perjantai 3. heinäkuuta 2015

Rallittelua harjoituskisoissa



Tosiaan minä villi ja ehkäpä hieman tyhmänrohkea pieni ihminen menin ja ilmoitin Rompun ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihin parin viikon päähän. Koska me ei olla Romeon kanssa hirveästi panostettu pitkien ratojen treenaamiseen, vaan pääasiassa tehty muutaman kyltin pituisia tekniikkatreenejä kotipihalla, oli aika lähteä kokeilemaan mihin rahkeemme riittäisivät kisanomaisella radalla. Siispä möllien bogaus facebookista ja sunnuntain ohjelma oli selvillä.

Ilmoitin Romeon etukäteen kahteen luokkaan. Aluksi lähdettiin mölliradalle, jossa palkkaus oli sallittua ja rata oli lyhyt. Se sisälsi vain yhdeksän tehtäväkylttiä + lähdön ja maalin. Radalla ei ollut mitään ihmeellisyyksiä eikä vaikeita kylttejä. Me startattiin Rompun kanssa vasta kymmenentenä ja jouduttiin odottelemaan vuoroamme helteisessä paahteessa kentän reunalla. Päästiin pitkän odottelun jälkeen vihdoin radalle ja Romeo oli innoissaan.

 Liikuttiin lähtökyltiltä kaksi askelta eteenpäin, kun jätkä iski nenänsä maahan ja päätti, että tässä sitä sitten nuuskitaan. Otin suosiolla hihnavirheen ja kiskoin nenän ylös alustasta. Uusittiin ensimmäinen kyltti ja jatkettiin matkaa. Päästiin kolmannelle kyltille ja sama toistuu. Tässä vaiheessa pieni epätoivo iskee sisuksiin... No päästiin ihan mukavasti lopulta loppusuoralle asti, jossa Romeo sitten päätti alkaa kyttäämään kehän reunalla vuoroaan odottelevaa koiraa. Nappasin taas hihnavirheen ja taisteltiin tiemme maaliin ja vaikka luulin, että virhepisteitä kerääntyi ihan urakalla niin loppujen lopuksi oli rata mennyt 94/100p arvoisesti. Pisteet menivät uusimisesta, hihnavirheistä ja kontrollinpuutteesta. Kaikki virheet oli ansaittuja ja näkyvätkin videolla, jonka Paula meistä otti.(Video tulossa viikonlopun sisällä.)

Alokasluokan radalle ei lopulta lähdetty kovin innokkaina, mutta koska rata oli jo maksettu niin mentävähän sitä oli. Romeo sai viilentyä ennen rataa Kertun viilennysvitta päällään ja yritin juottaa sitä mahdollisimman paljon. Lähdettiin jälleen radalle vasta ihan viimeisten joukossa eli saatiin jännittää omaa vuoroamme pitkään. Koska Romppu näytti hieman tehottomalta, ajateltiin sen tarvitsevan pientä lisämoottoria. Kaivoimme esiin salaisen nakkiaseen Paulan taskunpohjalta ja johan tuli vauhtia. Nakin tuomalla energialla lähdettiin radalle ja lähtölupaa odottelemaan.

Rata meni paljon paremmin kuin edellinen. Tein palkattoman harjoituksen enkä palkannut Romeota kertaakaan radan aikana. Radalla oli 13 kylttiä, mikä oli jo meille aika pitkä rata. Olin kuitenkin huippu tyytyväinen jätkän tekemiseen. Nenä ei käynyt maassa kertaakaan, Romeo pystyi häiriöstä huolimatta tekemään myös itselleen haastavat liikkeet, kuten istu ohjaaja kiertää ja spiraali vasemmalle juosten keskittyneesti ja hyvin. Itse mokailin sitten koiran puolesta ja keräsin omalla toiminnallani -13 virhepistettä. Saldona oli siis 87/100p. Tämä rata oli kuitenkin koiran puolelta niin hyvää tekemistä, että omat mokailut ei paljon harmittaneet. Toivotaan, että yhtä hyvällä tekemisellä mennään virallisiin viikon päästä. Tulostavoitetta ei ole, mutta toiveissa olisi tietenkin pysyä hyväksytyn puolella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti