sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

It´s a beautiful day and I can´t stop myself from smiling...


Pieni karhunkierros lähestyy kovaa vauhtia. Ylihuomenna on jo lähtöpäivä ja huomenna pitäisi ehtiä pakkaamaan kaikki kamat. Ollaan kyllä jo valmistauduttu hyvin. Tavaralistat on laadittu jo viikkoa aijemmin ja käyty ostamassa kaupasta mäkärämyrkyt niin itselle kuin koirallekkin. Glorialle löysin myös paikallisesta eläinliikkeestä peuraliuskoja vaellus purtavaksi. Tällä hetkellä sää näyttää hyvältä vaellus säältä eli pilviseltä ja asteitakin on "vain" 22. Lähdetään kuitenkin liikkeelle jo aikaisin aamulla, joten ollaan jo kuumimpaan aikaan takaisin mökillä/teltoilla.










Nyt helteiden aikaan Gloria on innostunut uimaan ja ollaan viikon aikana käyty muutaman kerran meidän salaisella uimapaikalla. No en nyt tiedä onko se kovin salainen, mutta siellä ei ikinä käy ketään, joten kaippa sitä aika salaisena voi pitää. Sinne kävelee metsän läpi vajaan pari kilometriä ja jos siihen yhdistää vielä pienen metsäkierroksen tulee lenkistä n.5km mittainen eli juuri sopiva. Koirat toki liikkuivat uidessaan enemmänkin. No mutta anyways rannassa on aivan huippu ihana hiekkapohja ja se on muutenkin niin matala, että saa kahlata ihan hirveän pitkälle ennen kuin jalat ei enää pohjaa. Sen takia G:kin innostui uippaamaan.



Ostin sille samalla kertaa mäkärämyrkyn ja peuraliuskojen kanssa kelluvan uimalelun, jossa oli vinku. Tyyppi oli ihan fiiliksissä, kun sai hakea sitä. Ja vaikka lelu näytti kestävältä ostettaessa, sai pikku tuholainen sen parin uintikierroksen jälkeen tuhottua. Lelu oli kuitenkin hintansa arvoinen, sillä Gloria ui molemmilla uintikerroilla todella monta kierrosta ensin lelun perässä ja lopulta se ui pitkiä kierroksia myös minun perässä. Sitten vielä kävely kotiin niin oli hyvä lenkki heitetty. Tuo uinti on muutenkin hurjan hyvää liikuntaa sille (mm.polvia tukevia lihaksia vahvistamaan), ja tuntuu, että myös sen itsevarmuus on parantunut paljon, koska sen uima-asento on nykyään hyvä. Se ei enää räpistele yläkroppa ylhäällä, vaan ui tasaisesti kaikkia raajoja käyttäen. Talvella olisikin tarkoitus käydä muutamaan otteeseen uimalassa Glorian uintikunnon ylläpidon merkeissä ja toki pennelin veteen tottuttamisen merkeissä.







2 kommenttia:

  1. Oi, siistiä että ootte karhunkierroksella! :) Kiva että Gloria tykkää uida, se on kyllä tosi hyvää liikuntaa koiralle

    VastaaPoista
  2. Heh, jep siistiä oli!:) Ja se on, pitäisi käydä useammin, mutta jos sää menee yhtään kylmäksi niin Glorian mielestä uinnit loppuu siihen...

    VastaaPoista