Baby you light up my world like nobody else...

(c) Susanna

Monet on blogeissa kirjoittaneet mitä elämä olisi ilman koiraa ja mitä he ehkä olisivat ilman koiraa. Päätin seurata esimerkkiä ja miettiä asiaa itsekkin.  Ensimmäisenä pää lyökin tyhjää. Mitä minä todellakin olisin?

Koirat on kuuluneet elämääni niin monta vuotta. Ensin oli hoitokoira westie, sitten hoitokoira cockerspanieli, sitten hoitokoira novascotiannoutaja ja sen jälkeen epämääräinen määrä dogsitteröinti koiria, kunnes tuli elämäni keskipiste Gloria! Ihka ensimmäisen kerran aloin lenkitellä ja hoidella koiria joskus 9v jolloin myös sain ensimmäisen lenkkikaverini. Tämä rakas westie on ollut elämässäni mukana kaikki nämä vuodet ja on edelleen  rakas ystävä jota käyn välillä lenkittämässä ja tervehtimässä. Pienenä ulkoillessa leikkeihin tietysti kuului ihanat ole sinä nyt omistaja ja minä koira.
"Käykö että sä olet nyt sellainen iso saksampaimenkoira Tassu?" Suunnilleen näin ja aina se koira oli suuri ja veti hihnassa, siinä sitten ylpeänä laitettiin hyppynaru toisen ympärille ja lähdettiin muka lenkille. Näin jälkikäteen mietittynä on tullut mieleen, että miksiköhän sen koiran piti aina olla huonotapainen?

Kaikki kaverini ovatkin koirallisia henkilöitä, ihan muutamaa lukuunottamatta. Koirat kuuluvat päivittäin puheenaiheisiin ja on ihana kertoa kavereille jotka ymmärtävät mitä tarkoitan, kun itken edellisen päivän pilalle mennyttä treeniä tai jännitän vatsakipeänä 2vk päässä olevia möllejä (Niin enää 2vk, apua...) tai tietysti tärkeimpänä kiljun onnesta soikeana kun Gloria on vihdoin oppinut jäävät tai jotain muuta yhtä pientä, mutta mahtavaa. Se on parasta maailmassa, saman henkiset ihmiset joita koiraharrastuksen kautta tapaa ja joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut, onnistumiset ja pieleen menneet jutut joita tulee koko ajan, mutta joista päästään yhdessä yli.

Ilman koiraa en olisi yhtä menevä ihminen tai toisaalta voisi sanoa että ilman koiria monikossa, sillä jos minulla ei olisi omaa koiraa lenkittäisin ja kouluttaisin yhä viikoittain tuttujen koiria... Mutta siis jos elämässäni ei olisi ollenkaan koiria olisin varmaan vähän hukassa sillä lailla tiivistettynä. Moni asia olisi jäänyt tapahtumatta, moni asia mennyt toisin. Onnellisin olen koirallisena. Mitä tekisin jos en menisi joka iltapäivä lenkille? Mistä olisin huolissani jos en Glorian iho-oireista tai ruokinnasta tai lihaskireydestä tai ontumisesta tai oksentelusta tai ripulista... Mihin kuluttaisin kaikki rahani, jos en kursseihin, hierontaan, mätsäreihin, palkkapaloihin? Mitä minä ylipäätään tekisin? Ja se katse kun tulet kotiin tai lähdet lenkille, se merkitsee enemmän kuin mikään muu. Palvova nappisilmien tuijotus sen minä haluan nähdä joka päivä ja joka viikko.

Silloin joskus kun koira oli vielä suuri haave tulevaisuudessa ajattelin sen omistamisen jotenkin erilaisena. Esimerkiksi monet koulutukselliset asiat ajattelin aivan toisin, pidin koulutusta helppona hommana ja päätin että kun koira tulee sille laitetaan selvät rajat eikä niistä sitten luisteta. Koira tuli, mutta se koulutus ei ollutkaan helppoa eikä se saanutkaan heti alussa kovin selkeitä rajoja. Se tulikin sohvalle, se tulikin sänkyyn, se pääsikin yläkertaan ja mukaan kaikkialle mihin koiran vain voi ottaa. Koiran ei pitänyt rajoittaa elämääni hirveästi, mutta siitä tulikin koko elämäni. Siitä tuli minun koirani, ystäväni, puollustajani, kumppanini ja minun piti olla olla sen luottamuksen arvoinen!