silloin toivottavasti täysin kisavalmiin koiran kanssa.



6 kommenttia:

  1. 100% valmista koiraa ei olekaan, mutta muuten tosi fiksuja pohdintoja :) Meilläkin häiriönsieto on ongelma. Välillä Nana tekee kyllä tosi hyvin täysin häiriöstä huolimatta, mutta välillä se ei tunnu sietävän muita koiria lainkaan. Harjoitukset siis jatkuvat täälläkin:) Tsemppiä teille treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo on kyllä totta. Tsemit teillekin harjoitteluun. Eiköhän se häiriönsieto pikkuhiljaa kehity, kun treenailee.

      Poista
  2. Hei! :)
    Tulin haastamaan blogisi: http://koiruuksiajakepeitapaivia.blogspot.fi/2015/07/31-liebster-awards.html

    Teillä on muuten tavattoman suloinen ulkoasu :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiks! Kiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa. Ja kiitos, tykkään itse kanssa tästä paljon!:)

      Poista
  3. Joo samoilla linjoilla, että sataprossasta ei ole olemassa, vaikka kuinka treenaa. Ja vaikka kuinka on rutiinit ja muut, kisatilanne on aina kisatilanne. Tottakai epävirallisissa, kisanomaisissa, erilaisissa häiriöissä tehtyjä treenejä täytyy viljellä. mutta ei niihinkään saa sitä omaa jännitystä ja virallisen kisan tunnelmaa.

    Mutta ymmärrän ja tiedän varsin hyvin tuon tunteen, enkä voi muuta kuin tarjota henkistä vertaistukea siihen, että kyllä se paranee treenaamalla ja kisaamalla. Ja tietysti myös kasvamalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jospa se oliskin sitten ensi kerralla vaikkapa 98% valmis.;) Ei vaan ja nuorihan se vielä on, että ei meillä mikään kiirus ole. Kisoja tulee ja kisoja menee. Ensi kerralla voi jo mennä paljon paremmin.

      Ja kiitos, lyöhän se hetkeksi aina vähän maihin, mutta näistä noustaan ja me ollaan todennäköisesti jo kohta uutta kisailmoa laittamassa, jos itseäni yhtään tunnen. Eikä se voi ainakaan mennä huonommin kuin tämä kerta, koska pohjanoteeraus on nyt tehty. Tästä on suunta vain ja ainoastaan ylöspäin!

      Poista