sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Koiran kokoinen päivä

Tänään meillä olikin ihan rauhallinen päivä ilma mitään erityisiä tohinoita. Päätettiin käyttää koko päivä rauhallisesti rentoutuen ja ensi viikon tohinoihin valmistautuen. Lyhyesti treenattiin mutta silloinkin palkkasin paljon ja välissä leikittiin. Mutta näin siis tänään...


  Aamulla kävimme pienen lenkin Glorin ja kaverin pennun kanssa. Gloriahan ei siis täysin pentua vielä hyväksy, mutta parempaan päin mennään. Käytiin todella lyhyt lenkki ja koirat sai haistella toisiaan pienissä pätkissä ja palkkaa tuli heti hyvin sujuneesta haistelusta.:) Lopuksi otin vielä tytöt eteeni ja pyysin istumaan ja palkkailin vuorotellen niin että molemmat joutuivat  kestämään sen että annoin välillä huomiota toiselle. Selvisimme ilman murinoita ja tytöt tulivat hienosti toimeen keskenään.


Aamupäivällä kävimme keräämässä mustikoita ja puolukoita. Gloria tykkäsi metsässä käppästelystä ja otti rauhallisesti. Söi mustikoita varvuista ja kipitteli vähän siellä sun täällä.  Ilma oli kaunis ja metsässä rauhallista, ei valittamista!;)

Iltapäivällä käytiin tavallista pidempi lenkki ja käytiin treenaamassa. Ensin meidän piti mennä kentälle, mutta agilitytreenit olivat juuri alkamassa niin en mennyt häiriköimään. Mentiin sitten toisaalle treenaamaan. Päätin tehdä lyhyen treenin. Tässä suunnitelma:

3x6 perusasentoa:  Koira pitää kontaktia, ja tulee oikealle kohdalle.
1x 30s paikkamakuu : Pysyy hyvin paikallaan ja pitäisi kontaktia ohjaajaan.
1x 1min paikkamakuu: Pysyy hyvin paikallaan ja pitäisi kontaktia ohjaajaan.

Tulos oli tämä: Peruasennot oli hyviä. Kontakti oli hyvä myös. Ainoastaan silloin kun tuli liian taakse ja odotin että korjaa peruasennon itse, korjasi sen vinoon. Muuten hyvä.

Paikkamakuussa joudun muuttamaan suunnitelmaa. Koira ei pysynyt edes 15s aluksi joten tein yhden 15s makuun, sitten pidensin 30s ja lopuksi otin vielä yhden 45s makuun. Lopulta sujui hyvin eikä ongelmia tullut. Välissä opeteltiin noutamaan palloa...;)

Illalla sitten pidettiin rentoutumis hetki. Laitoin yhden pienen valon päälle ja rauhallista musiikkia soimaan hiljaiselle.  Otin koiran eteen ja silittelin sitä rauhallisin vedoin. Neitiä alkoi nukuttamaan ja pyysin sen sitten rauhallisesti makuulle! Lopuksi sivelyjen jälkeen otin tassurasvan ja hieroin sen tassut rasvalla.(ovat aina hiukan kuivat joten teki hyvää) Siinä vaiheessa alkoin jo Glorialla lupsua silmät kiinni ja tassut olivat lämpöiset ja rentoutuneet... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti