maanantai 22. lokakuuta 2012

Teho treeniä...

Pääsinkin palaamaan blogin pariin odotettua aijemmin. Syysloma meni lokoisasti etelässä, auringon alla köllötellessä. Gloria oli isovanhemilla hyvässä huomassa. Ikävähän sitä kuitenkin oli, tottakai!<3

Tänään palattiin sitten aamulla kotiin ja viikon toko tauko oli tehnyt tehtävänsä. Kontakti oli ensi yrittämällä hakusassa, seuraaminen oli eteenpäin kiskontaa jne. Käytiin sitten vaan reipas lenkki ja annoin koiran vähän irrotella! Höpsö koiruus...


Illemalla lähdettiinkin sitten Kertun kanssa ulkoilemaan. Käytiin treenaamassa tokoa kentällä ja lenkkeiltiin metsässä. Kuvailin ensin Kertun työskentelyä ja energiaa tällä pikku terrieri alulla riittää... Perus käskyjä treenasivat ja upea kontakti oli työskentelyssä mukana. Todella hyvä pohja tuleville harrastus mahdollisuuksille.:)  Itse otin Glorian kanssa seuraamis pätkiä jotta sain sen taas keskittymään kunnolla. Kun vihdoin Gloria asettui niin meni hyvällä kontaktilla, vähän väljästi, mutta hyvin. Loppuun lyhyt paikallamakuu ja vapautus. Treenisuunnitelmaa mietin tälle viikolle, sillä ensi lauantaina on meidän ensimmäinen möllitoko! Toivottavasti siitä tulee edes jotakin.;) Tällainen siis:

Tiistai: Seuraamisen parantelua ja käännösten   
             harjoittelua... Illalla mennään koirakouluun jossa 
              saadaan treenata häiriön alla.

Keskiviikko: Liikkeestä seis ja seuraamiset  välissä että pysyy seuraamisen vire yllä. (Palkkana     mahdollisesti lelu jotta tekee suuremmalla innolla.)
Illalla meillä on agility joten jos ehtii/jaksaa niin ehkä yksi/kaksi paikkamakuuta häiriössä.


Torstai: Sahataan sivulla maahan menoa että menisi yhdestä käskystä maahan ja jotta säästymme    
                 ennakoinnilta otan myös peruasentoa pätkissä...
              Paikallamakuuta muutenkin treenataan.

Perjantai: Luoksari ja paikallamakuuta sekaisin jotta ymmärtää niiden eron. Yritän painottaa   käskyissä  äänenpainoa jotta ei sekoita liikkeitä toisiinsa...

Lauantaina: MÖLLIT!


 

Lisää kuvateksti

Eli tämmöstä. Tiedän että kannattaisi ennen koetta pitää mahdollisesti joko taukopäivä tai kevyemmät treenit, ainakin meillä menisi luultavasti paremmin. Viikon treeni tauon jälkeen meidän on kuitenkin miltei mahdotonta ottaa välipäiviä joten näillä eväillä mennään jos liikkeet ovat perjantaiksi kondiksessa niin sitten otetaan perjantai kevyemmin! Jännittää jo niin sairaasti vaikka se pelkkä mölli onkin, rennolla meiningillä kuitenkin mennään eikä oteta liian tosissaan!!:D No juu anyway kaikkea mahtavaa luvassa odotan jo innolla...




 Jotain ikävää kumminkin eli keskiviikkona on viimeinen agility kerta. Möllikisat luvassa. Heh heh, justiinsa ihan kun me pystyttäis G:n kanssa joku rata vetämään ilman että joku kertoo koko ajan vieressä mitä tehdä, mutta juu kokemus sinänsä! Toivon tosiaan että koiralla osuu siksi päiväksi innostus päivä. Parin viikon tauko agilitystä voisi ehkä tuoda villeyttä peliin, sillä hiukan nolottaa jos inota ei löydy himpun vertaa vaan koira lösöttää semmoset kymmenen metriä takana päin naamallaan: "Mamma, mua ei kiinnosta ilme..." 




3 kommenttia:

  1. Heti ekaksi kun tulin lukemaan postausta niin katsoin että Gloria hyppää tuossa ekassa kuvassa, ja että tuo tummempi kohta edempänä kuvassa on varjoa :D Olin että "ohhoh kylläpäs se liitää" :D Kunnes tajusin että olinpas tyhmä ;)

    Kylläpäs se ahkerasti treenaatte, meidänkin pitäisi kyllä panostaa kovasti. Usein menee koko viikko ettei harjoittele mitään ja sitten vasta treeneissä miettii että olisko pitänyt tehdä kotiläksyt :P Ehkä otan itseäni niskasta kiinni ja menen tänään vähän treenaamaan Sofin kanssa tuota tokoa myös...

    VastaaPoista
  2. Eeva// Voi, kumpa Gloria liitäisikin niin!:) Siltä ei kyllä löydy niin paljon vauhtia, agissakin hypyt on lähinnä semmosia pieniä ponnahduksia ja oikean kokoisista mini eisteistä liidetään kätsysti alitse...;)

    Juu no itseasiassa tämä on poikkeus viikko treenien osalta... Ne möllit tulossa niin on tosiaan pakko treenata ahkerasti ettei mene ihan penkin alle koko homma.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama oli Sofin kanssa, sen takia keskitään tokoon :) Mutta en sano ettei westien kanssa agilitykin sujuisi, vaatii vaan enemmän motivointia kun esim. sheltin kanssa (puhun siis meidän koirista). Gloria voi olla paljon innokkampi tapaus kun Sofi :)

      Tsemppiä mölleihin, luen sitten täältä miten on mennyt :)

      Poista