maanantai 7. huhtikuuta 2014

Onnea on metsälenkki kera haukkujen...


Päästiin sunnuntaina vihdoin pitkälle metsälenkille Nellin ja Glorian kanssa. Eipä oltu viikkokausiin käytykkään ja nyt alkoi jo mieli lähteä pitkälle lenkille autojen ja katseiden ulottumattomiin... Päätettiin mennä tutulle ja hyväksi havaitulle reitille vanhalle leirintäalueelle ja sieltä metsään. Gloria oli ihan täpinöissään ja sai mahdottomia hepuleita. Oli ihana nähdä se irroittelemassa, kun se yleensä muuten on niin hillitty  neitonen.;)




















Käveltiin ihanan pitkästi ja kuvailtiin ja mutusteltiin keksejä ja juteltiin ja leikittiin "hakua" koirien  kanssa. Glorian haku perustuu kyllä ihan puhtaasti silmien ja korvien käyttöön, ja niin se taitaa olla Nellilläkin... Glorialla on kuitenkin ihan mielettömän kivaa, kun se saa vetää täpöllä etsimään "hävinnyttä" henkilöä  metsän keskeltä. Heti neidin tajuttua mikä on kyseessä alkaa järjetön räksytys, joka ei lopu ennen kuin G pääsee hommiin. No, on se kiva että intoa löytyy.Itselläkin oli kamera mukana mutta koeviikko painaa sen verran päälle etten ehdi kuvia muokkaamaan. Annika lähettikin ihania kuvia lenkiltä mulle ja ne koristavat nyt sitten tätä postausta. Kaikki kuvat siis (c)Annika.

Sunnuntaina uhmasin koeviikkoa. (Mikä olisi tärkeämpää kuin tokotreenit?) Joten mentiin Glorian kanssa sitten treeneihin. Viime viikon hienon kokeenomaisen treenin vastapainoksi tehtiin kaikkea kivaa + yksi tylsä paikkis. Mutta se yksi tylsä paikkis oli aika hieno. Paikkiksen aikana kentällä oli jos jonkinlaista häiriötä, joten wow hieno muksu. Tylsän paikalla mötköttelyn jälkeen otettiin pienet pätkät seuruuta. (Oli myös todella kivan näköinen) Ja lopuksi tuli Glorian lempparina kohdetreeni. Meillä targetin virkaa toimittaa vanha päällystetty kirja ja Glorian mielestä on ihan huippu kivaa ampaista sen päälle. Tulevaisuutta ajatellen ajattelin sen olevan hyödyksi mm. ruudun opettelussa.

Itseä ihmetyttää suuresti, kun meidän treenit on menneet viimeisten viikkojen aikana näin hyvin. Kaikki mitä on tehty, on onnistunut. Gloria on tehnyt täysillä, minä olen tehnyt täysillä ja joka ikisen treenin jälkeen olen papattanut kenelle tahansa kuka on jaksanut kuunnella, miten hyvin meidän treenit taas jälleen kerran menivät.:) Nyt koputan puuta (kop kop) ja toivon, että meidän kokeet menisivät lauantaina yhtä hyvin. Kisakirjeen sain tänään ja alokasluokka alkaa näillä näkymin klo.13.15 kahdeksan alokaskoirakon voimin. Sinne siis hyvällä mielellä lauantaina.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti