perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kauniita päiviä, kauniita hetkiä...



Kaksi pientä porkkanahäntää heiluu edellä, tuuli humisee ja aurinko vilkkuu kiusoittelevasti pilvien raosta tulematta kuitenkaan esiin. Hanki kantaa helposti meidän kaikkien painot, ja koirilla on varmaan hauskinta ikinä, kun ne saa spurttailla puiden lomassa niin kovaa kuin kintuista lähtee. On kevät, ja me ollaan kaikki onnellisia!

Tämä loppuviikko on ollut aika mieletön. Eilen koulusta tultuani lähdin koirien kanssa ulkoilemaan tarkoituksenani kiertää sama tylsä lenkki kuin aina aikaisemminkin. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja poikettiin tutulta lenkkireitiltä metsään. Käveltiin polkua pitkin läheisen laskettelurinteen juurelle ja siitä metsän kautta rinteen päälle. Lenkille lähtiessäni en tajunnut, että tulisimme tekemään ihanimman lenkin aikoihin. Metsässä oli hankikanto, joka kesti meidän kaikkien painon. Koirat oli ihan hurjan innoissaan. Molemmat juoksivat minkä kintuista lähti. Ne seikkaili puiden lomassa, hyppeli ympäriinsä ja kävivät aina välillä nopeasti tsekkaamassa, että minä pysyin mukana. Ne juoksi ihan rinta rinnan, aivan kuin paita ja peppu. Sellaiset niistä on kyllä tässä kevään mittaan tullutkin. En olisi kyllä Rompun taloon tullessa uskonut, sen verran vaikeat oli ensimmäiset päivät.



Tänään tehtiin sama lenkki, sillä halusin kävellä niin ihanan reitin uudelleen ennenkuin hankikanto sulaa ja me upotaan vyötäröä myöten lumeen. Koirat tiesivät jo minne oltiin matkalle, joten ne katosivat välillä näkyvistä, kunnes taas tulivat nopeasti katsomaan minua ja häipyivät taas. Rinteen juurella ne ottivat hurjat juoksupyrähdykset ja Gloria sai onnellisuushepulin. Käveltiin metsikössä melkein pari tuntia, kunnes maltettiin vihdoin tulla kotia kohti. Koirat sai kunnon treenin samalla, sillä välillä nousu oli erittäin jyrkkää ja vaati aika moiset lihasvoimat, kun ne juoksivat rinnettä täysillä ylöspäin. Allekirjoittanutkin sai kunnon jalkatreenin ja välillä piti oikein hengähtää, kun koirat juoksi niin lujaa.



Eilen sain myös kirjeen westiekerholta ja siellä oli erittäin mieluinen yllätys. Gloriasta oli tullut vuoden 2014 tokowestie 2. ja me saatiin siitä hyvästä aivan ihana diplomi. Nyt siihen pitäisi hommata vaan kehykset ja laitella se huoneen seinälle oikein kunniapaikalle. Itseäni harmitti oikein kovasti, kun en päässyt westiekerhon kevätkokoukseen, jossa palkinnot jaettiin, joten luulin, että ei sitten saatu mitään muistoa palkintosijasta. Tämä oli siis aivan mahtava juttu, ja olin koko illan hirmuisen onnellinen. Tämä oli ehkä paras mahdollinen päätös Glorian aktiiviselle tokouralle. Romeo saakin jatkaa nyt meidä perheen pääasiallisena tokoilijana, ja Gloria pääsee rallytokoilun ja temppuhömppäilyn pariin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti