tiistai 3. helmikuuta 2015

Esittelyssä muutama westieblogi

Päätin esitellä teille muutaman ihanan westieblogin, joita tykkään erityisesti lukea. Olen yrittänyt useampiakin aktiivisesti päivittyviä westieblogeja etsiä, mutta ainakin vielä blogilistaltamme löytyy vai muutamia blogeja, joissa seikkailee valkoinen porkkanahäntä. Erityisesti blogit, joissa westie harrastaa, ovat kiven alla. Joten tällä kertaa pääsette siis seikkailemaan westieblogien maailmaan ja toivon mukaan löydätte itsellenne lisää luettavaa. Lisäsin myös sivupalkin gadgetteihin "Näitä westieblogeja seurailemme" listan, joten sieltä pääsette tutustumaan blogeihin tarkemmin. Jos sinulta löytyy westie, jonka touhuista kijoittelet niin heitäppä meitä kommetilla niin saadaan blogi listalle. Tässä muutamasta tarkempi esittely:



Ensimmäisenä esittelyssä meidän yksi lemppareista eli Elviiran elämää. Blogissa seikkailevat westiet Elviira ja Venla, joiden harrastuskirjo on kadehdittavan laaja! Tästä aktiivisesta blogista löytyy juttua niin näyttelyistä, agilitystä, tokosta, rallytokosta kuin myös koiratanssista ja pelastuskoiratoiminnasta. Tekstit on kiinnostavasti kirjoitettu ja tykkään lueskella blogia aina vain uudestaan. Ulkoasu on ihana, ja kirsikkana kakun päällä on ihanat persoonalliset westiet!




Toinen meidän lemppareista on blogi nimeltään Ollapa koira!. Tässä blogissa seurataan westie neiti Sennin elämää koiratanssin ja näyttelyiden maailmassa sekä tietysti muualla arjessa. Mukana pyörivät myös Sennin paras kaveri Sella ja Sennin idoli, borderterrieri, Oscar. Blogi on ihanan hyväntuulinen ja tekstit on aina kiinnostavaa luettavaa! Kannattaa käydä kurkkaamassa!


Sitten yksi blogi, jonka löysin ihan sattumalta nettiä selaillessani on Aryan seikkailut. Olen ollut lukija siitä lähtien, kun blogin löysin ja päässyt blogin kautta seuraamaan Aryan arkea ja elämää vauvasta aikuiseksi. Aryan seikkailut kertoo vähän reilu vuoden ikäisestä westiestä, Aryasta. Arya on reipas westie tyttönen, joka harrastaa arkitottista ja on nyt suuntaamassa näyttelykurssin ja rallytokon maailmaan. Postauksia tulee sopivaan tahtiin ja niissä on aina mukana kivoja kuvia.


Jotta ei menisi ihan tyttö voittoiseksi tänään niin otetaan tähän loppuun vielä yhden jätkänkin blogi. Eli viimeinen tänään esiteltävä blogi on Ritariässän seikkailut. Se kertoo valkoisen länsiylämaanterrieri Tarmon eli Rocking riot knight riderin elämästä. Tarmo harrastaa agilityä ja pikkuisen rallytokoakin. Kaikki harrastuspostaukset on mielenkiintoisia ja hatun nosto siitä, että westie on kuvattu ennen agin aloittamista! Tarmo on ihana tapaus ja mukana Tarmon elämässä seikkailee myös kissa Kitty. Menkäähän ihmeessä kurkkaamaan, jos blogi ei ole ennestään tuttu.

3 kommenttia:

  1. Hei kiitos ihanaa! En ollutkaan aikaisemmin löytänyt noita Vesseliä elämää ja Aryan seikkailut blogeja! :) Menen heti tutustumaan! (Ja kiitos Tarmon aikaisesta kuvauttamisesta kuuluu kasvattajalle, kun se oli jo myyntisopimuksessa määrätty pakolliseksi 2 ikävuoteen mennessä :)) Vaikka oltaisiinhan me muutenkin harrastusten takia menty. Olisi muutenkin hyvä kuvata ihan jalostuskoiriakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi uutta luettavaa! Ja tuohan on hienoa. Olen samaa mieltä jalostus- ja harrastuskoirien kuvauttamisesta.

      Poista
  2. Kaikki muut blogit paitsi vesseliä elämää löytyy myös minun lukulistalta. Kiva kun löysi yhden lisää! :)

    VastaaPoista