lauantai 17. tammikuuta 2015

Ruokakuppimme sisältö



Meillä molemmat koirat syövät eri ruokia.Gloria vetelee kotiruokaa (Joka ei siis meinaa meidän omien ruokien jäänteitä, vaan kypsytettyä raakaa + puuroa...) Romeo puolestaan syö ainakin vielä 50/50 suhteella, mutta tullaan luultavasti siirtymään täysin raalle, kun Romeo täyttää vähän reilun vuoden.

Glorian ruokavalio on tiukka sen osalta, että se ei saa kuin kolmen-neljän eri eläimen lihaa ja tattaripuuroa sekä lisäravinteet. Näin ollaan saatu iho ja vatsa pysymään suhteellisen hyvässä kunnossa melkein vuoden verran. Gloria syö kalkkunaa, lohta, seitiä ja hirveä sekä välillä on annettu kananmunia kerran tai pari viikossa, koska emme ole huomanneet suurtakaan muutosta ihossa kananmunan annon jälkeen. Namina Gloria pystyy syömään myös mm. ziwipeakin peuralastuja ja muuta riistaa sekä joitain vähän eksoottisempia lihatuotteita. Ja melkein kaikki ruoka mitä Gloria saa menee kypsänä, sillä olemme havainneet, että vatsa ei yksinkertaisesti kestä suuria määriä raakaa. Koska ravintoarvo ei juurikaan kypsennettäessä muutu, olemme päättäneet tehdä niin kuin vatsalle on parhaaksi. Päivässä ruokakupponen täyttyy Glorialla n.180g verran lihasta + puuro päälle. Puuro ei meillä koskaan korvaa lihan osuutta ruokinnassa. Kurkku on meidän molempien koirien herkku, joten sitä saavat välillä muuten vain ruoan sekaan.



Romeo puolestaan syö tällä hetkellä nappulana canaganin country gamea. Se on mennyt ihan ok:sti lihan sivussa, mutta nyt jätkä on alkanut nirppailemaan nappuloille. Toisaalta vatsakin ääntelee silloin tällöin, joten voi olla että tämä kys. nappula närästää hiukan. Syötetään siis luultavasti tämä pussi loppuun ja katsotaan jatketaanko samalla nappulalla vai vaihdetaanko merkkiä. Lihoina Ronpulla on broileri, kalkkuna, karitsa, lammas ja lohi sekä välillä ankka. Nautaa Romeo on saanut siedätyksen vuoksi ihan vain välillä, mutta muuten on pysytty aika kaukana naudasta. Possuakin on saanut vain pari kertaa. Puuroa Romeo saa silloin tällöin aamulla.

Gloria vetää lisäravinteina megadermin öljyä sekä biotiinifortea vaikean, atopiaan taipuvaisen, ihonsa vuoksi. Nivelille suunnattua cartivet msm:mää Gloria saa päivittäin polviensa takia ja onhan se jo pian seniori-ikään tuleva koiruli, joka tarvitsee niveliä tukevia tuotteita. Kalkin tarpeen tyydytykseen ja muiden vitamiinien täydennykseen meillä on kalkvita, jota menee vajaalla annostuksella päivittäin myös. Lisäksi hiivan puskiessa tassuihin ja suupieliin menee maitohappobakteerina inupektforte tai lactoseven.

Romeo puolestaan saa kalkvitaa hyvin pienellä annotuksella silloin, kun kalkin tarpeesta jää vielä hiukan täyttämättä. Nyt polvivamman aikaan on saanut yumoven lisäravinnetta, joka on suunnattu nivelongelmiin. Saatiin sitä kasvattajalta. Lisäksi yumegan öljyä saa myös päivittäin. Biotiinifortea menee kuureittain sinkin tarpeen tyydytykseen. Koirien ruokinta on omasta mielestäni kiinnostavaa ja välillä on kiva kokkailla ja laitella niille vähän hienommat ateriat niinkuin noissa kuvissa. Usein kuitenkin vain lätkäisen lihat, puurot ja vitamiinit sekaisin kuppiin, ja heitän koirille.

6 kommenttia:

  1. Suosittelen Acanaa :)
    Meidän koiran herkkä vatsa on pysynyt hyvänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, täytyy tsekata acanan ravintosisältö ja miettiä jos vaihdetaankin siihen. Tuossa canaganissa oli vaan niin korkea lihaprosentti eikä ollenkaan viljoja, että se oli meillä hyvä vaihtoehto enkä millään haluaisi vaihtaa sitä pois.

      Poista
  2. Mulla kun aina kiinnostaa se että mitä muiden koirat syö, niin tosi kiva postaus. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä westie söi Orijeniä, joka tulee samasta paikasta kuin Acana. Oma osoittautui sen verran allergiseksi ja nirsoili niin vaihdettiin raakaan. Toinen söi Golden Eagleä holistic chickeniä ja porukoiden westie syö sitä edelleen vuosikkaana 50/50 mallilla. Kannattaa kurkata katiskasta ihan mielenkiintoinen artikkeli Orijen/Acana sisällöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, täytyy katsoa miten tehdään tuon nappulan kanssa. Toisaalta oon ollut muuten tuohon canaganiin tosi tyytyväinen, mutta tosiaan välillä närästelee. Voi kyllä johtua muustakin, koska napua saa joka päivä, mutta joka päivä ei kumminkaan närästä. Minäpä käyn lukasemassa artikkelin! Niin ja tosiaan Romppuhan söi about 6kk ikään asti Gloden Eaglea, mutta suupielet oli hiukan ärtyneet, joten halusin testata viljattoman vaihtoehdon.

      Poista