keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Naksuttelua kerrakseen...

Tänään on taas naksuteltu oikeen olan takaa! Löysin siis eilen kirajstossa käydessäni kirjan naksutinkoulutusta koirallesi. Siellä oli lopussa helppoja temppuja joita voi naksuttimen avulla opettaa ja niistäpä sitten innostuin! Tänä aamuna kävin ostamassa kosketuskepin tekoon tarvittavat välineet, eli styrokspalloja sekä pitkiä koktailtikkuja. Tökkäsin vaan pallon kepin päähän ja kosketuskeppi oli valmis.:) Sopii myös ei käsityö ihmisille, sillä ei vaadi paljoa osaamista...
Eli ensimmäiseksi tempuksi valitsin laatikon kiinni tökkäämisen. Glorian kanssa ollaan jo jonkin verran naksuteltu joten tämän ajattelin olevan sopivan haasteellinen meille. Aloitin siitä että Gloria koski hyvin kosketuskeppiin. Sitten siirsin kosketuksen kameran linssinsuojukseen. (tähän sopii myös paperilappu yms. jonka voi kiinnittää laatikkoon teipillä) Kun Gloria koski sitä hyvin, kiinnitin linssinsuojuksen vetolaatikkoon kiinni teipillä. Sitten Gloria alkoi koskea vetolaatikkoon ja kun koski sitä hyvin laitoin laatikon auki ja aloin palkkaamaan kun laatikko liikkui vähänkin kiinni. Nyt ollaan siinä pisteessä, että laatinkon pitää mennä kokonaan kiinni ja sen jälkeen häivytetään linssinsuojus pois niin että koira työntää ihan laatikkoa!:) Aika helppo temppu opettaa ja saa samalla harjoitusta omalle naksu kädelle! Jos Gloria oppii niin kyllä teidänkin koirat oppii!;) Tässä videot harjoittelu prosessista.
Ensin siis kosketuskeppi treeni!



                                          Sitten vaihdettiin linssinsuojukseen!

Sitten laatikko kiinni! Anteeksi en tiedä miten tämän saa oikeen päin...

4 kommenttia:

  1. Vähänkö siistii!! Kui kaua tota teitte? meil menis varmaa joku vuos:DD

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos!:) Oltiin kosketuskeppi harjoiteltu jo aiemmin, mutta siihen että päästiin tohon vaiheeseen niin meni varmaan taukoineen joku 3h... Koira oppii ton kyllä hirmusen nopsaan, itekki yllätyin. Mutta tosi helppo opettaa, siitä vaan kokeilemaan!:D

    VastaaPoista
  3. Me ollaan täs kans lainattu tuo "naksutinkoulutusta koiralle" ja aateltu että ruvettais kans naksuttaa Islalle :) Tuossa kirjas on kyllä paljon tietoa. Ja hienosti Gloria on oppinut tuon idean! :)
    -Laura

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kiitos!:) Juu kieltämättä tosi hyvä ja kattava teos naksutteluista...

    VastaaPoista